KUPPI NURIN JA 70-LUVULTA PÄIVÄÄ

Eilen se tapahtui. Se, mikä tapahtuu joka maaliskuussa: meni ihan kokonaan kuppi nurin talven kanssa. Kippaaminen ajoittui siihen hetkeen, kun iltalenkillä puhelin ennen pimenemistään kohteliaasti ilmoitti, ettei aio tällaisia lämpötiloja sietää. Itsekin olisin mieluiten jossain kylmänhorroksessa, tiedottomassa tilassa odottamassa sitä päivää, kun ilmassa on vihdoin oikeasti kevään tuntua. Sen sijaan olen jälleen kerran ajautunut vellomaan jokamaaliskuisessa epätoivonsekaisessa kärsimättömyydessä: kevät ei tule ikinä, lumi ei sula koskaan, muuttolinnutkin varmaan  jäävät jonnekin matkan varrelle. Pitäisi ehkä lopettaa Instagramin selaaminen. Katkerana katselen kaikkien muiden kukkamekkoja ja paljaita sääriä, kun itse istun sisällä ja toivon, että kahdenkymmenen pakkasasteen sijaan olisi edes vaikka vain viisi astetta.

Elän neule ja midihame -yhdistelmissä siihen asti, että kevät lopulta tulee. Jos tulee. Kun olin töissä pukeutuneena tähän asuun, joku kommentoi, että näytän suoraan 70-luvulta hypänneeltä. No, se oli tarkoituskin. Hame onkin oikeasti peräisin kyseiseltä vuosikymmeneltä. Neuleen löysin vastikään kirpparilta. Äitini tekemä laukku (vanhasta farkkukankaasta ja kirpparilta löytyneestä virkatusta pitsistä) sopi mielestäni tähän asuun täydellisesti. Mitä pidätte?

Korvikset/Earrings – Second Hand (Aarikka)/Niin Mua

Neule/Sweater – Second Hand (H&M)

Laukku/Bag – Äitini tekemä/Made by my mother

Vyö/Belt – Vanzetti

Hame/Skirt – Sooki Sooki Vintage

Kengät/Shoes – Vagabond

I’m so sick of winter, hurry up, spring! I keep scrolling through my Instagram feed and seeing people wearing dresses with bare legs and getting so excited about spring while I’m sitting inside and it’s still -20. The midi skirt & sweater combo will be my uniform until spring actually arrives. Someone at work told me i looked like I jumped right out of 70’s. Well, that was my intention.

Kevät, kiirehdi!

w/ ♥, Hanna

KIITÄJÄKUOSI JA PARI TYYLIMUISTOA YLÄASTEELTA

P1201111

Yksi suosikkiasuistani viime aikoina on ollut kiitäjäkuosinen mekko. Tai no itse asiassa se ei ole mekko lainkaan, vaan paidan ja hameen yhdistelmä. Ne ovat kotimaisen (kajaanilaisen!) R-collectionin tuotantoa. Moni muistaa varmasti R-collectionin kuuluisista anorakeistaan, jotka olivat erityisen suosittuja 80- ja 90-luvuilla.

Meille Kajaanin kasvateille R-collection on tuttu muutenkin. Esimerkiksi omina yläastevuosinani eli 2000-luvun alkupuoliskolla ihan kaikki Kajaanin nuoret pukeutuivat merkin college-huppareihin, joita keväisin ja syksyisin käytettiin myös ulkotakkeina. Tytöt käyttivät hupparin kanssa paksua, usein jotain pastellinsävyistä kaulaliinaa, joka kiedottiin kaulan ympäri siten, että se taitettiin kaksinkerroin, vedettiin selkäpuolella hupun alta ja etupuolella vapaat päät työnnettiin toiseen päähän jääneestä lenkistä läpi. Itselläni oli valkoinen huppari ja lisäksi vaaleanpunainen huputon college-takki.

Yläastevuosilta muistan myös poikien hassun villityksen: yhtäkkiä jokaisella oli jalassaan R-collectionin anorakkihousut. Usein ne olivat punaiset tai mustat, mutta myös villimpiä värejä näkyi, muistaakseni pikkuveljelläni oli kirkkaat vaaleansiniset. Parhaimmat omistivat housuja useissa eri väreissä. Tuon ajan lökäpöksytyyliin housut piti tietenkin ostaa pari kokoa liian suurina ja roikottaa haaraosiota polvissa asti. Olen usein miettinyt, että olikohan tätä samaa muotivillitystä koskaan muualla kuin Kajaanissa.

Kajaanin tehtaanmyymälässä oli se kiva juttu, että siellä myytiin niin sanottuja kakkoslaadun vaatteita hieman halvemmalla, jolloin myös rahattomalla teinillä saattoi olla niihin varaa. En kuitenkaan koskaan huomannut edes kakkoslaadun vaatteissa oikeasti mitään vikaa. R-collection onkin aina merkinnyt minulle laatua ja kestävyyttä. Minulla on vieläkin kotihousukäytössä serkkujeni vanhoja college-housuja 90-luvun alusta, ja ne ovat edelleen uudenveroisia.

P1201108

2000-luvun edetessä R-collectionin suosio ehkä hieman hiipui, kunnes muutaman vuoden takaisen sukupolvenvaihdoksen ja brändin uudistamisen myötä merkki tuntuu elävän nyt uutta nousukauttaan. Huppariteinivuosien jälkeen koin itsekin, että merkin vaatteet olivat ehkä liian minimalistisia ja rentoja minun makuuni. Viime aikoina selkeiden linjojen sekaan on kuitenkin ilmestynyt aina välillä minunkin tyylisilmääni miellyttäviä vaatekappaleita, ja ajattelinkin jokin aika sitten, että jos jotain tosi paljon minun näköistäni R-collectionin valikoimista löytyy, niin haluan ehdottomasti ostaa sen tukeakseni suomalaista, vastuullista ja perinteikästä brändiä. Sitten viime syksynä törmäsin upeaan kiitäjäkuosiin, ja se oli siinä: hame kyseisessä kuosissa ja vieläpä aivan minuntyylisessäni mallissa oli saatava. Myöhemmin, joulun välipäivinä, vierailin Kajaanin myymälän alennusmyynneissä näennäisenä tarkoituksenani vain vähän katsella. Oikeasti olin varmasti jo alitajunnassani tehnyt päätöksen, että myös kiitäjäkuosinen paita on hameen kaveriksi saatava.

Viime kuukausina nämä ovat olleet joko yhdessä tai erikseen päälläni suunnilleen kaikissa vähänkin siistimpää pukeutumista vaativissa tilaisuuksissa, mutta varsinkin hametta olen käyttänyt ahkerasti myös arkena. Vaikka olenkin todennut, että mukavuus on minulle vaatteissa toissijainen asia, niin nyt on pakko sanoa, että nämä ovat myös todella mukavat päällä. Kangas on tosi ryhdikästä, ja kuvien perusteella saattaisi  luulla, että se on myös jäykkää ja paksua, mutta jollain ihmeen tavalla se onnistuu olemaan ryhdikkyydestään huolimatta ihanan pehmeää, ohuehkoa ja kevyttä. Suosittelenkin tästä kankaasta tehtyjä vaatteita todella lämpimästi! Myynnissä olen nähnyt tämän paidan ja hameen lisäksi ainakin kiitäjäkuosisen liivimekon, naisten housut ja miesten takin. R-collectionin sivuilta näitä kaikkia näyttää löytyvän vieläkin “ötökkäkuosi”-nimellä.

P1201094P1201092

Hiuspanta/Headband – Pull&Bear

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Laukku/Bag – Kirpparilta/Found from a fleamarket

Paita/Blouse – R-collection

Hame/Skirt – R-collection

Kengät/Shoes – Billi Bi

P1201061-2

Näitä kuvia ottaessa oli muuten pirun kylmä, 28 astetta pakkasta ja tuulista. Kuvaussession jälkeen olin hetken aikaa varma, että onnistuin palelluttamaan käteni niin, että ne pitää amputoida ranteista alaspäin. No, tässä vielä kuitenkin omin nakkisormin kirjoitellaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Naurattaa katsoa näitä kuvia, sillä ainakin itse näen ilmeideni kireydestä, että oli vähän epämukavat oltavat. Viimeisestä kuvasta kylmyyden huomaa jo hiusten huurteisista latvoistakin. Vaikka valo onkin aina uskomattoman kaunis noina jäätävinä päivinä, niin olen hyvin iloinen, ettei samanlaisia pakkasia ole enää viime viikon torstain jälkeen ollut eikä näyttäisi olevan tulossakaan. Kevättä kohti! Odotan jo tosi innolla kevätvaatteisiin pukeutumista.

I grew up wearing R-collection, a clothing brand from my home town, Kajaani. It was actually a very popular brand all over Finland in the 80’s and 90’s but I think people kind of forgot about it in the 00’s, even though they never stopped making durable high-quality clothes. However, in 10’s (I have no idea how this is decade is supposed to be called) they successfully regenerated their brand and started to seem interesting again, to me and to many other people. Their clothes always were and still mainly are pretty minimalistic, which doesn’t really fit my style, but in the past few years they also started making more peculiar pieces of clothing every now and then.

Some time ago I decided that if I found something in their collection that “looks like me”, I would definitely buy it because I really want to support this local, responsible and traditional brand. Then I saw this bug print last autumn and that was it. I had to get the skirt. Then winter sales happened and I couldn’t resist buying the blouse too. The fabric is so soft and comfortable and I’ve been wearing this combination or one of the pieces for basically every occasion lately. The print is still available on their website in this skirt and blouse but also in a men’s jacket and a pair of women’s trousers and a pinafore dress.

Can you tell by looking at my face (and tips of my hair!) that it was -28 °C (-18 °F) and windy when these outfit photos were taken? I was afraid I would have my arms amputated but luckily I’m still writing with my own little fingers. I’m so happy it’s not that cold anymore. We are definiltely heading towards spring! There’s still loads of snow though, so I think I have to wait for a while to wear spring outfits.

w/ ♥, Hanna

SÄÄSTELETKÖ KIVOJA ASIOITA “PAREMPAAN HETKEEN”?

Taidan kutsua aika monia vaatteitani lempivaatteiksini. Ehkä olenkin vihdoin tyylillisesti siinä ideaalitilanteessa, että vaatekaappi (=vaatehuone) on täynnä pelkkiä suosikkijuttuja. Niinhän sen pitäisikin olla! Vaatehuoneessani on kuitenkin joitain ihan ykkössuosikkeja (lempisuosikkeja? suosikkilemppareita?), jotka ovat ylitse muiden. Usein nämä ovat sellaisia vähän erikoisempia statement-juttuja, tunnearvoltaan tärkeitä mummuni vanhoja vaatteita tai sitten jotain tosi hienoja ja laadukkaita vintage-löytöjä, jotka olen onnistunut hankkimaan maksamatta maltaita. Juuri tuo onnistumisen tunne tuo usein oman lisänsä siihen, kuinka innostunut jostain vaatelöydostä olen.

Tämä punainen, mokkanahasta valmistettu, liivistä ja hameesta koostuva 70-luvun setti kuuluu viimeksi mainittuun kategoriaan. Törmäsin siihen viime vuonna Asos Marketplacella, ja minusta se oli upea, mutta meinasin skrollata vain nopeasti ohi, koska ajattelin sen maksavan vähintään 150 puntaa. 60- ja 70-luvun vaatteista nimittäin pyydetään usein vintage-kaupoissa sievoisia summia, minusta välillä suorastaan törkeää ylihintaa, enkä siksi raaski ostaa moniakaan ihailemiani vintage-aarteita. Pysähdyin kuitenkin vilkaisemaan hinnan, enkä ollut uskoa silmiäni: noin 40 puntaa! Sormi klikkasi “add to bag” -painiketta sillä sekunnilla.

Nämä kuvat ovat itse asiassa niinkin pitkän ajan takaa kuin jouluaatolta, jolloin yhdistin liivihameen mummuni vanhaan kukalliseen sifonkipuseroon, joka on blogissa ollut esillä ennenkin. Yksi ykkössuosikeistani sekin. Minusta yhdistelmä on tosi ihana ja oikein huutaa lempityylivuosikymmentäni eli 70-lukua. Jos järjestäisin gaalan, jossa palkitsisin viime vuoden suosikkiasujani, tämä olisi mukana kärkikahinoissa. Siitä huolimatta en ole käyttänyt asua kovin usein, tällaisenaan itse asiassa vain yhden kerran, silloin jouluaattona. Liiviä olen käyttänyt erikseen muutamia kertoja. Ihailen yhdistelmää kuitenkin jatkuvasti vaatehuoneeni hengarissa ja olen joka kerta kovin onnellinen siitä, että se päätyi juuri minulle.

Syy siihen, miksi asu ei ole päätynyt päälleni useammin, on varsin typerä: minulla on aina ollut omituinen tapa säästellä lempivaatteitani parempia tilaisuuksia varten. Jouluaatto ilmeisesti oli sitten lopulta tarpeeksi hyvä syy näiden vaatteiden pitämiseen, mutta sen jälkeen toista vastaavaa ei näköjään ole tullut. Eihän tällaisessa ole mitään järkeä, koska tuskin vaatteeni nyt kovastakaan käytöstä pahasti kuluisivat, varsinkaan, kun suurin osa niistä on valmiiksi vanhoja ja kestänyt käyttöä jo vuosikymmeniä. Yksi syy tämän blogin perustamiselle oli se, että minulla olisi oikeasti syy kehitellä kaikista kivoista vaatteistani erilaisia asuja sen sijaan, että panttaisin niitä kaapeissani. En ole kuitenkaan päässyt hölmöstä tavastani täysin eroon, vaan usein joku pieni ääni päässäni on sanomassa, että en voi pukea lempimekkoani arkena töihin, vaan minun on säästeltävä sitä johonkin erityisempään hetkeen ja pukeuduttava sen sijaan johonkin vähän tylsempään. Tällä ajatustyylillä lempivaatteet uhkaavat jäädä kaappiin, koska mikään tilaisuus ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä, vaan on mahdollista, että aina tulee parempi, johon vaatetta on säästettävä.

Tämähän on juuri sitä paljon parjattua “sitten kun” -elämää pahimmillaan. Eikä sitkuttelu todellakaan jää pukeutumiseen, vaan minä ja varmasti moni muukin jää panttaamaan ihan kaikenlaisia elämän pieniä iloja tulevaisuutta varten, sitä “parempaa hetkeä” varten. Kesällä ei voi mennä rannalle, ennen kuin on tiputtanut viisi kiloa. Tavallisena tiistaina ei kateta ruokapöytään sitä vuosien mittaan kerättyä suosikkiastiasarjaa, vaan syödään joistain “vähän huonommista”. Ei voi ostaa kukkia maljakkoon, jos samaan aikaan nurkissa pyörii muutama villakoira. Viikonloppuna pystyy rentoutumaan ja lukemaan rauhassa sohvalla kirjaa vasta sitten, kun koti on puunattu puhtaaksi katosta lattiaan. Elokuvissa karkkipussia ei saa avata vielä mainosten aikana, vaan se on säästettävä itse leffaa varten. Herkkuja on muutenkin oikeus syödä vasta siinä vaiheessa, kun on tehnyt raskaan urheilusuorituksen ne ansaitakseen. Aamulla ei voi tehdä kivaa meikkiä, jos sattuu olemaan finni nenässä tai huono hiuspäivä. Mikään kiva juttu ei siis koskaan ole ansaittu nykyhetkessä, vaan sitten hamassa tulevaisuudessa, kun hetki on täydellinen tai ainakin parempi kuin nyt.

Aika surullista. Minä yritän ainakin tästä lähtien muistaa paremmin, että myös tämä hetki ja tämän hetken minä ovat kivojen juttujen arvoisia. Yritä sinäkin! Pue se lempivaatteesi huomenna töihin. Tee makaronilaatikolle oikein hieno kattaus lautasliinoineen päivineen. Puhalla pölypallot syvemmälle sohvan alle ja asettele tulppaaneja maljakkoon. Älä kiellä pientä herkutteluhetkeä itseltäsi. Äläkä ihmeessä välitä siitä finnistä nenässä, vaan sipaise huulillesi kirkkainta huulipunaasi.

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Pusero/Blouse – Mummuni vanha/My grandmother’s old

Liivi & Hame/Waistcoat & Skirt – Black Label Vintage

Sukkahousut/Tights – Lindex

Kengät/Shoes – Vintage/Protect Me

This 70’s suede waistcoat & skirt co-ord set is one of my best vintage finds last year. I was scrolling through Asos Marketplace and I added it to my shopping bag in less than a second as soon as I saw it. I love everything about it: the color, the shape, the material, the golden buttons and the way it screams “the 70’s” which is, without a doubt, my favorite style decade. The co-ord is just perfet in every way and fits me perfectly. It’s also a perfect macth for my grandmother’s old chiffon blouse from the same decade. Did I already say “perfect”?

I know I call many of my clothes my favorites, but shouldn’t it be your goal to have a closet full of your favorite pieces? However, some of my clothes, like this co-ord, are my ultimate favorites. For some reason though, I tend to have this stupid habit of saving my favorite things “for best” – whatever it means. I mean, for example, that I too often think that I can’t wear something I really love on a normal day at work because I have to save it for a “more special occasion”. Or that I don’t deserve to wear a bright red lipstick if I happen to have a bad hair day. Or that I can’t buy flowers to my home unless I’ve cleaned everything first. Or that I have to excercise before I can eat anything sweet.

It’s very sad, because this all means that the current moment and the “current me” are not worth any nice things. I’m trying my best to get rid of this mindset – and everyone else should too! Wear your favorite dress to work tomorrow. Let your hair dry on it’s own and just put on that red lipstick. Blow the dust bunnies deeper under the sofa and buy some tulips, it’s the season. Eat a cupcake if you feel like it.

w/ ♥, Hanna

P.S. Kiitos Niin Mualle parin viikon takaisen postaukseni jakamisesta Facebookissa! Jos siellä on joku, joka eksyi sitä kautta tänään eka kertaa tämän blogin pariin, niin oikein paljon tervetuloa!

TOPPAHOUSUTRAUMA ELI AJATUKSIA TALVIPUKEUTUMISESTA

P1050740

Olen lapsesta asti ihaillut kauniita vaatteita. Estetiikantaju on tietysti vaihdellut vuosien mittaan – lapsena kiinnostivat pinkit prinsessaröyhlöt, myöhemmin vähän erilaiset vaatekappaleet. Tietynlainen innostus pukeutumiseen on kuitenkin säilynyt aina. Siksi talvet olivat jo lapsena ja ovat edelleen minusta melko ankeaa aikaa: kaikki kauniit vaatteet pitää peittää paksujen ja yleensä tosi tylsien ulkovaatekerrosten alle ja koko asu täytyy miettiä lämpimyyden kannalta, mikä rajaa pukeutumisvaihtoehtoja huomattavasti. Lämpimyys onkin ainoa käytännön seikka, josta en pukeutumisessani koskaan tingi – muuten vaatteiden käytännöllisyys on minulle aivan toissijaista. Mieheni kanssa puhuimme vastikään juuri siitä, että suhtaudumme pukeutumiseen täysin eri tavalla. Hänelle tärkeintä on se, miltä vaate tuntuu päällä, minulle se, miltä se näyttää. Kylmyyttä lukuunottamatta olen aivan valmis kärsimään kivan asun vuoksi pientä epämukavuutta.

Lapsuuden talvina aivan erityinen inhokkivaatekappaleeni oli toppahousut. Aina ne vain piti pukea jalkaan, vaikka kuinka olisi inttänyt vastaan ja vaikka kuinka rumat ne olisivat olleet. Erityisen hyvin muistan yhden talven, jolloin taisin olla toisella tai kolmannella luokalla. Sain joululahjaksi uudet talvikengät, jotka sain ihan itse käydä ennen joulua Kajaanin Prismasta valitsemassa. Ne olivat mustat mokkasaappaat, joissa oli varren yläreunassa karvareunus ja hieman alempana varressa kirjailua, muistaakseni jotain tähtiä ja sydämiä. Ne olivat mielestäni kauneimmat kengät ikinä. Mutta kaikkihan meni heti pilalle siinä vaiheessa, kun kengät piti pukea ulos: rumien toppahousujen lahkeet peittivät kengät kokonaan alleen. Tai jos paksujen housujen lahkeet työnsi kenkien sisään, näytti ihan typerältä. Itkuhan siitä sitten seurasi.

Minulla on oikeasti jonkinlainen trauma tästä toppahousuasiasta, koska sen jälkeen, kun olen itse alkanut päättää pukeutumisestani, en ole toppahousuja suostunut jalkaani vetämään, ellei kyseessä ole ollut ulkoilu urheilumielessä, kuten koiran kanssa lenkkeily tai laskettelurinne. Tai itse asiassa olisin kyllä aivan valmis toppahousuihin, jos löytäisin oikeasti hienot. Ongelma on vain siinä, että vuosien etsinnästä huolimatta en ole löytänyt yhtiäkään hienoja, kaupunkikäyttöön sopivia toppahousuja, sillä kaikki ovat urheiluun tarkoitettuja, enkä halua näyttää jatkuvasti miltään naparetkeilijältä tai ikuiselta hiihtolomalaiselta. En kuitenkaan tavoittele housuja, jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon tavallisilta sisähousuilta, vaan sellaisia, jotka olisivat selvästi ulkokäyttöön tarkoitetut, mutta jotka olisivat kauniit ja joissa ei olisi mitään urheiluvaatteeseen viittaavaa, kuten vetoketjuja lahkeissa, muovisia osia, remmejä, tarroja, reisitaskuja tai valmistajan nimeä kissankokoisilla kirjaimilla. Mikäli jollain on tiedossa oikeasti hienot tai erikoiset toppahousut, joissa ei esiinny edellä mainittuja asioita, niin minulle saa heti vinkata! Olen kuitenkin jo melkein luopunut toivosta koskaan löytää sellaisia. Siksi minulla on työn alla mustasta kevyesti topatusta tikkikankaasta 70-luvun tyyliset leveälahkeiset ulkohousut, joihin haaveilen panevani jotkin nätit nepparit molempien lahkeiden ulkosivuille koko lahkeen matkalle. En ole koskaan aiemmin ommellut housuja ja kaavatkin olen joutunut piirtämään itse, joten homma on ollut hidasta ja housut ovat olleet kesken jo lähes vuoden, mutta ehkä ne valmistuvat joskus. Ainakin kuvitelmissani niistä on tulossa tosi hienot. Siihen saakka pidän sääreni lämpiminä muilla tavoin.

Ajattelinkin listata tähän postaukseen keinoja, joita olen keksinyt selviytyäkseni Suomen talvesta omasta tyylistäni tinkimättä. Minähän siis pyöräilen kaikki työ- ja muutkin arkimatkani ympäri vuoden, myös niillä 30 asteen pakkasilla, joten vakuutan, että näiden vinkkien avulla pysyy oikeasti lämpimänä säällä kuin säällä.

P1050675-2

Sisävaatteet. Talvella kerrokset ovat tärkeitä eikä ole ollenkaan merkityksetöntä, mitä pukee ulkovaatteidensa alle. Itse suosin villaa, koska se pitää oikeasti lämpimänä. Villan alle puen puuvillaa tai silkkiä. Näiden kuvien beige villaneule on äitini vanha ja kokoa L, mutta ihan sopiva S-kokoiselle, mikä jälleen kerran todistaa sen, ettei vanhojen vaatteiden kohdalla kannata koskaan luottaa kokomerkintöihin. Villahame on vintagea 70-luvulta.  Jalat pysyvät lämpimänä ilman toppahousujakin, kun ne peittää villasukkahousuilla. Mitä enemmän pakkasta, sitä useampi kerros. Yleensä minulla on talvisin pari-kolme kerrosta sukkahousuja (näissä kuvissa taitaa olla kahdet villaiset), mutta onpa joskus kovilla pakkasilla tainnut olla neljä tai viisikin paria päällekkäin.

Takki. Saattaa olla yllättävää, mutta olen todennut nahan kaikista parhaaksi talvitakkimateriaaliksi, sillä se pitää myös kylmän viiman loitolla paremmin kuin mikään muu materiaali. Tämä on oleellista etenkin Oulussa, jossa tuulee aina. Näissä kuvissa näkyvä “kelsitakki” on lämpimin takki, jonka omistan. Etsiskelin pitkään sopivaa vintage-kelsitakkia, kunnes löysin Asos Marketplacelta tämän 70-luvun takin, joka on ihanan vihreä väriltään, sopivan pientä kokoa, istuvaa mallia ja tarpeeksi lyhyt pyöräilyä varten eli juuri täydellinen minun tarpeisiini. Kirjoitin kelsitakin lainausmerkeissä, sillä vaikka takin pinta onkin oikeaa mokkaa, niin sen lampaankarvamainen vuoraus ja kauluksen karva eivät ole aitoja, ja siksi takki oli myös huomattavasti halvempi kuin aidot turkit. Siitä huolimatta takki lämmittää paremmin kuin hyvin. Karvaosio suojaa herkästi palelevaa rintakehää ja kaulaa, ja kun kaulukset nostaa pystyyn ja kietoo niiden ympärille paksun villahuivin, ei jäätävä viima pääse viiltämään naamaa pyöräillessäkään. Tämä takki on siis todellinen kylmän sään vaate. Hieman kevyemmillä pakkasilla käytän usein topattua pitkää 70-luvun nahkatakkia. Omistan myös pari villakangastakkia, mutta ne eivät sovellu muutamaa pakkasastetta kylmemmille säille, koska ne suojaavat tosi huonosti kylmältä viimalta.

Kengät. Mielestäni parhaimmat talvikengät ovat vuoratut nahkasaappaat. Paras vuori on villainen, mutta myös tekokarva lämmittää. Mitä pidemmät saappaiden varret ovat, sitä paremmin ne  tietysti lämmittävät myös sääriä. Talvikenkien kannattaisi mieluiten olla yhtä kokoa liian isot, jolloin niiden sisälle saa mahtumaan lämpöpohjalliset ja ehkä vielä villasukatkin. Valitettavasti lämpimiä talvikenkiäkään ei valmisteta kovin erikoisia, vaan kaikki ovat aina niitä samoja tylsiä ruskeita ja mustia. Näiden kuvien vintage-saappaat ovat Aaltosen valmistamat, ja niissä on sentään erikoisuutena kultaiset metalliyksityiskohdat. Haluan yleensä, että kenkäni ovat sirot ja hameiden ja mekkojen kanssa sopivat, joten myös sen suhteen talvikenkiä on vaikea löytää. Oikeasti lämpimät kengät kun yleensä tuppaavat olemaan aivan kamalia klohmoja. Myös hienoista tai vähän erikoisemmista talvikengistä saa siis ehdottomasti vinkata! Olen yrittänyt etsiskellä varsinkin kauniita punaisia talvisaappaita.

Asusteet. Ilman kunnollisia asusteita ei talvella selviä. Näissäkin tärkein asia on materiaali. Pipo lämmittää parhaiten, jos se on (ainakin suurimmaksi osaksi) aitoa villaa, mutta jos se on hyvin harvaan neulottu, niin viima pääsee siitä läpi. Siksi neuloin tämän pipon itselleni nelinkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta, jolloin siitä tuli todella tiivis. Myös kaulaliinan pitää olla mahdollisimman paksu ja tiivis, jottei takin kauluksista pääse vuotamaan kylmää ilmaa iholle. Villavuoratut nahkarukkaset ovat varsinkin talvipyöräilyyn ainoa oikea valinta. Jos vuoraus ei tunnu lämmittävän tarpeeksi tai se on käytössä kulunut ohueksi, voi rukkasten sisään vielä pukea villalapaset. Tänä talvena olen hoksannut vielä yhden ehdottoman asusteen, jota ilman en enää pakkasiin lähde: ranteenlämmittimet. Jos takissa ei ole sellaisia erikseen, niin villaisten ranteenlämmittimien pukeminen sisäpaidan hihojen päälle tukkii kylmältä ilmalta jälleen yhden mahdollisuuden päästä iholle.

P1050642

Tiivistettynä siis sanoisin, että talvipukeutumisessa olennaisinta ovat kerrokset ja luonnolliset materiaalit. Ja vaikka nyt kevät selvästi jo lähenee ja kovimmat pakkaset saattoivat jo jäädä tämän talven osalta taakse (tosin yleensä ainakin Oulussa koetaan aina maaliskuussa jonkin sortin takatalvi), niin kerrosten määrää säätelemällä nämä samat pukeutumisvinkit sopivat minusta millaiseen talvisäähän tahansa.

Kuitenkin eräs asia, jota olen viime aikoina alkanut eläinperäisten materiaalien käytön suhteen pohtia, on niiden eettisyys ja ekologisuus. Tuotantoeläinten huonot olot ja huoli ilmastonmuutoksesta ovat nimittäin saaneet minut vähentämään tehotuotetun lihan kulutuksen lähes olemattomiin ja maitotuotteiden kulutustakin huomattavasti, mutta miten sitten pitäisi suhtautua muihin eläinperäisiin hyödykkeisiin kuin ravintoon? Täytyy myöntää, että en ole nähnyt mitenkään järjettömän paljon vaivaa selvittääkseni näitä asioita enkä siksi voi lyödä tiskiin mitään rautaista faktaa aiheesta, mutta minulla on joitain yleisiä käsityksiä, joihin olen pohdintani perustanut.

Ensinnäkin, en pidä villaa kauhean ongelmallisena. Tiedän kyllä, että sitäkin voidaan tuottaa vastuullisesti tai vähemmän vastuullisesti, mutta noin yleisesti ottaen kuitenkin lampaat laiduntavat vapaina tai suurissa aitauksissa, pystyvät syömään ihmiselle kelpaamatonta ravintoa, eikä niitä tietenkään tapeta villantuotannon takia. Parhaassa tapauksessa luonnonlaitumilla laiduntavat lampaat jopa pitävät yllä monille lajeille soveltuvia elinympäristöjä ja parantavat luonnon monimuotoisuutta. Suurin osa villavaatteistani on useita kymmeniä vuosia vanhoja, mikä kertoo siitä, kuinka kestävä materiaali on kyseessä. Uutena ostan lähinnä villalankoja käsitöitä varten ja villaa sisältäviä sukkahousuja. Olen sitä mieltä, että ainakin pohjoisen Suomen oloissa on melko vaikeaa pärjätä ilman villaa, sillä se on ehdottomasti lämpimin mahdollinen materiaali talvipakkasten kerrospukeutumiseen.

Myös nahkaa käytän aika huoletta, sillä vaikka kannatankin lihantuotannon vähentämistä, ajattelen, että niin kauan kuin lihantuotantoa on olemassa, on hyvä, että kaikki osat eläimestä hyödynnetään. Myös nahkavaatteistani suurin osa on valmistettu jo vuosikymmeniä sitten ja ne jos mitkä ovat osoittautuneet hyvin kestäviksi. Minusta on ehdottomasti hyvä asia, että nämä jonkun joskus hylkäämät nahkatuotteet ovat päässeet uudestaan käyttöön. Uutena olen elämäni aikana ostanut yhden nahkatakin ja useampia kenkiä ja laukkuja. Kenkien ja laukkujen kohdalla syy nahan suosimiselle on se, että kokemukseni perusteella muut materiaalit eivät kestä päivittäistä käyttöä. Olen aikoinani joutunut heittämään roskiin liian monet tekonahasta (eli muovista) tai kankaasta valmistetut kengät tai laukun vain muutaman kuukauden käytön jälkeen. Tosin uskon, että materiaalit ovat kehittyneet niin, että nykyisin niin sanottu vegaaninahka voi olla hyvinkin kestävää, joten minunkin olisi varmasti jo aika päivittää mielipiteeni tässä asiassa.

Sitten se varmasti eniten mielipiteitä jakava materiaali: turkis. Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että vastustan ehdottomasti turkistarhausta eli eläinten sulkemista pieniin häkkeihin ja usein muutenkin huonoihin olosuhteisiin pelkästään turkistuotannon takia, etenkin kun näitä turkistuotteita käytetään usein vain ulkonäön vuoksi eikä oikeasti kylmältä suojautumiseen. Mutta on myös pakko sanoa, että en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka kategorisesti vastustavat ihan kaikkia turkiksia, mutta silti käyttävät nahkaa ja syövät lihaa surutta. Onhan nimittäin turkiksissakin eroa. Esimerkiksi luonnosta metsästettyjen tai auton alle jääneiden (Suomessa esimerkiksi supikoirat) sekä vapaana laiduntaneiden eläinten turkikset (esimerkiksi lammaskelsiturkit) ovat minusta eettisesti ajatellen ihan eri asia kuin tarhattujen eläinten turkikset enkä sinänsä vastusta niitä, vaikka itse en uutta turkistuotetta varmasti hankkisikaan. Ongelma on vain siinä, että eihän turkiksista päällepäin näe, ovatko ne tarhattuja vai eettisemmin tuotettuja eikä läheskään aina sitäkään, onko kysessä tekoturkis vai aito turkis. Siksi mitä tahansa turkista tai sen näköistä tuotetta käyttämällä saattaakin leimaantua turkistarhaamisen kannattajaksi ja sitä kautta tavallaan tukea kyseistä toimintaa.

Oma lukunsa ovat myös vintage-turkikset. Olisihan tietysti järjellä ajatellen hyvä, tai ainakin ekologista, että nämä jo vuosikymmeniä sitten valmistetut turkikset (jotka ehkä parhaassa tapauksessa on valmistettu vapaana eläneiden eläinten turkeista), olisivat käytössä eivätkä ihmisten varastojen perällä tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikoilla. Mutta eihän sitäkään välttämättä turkiksesta päällepäin näe, että kyseessä on vanha vaate, joka on pois heittämisen sijaan otettu hyötykäyttöön. Meilläkin olisi kotona pari ellei useampikin kappale isomummojen peruja olevia täysmittaisia turkkeja varastossa, mutta juuri niiden mahdollisesti antaman väärän viestin takia en ole ikinä osannut ajatella pukeutuvani niihin.

Näiden kuvien takki taitaa olla ainoa vaatteeni, jossa on edes tekokarvaa, aidosta turkiksesta puhumattakaan, ja itse asiassa pohdinkin melko pitkään, voinko sen takia käyttää sitä ollenkaan. Lisäksi pohdin, että mitä jos kaulusten karva on sittenkin aitoa, koska materiaalimerkinnät puuttuvat. Vuoraukseen käytetty “lampaankarva” on nimittäin saumoista paremmin esillä ja nopeallakin vilkaisulla ihan selvästi synteettistä, mutta kauluksen erilaisen karvan laadun sataprosenttinen varmistaminen vaatisi saumojen ratkomista, enkä ole halunnut tehdä sitä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että karvan pohjana olisi jonkinlainen neulos nahan sijaan ja minusta karva ei muutenkaan tunnu ihan aidolta. Olen tullut siihen tulokseen, että voin käyttää takkia, sillä minusta on kaikesta huolimatta hieman outo ajattelutapa, että tekoturkista käyttämällä kannattaisi turkistarhausta. Ja vaikka kauluksen karva paljastuisi aidoksi, käyttäisin luultavasti takkia silti. Takkihan on valmistettu luultavasti lähes viisikymmentä vuotta sitten eli kauan ennen minun syntymääni, ja se on edelleen erinomaisessa kunnossa, mutta joku on sen silti heittänyt pois. Minusta olisi suurta tuhlausta olla käyttämättä näin kestävää vaatekappaletta ja ostaa sen sijaan uusi vastaava vain tämän karva-asian takia. Takki on ollut minulla tammi-helmikuussa lähes jokapäiväisessä käytössä ja lämpimyydessään se on pelastanut työmatkani tänä talvena. En siis todellakaan hankkinut sitä pelkästään ulkonäkösyistä.

P1050640

Pipo/Beanie – Itse tehty/DIY

Huivi/Shawl – Zara

Takki/Coat – Old But Gold Vintage

Laukku/Bag – Octopus

Rukkaset/Leather mittens – Markkinoilta/The marketplace in my hometown

Villapaita/Wool sweater – Äitini vanha/My mom’s old

Villahame/Wool skirt – Vintage/I Dream of Wires

Merinovillasukkahousut/Merino wool tights – Norlyn

Saappaat/Boots – Vintage (Aaltonen)/Niin Mua

P1050722

I’ve always loved beautiful clothes, dresses and skirts especially, and hated winter, because you have to hide all those pretty things under boring outdoor clothing. I’m particularly traumatized by ugly insulated trousers that my parents always made me wear as a child. This is why I have developed alternative ways to stay warm in winter and still maintain my own style. I’ve come to the conclusion that the key factor to survive the winter here in the North is to wear layers and natural materials, such as wool and leather. In these photos I’m wearing lined vintage leather boots, DIY wool beanie made of fourfold yarn, thick shawl, leather mittens with wool ones inside of them, my mom’s old wool sweater, 70’s vintage wool skirt and a couple of layers of merino wool tights. Remeber that you can always increase or reduce the number of layers according to the temperature. When it’s -30 °C, I can wear as much as 4 or 5 layers of wool tights, for example. But NEVER the damn insulated trousers, unless I’m walking my dog or skiing.

The vintage ‘shearling coat’ is the warmest thing I own. It’s made of real suede, which blocks the freezing wind very effectively, but the ‘fur parts’ are actually fake. Lately I’ve been pondering if it’s ethically correct to wear materials derived from animals. I think wool is fine and even though I don’t eat much meat, in my opinion it’s good to take advantage of all parts of an animal as long as meat production exists, so I’m also wearing leather. However, most of my leather items are dozens of years old. But fur farming is something I am definitely against, I think it should be banned everywhere. However, fur products can also be more ethically made from roadkill animals or hunted wild animals. I also think it’s better to wear vintage fur than throw it in the trash, so even if the fur parts of this vintage coat were real, I would probably still wear it. It would be only to keep me warm, not for the looks. What is your opinion on these issues?

Sattuuko sinulla olemaan mitään ideaa hienoista ulkohousuista? Saitko tästä postauksesta mitään hyviä talvipukeutumisvinkkejä tai olisiko sinulla jakaa omiasi? Entä herättikö pohdinta eläinperäisten materiaalien käytöstä mitään ajatuksia?

w/ ♥, Hanna

VOIKO TYTTÖMÄINEN OLLA USKOTTAVA?

Tulipa täytettyä muutama päivä sitten, ystävänpäivänä, 29 vuotta. Sen kunniaksi leivoin työkavereille karpalo-kinuskimuffineja, ja illalla mieheni vei minut saunalautalle saunomaan ja uimaan (tai no ehkä pikemminkin kastautumaan) Oulujoen avantoon. Edellisestä avantouintikerrasta olikin mennyt varmaan noin viisitoista vuotta, ja meinasin ensin jänistää, mutta onneksi uskaltauduin, koska tuli erittäin hyvä fiilis! Oli siellä onneksi lämmin poreallaskin terassilla. Oli oikein ihana ja rentouttava synttäripäivä, enkä mitään sen kummempaa juhlintaa olisi kaivannutkaan. Ehkä ensi vuonna voisi järjestää jotkut vähän isommat juhlat pyöreiden vuosien johdosta.

Kolmenkympin rajapyykki häämöttelee tosiaan jo kohtalaisen lähellä tulevaisuudessa. Joku voisi ajatella, että kolmekymppisenä pukeutumisenkin pitäisi olla aikuismaista, mitä sillä nyt sitten ikinä tarkoitetaankaan. Itse ajattelen, että alkakoon ikä vaikka kolmosella tai nelosellakin, niin minähän en luovu tietystä tyttömäisyydestä, joka on olennainen osa tyyliäni. Katsellaan asiaa uudestaan vaikka sitten viisikymppisenä, jos silloinkaan. Huomenna on taas maanantai, ja koska meillä ei onneksi töissä ole mitään pukukoodia, voin ihan hyvin ilmaantua paikalle vaikkapa tässä sinapinkeltaisessa jättirusetilla varustetussa mekossa, eikä se tee minusta yhtään sen vähemmän uskottavaa tutkijaa. Tai ainakaan sen ei pitäisi tehdä.

Minua ärsyttää sellainen dress for success -puhe, jonka mukaan jokaisen naisen tulisi olla jakkupukuinen bosslady edetäkseen urallaan. On olemassa esimerkiksi käsite power suit, joka tarkoittaa hyvin istuvaa pukua, jollaiseen pukeutuvat itsevarmuutta uhkuvat, korkeissa asemissa olevat miehet, ja jollaiseen myös naisen olisi pukeuduttava päästäkseen vastaavaan asemaan työelämässä. Minusta ei saisi jakkupukuhenkilöä tekemälläkään, enkä ymmärrä, miksi pitäisikään. Miksi se, että pukeutuu bleiserin sijaan tyttömäiseen mekkoon, tekisi kenestäkään yhtään vähemmän varteenotettavaa, vähemmän älykästä, vähemmän kyvykästä tai vähemmän yhtään mitään? Pohjimmiltaanhan tällaisessa ajattelutavassa näkyvät yhä syväänjuurtuneet asenteemme. On siis kyse siitä, että tyttöjä ja naisia arvostetaan vähemmän eikä heitä pidetä yhtä älykkäinä ja osaavina kuin poikia ja miehiä, joten naisten tulisi pukeutumisessaan ja käytöksessään pyrkiä häivyttämään tyttömäiset ja naiselliset piirteensä vaikuttaakseen uskottavammilta.

Pukukoodilliset työpaikat ovat tietysti asia erikseen, mutta minusta kenenkään ei pitäisi antaa ammattinsa rajoittaa omaa tyyliään, eikä toisaalta kenenkään pitäisi tehdä johtopäätöksiä muiden tiedoista, taidoista, älykkyydestä tai osaamisesta näiden pukeutumisen perusteella. Minulla on tutkijan koulutuksen lisäksi myös aineenopettajan paperit, ja muistan, kun opiskeluluaikoina jollain didaktiikan kurssilla pohdittiin, miten opettaja saa pukeutua. Minä olen sitä mieltä, että ihan niin kuin huvittaa. Voisin siis muitta mutkitta kävellä tässä samassa mekossa nykyisten tutkimushommieni lisäksi myös luokan eteen opettajan roolissa. Omistan minäkin pari bleiseriä ja pukeudun niihinkin välillä, mutta en kyllä koskaan jättäisi pukeutumatta mekkoihin ja hameisiin vain siksi, että se ehkä jonkun mielestä on sopimatonta tai ammatillisesti epäuskottavaa. Sehän tarkoittaisi, että itsekin hyväksyisin ajatuksen, että tyttömäisyys tarkoittaisi vähemmän uskottavaa ja vähemmän pätevää.

I just turned 29 on Valentine’s day. I had a really lovely birthday – I baked cranberry-caramel cupcakes for people a work and in the evening my husband took me to a sauna boat by the frozen Oulu river. I took a dip in a hole in the ice for the first time in years and felt amazing afterwards. There was also an outdoor hot tub. Such a relaxing evening!

So, I’m not that far from thirty anymore. One might think that you should start dressing ‘like an adult’ when you hit that milestone, but I totally disagree. I think I’m going to keep wearing my girly dresses as long as I’ll live. I can easily show up at work tomorrow wearing this mustard yellow dress with a huge bow, for example, but it doesn’t make me less of an adult or less convincing as a cancer researcher, which I happen to be. Or at least it shouldn’t.

I don’t like the saying ‘dress for success’ or the idea of bossladies in their power suits that much. I mean, I hate the idea that women can only be successful if they dress like men. I think that the reason behind this is that women are still considered less intelligent and less skillful than men, and therefore women should hide their girly traits in order to be more convincing. We should really get rid of this kind of thinking! Of course, if masculine style is your thing, then, by all means, go for it, but if you are like me and love to wear cute and girly things occasionally, it should not make people think that you are less intelligent, less competent, less skillful, less convincing or less anything. In addition to my interests in research, I also have a teaching degree and I could also easily walk in front of a class wearing this dress. I think that – unless there’s a dress code – you should never let your profession define what you can wear.

Korvikset/Earrings – Second hand/Niin Mua

Poolopaita/Turtle neck top – Äitini vanha/My mom’s old

Mekko/Dress – Second hand -kauppa Brisbanessa/Second hand shop in Brisbane

Laukku/Bag – Octopus

Kengät/Shoes – Billi Bi

Mitä mieltä sinä olet? Voiko tyttömäinen olla (ammatillisesti) uskottava?

What do you think, can girly be competent & convincing?

w/ ♥, Hanna

TAKKIMANIA JA VÄÄRÄN VUOSIKYMMENEN VARTALO

PA209796

Asiahan on sillä tavalla, että takkeja ei voi omistaa liikaa, ainakaan jos sattuu olemaan minun laillani huono pukeutumaan jatkuvasti samoihin vaatteisiin ja asumaan paikassa, jossa on verhottava itsensä jonkin sortin ulkoilupukineeseen noin 11,5 kuukautta vuodesta. Esimerkiksi eräässä nimeltä mainitsemattomassa Pohjolan Valkeassa Kaupungissa, jossa jännittävällä tavalla yhdistyvät pohjoisten leveysasteiden kylmyys ja jatkuvasti mereltä puhaltava viima. Sitä paitsi, siinä missä esimerkiksi Kajaanissa siirtymä talvitakeista kesätakkeihin ja toisinpäin tapahtuu suhteellisen kivuttomasti, Oulussa koetaan vuodessa useita epämääräisiä välikausia, joihin on tietysti oltava omat takkinsa. En odota kovin innolla esimerkiksi talven ja kevään välissä esiintyvää kautta, jolloin joka päivä tuulee ja sataa räntää, aamuisin on yhä 20 astetta pakkasta, mutta päivällä kahlataan loskassa, joka illan taas viiletessä jäätyy perunapelloksi, jossa pyöräily on nätisti sanottuna vaikeaa. Tätä yleisesti maaliskuunakin tunnettua ajankohtaa kutsun itse talven krapulaksi siksi, että se on vain kärsittävä ennen kuin elämä voittaa ja kevät voi alkaa.

Anteeksi sivuraiteille eksymiseni, en vain voi koskaan jättää käyttämättä tilaisuutta valittaa Oulun ilmastosta. Takaisin takkeihin: edellä mainituista seikoista johtuen minulla saattaa olla muutama kappale niitä kaapeissani. Mutta ei kuitenkaan missään nimessä liikaa, niin kuin taloutemme toinen osapuoli välillä virheellisesti antaa ymmärtää. Suurin osa takeistani on peräisin 60- ja 70-luvuilta. Kuten yleensäkin sen ajan vaatteet, myös takit istuvat minulle täydellisesti, sillä vartaloni malli luultavasti edustaa hyvin tuon ajan keskimääräistä ruumiinrakennetta. Sen sijaan modernien vaatteiden kanssa minulla on usein ongelmia, koska ne tuppaavat roikkumaan rumasti hartioitteni kohdalta ja olemaan liian löysiä vyötäröltä, mutta puolestaan kiristämään inhottavasti lantion seudulta. Lisäksi nykyvaatteiden hihat, lahkeet ja helmat ovat lähes poikkeuksetta liian pitkiä minulle. Ihmisten ruumiinrakenne on muutamassa vuosikymmenessä ilmeisesti muuttunut pidempään, harteikkaampaan ja tasapaksumpaan suuntaan, ja tällainen lyhyt henkilö kapeine harteineen ja leveine lanteineen on syntynyt ihan väärälle vuosikymmenelle.

PA209793

Mutta onneksi on vintage-kauppoja ja kirppiksiä! Niistä saattaa löytyä ratkaisu myös sinulle, jos koet, etteivät nykyvaatteet koskaan istu hyvin eli erityisesti siinä tapauksessa, jos olet keskimääräistä lyhyempi ja kevytrakenteisempi tyyppi. Vanhoja vaatteita ostaessa kannattaa muuten aina muistaa, että kokomerkintöihin ei pidä kiinnittää liikaa huomiota. Ihmisten keskimääräinen koko on tosiaan kasvanut vuosikymmenten mittaan, ja vaate, joka on esimerkiksi 40 vuotta sitten ollut kokoa L tai 40, voi ihan hyvin vastata nykymitoituksessa kokoa S tai 34. Siksi vintage-nettikaupoissa on yleensä ilmoitettu vaatteiden tarkat mitat tai koko, jota vaate nykyään vastaa. Ne kannattaa aina tarkistaa.

Näiden kuvien ihana takki on suomalaisen Dixi Coatin 70-luvulla valmistama, ja olen tilannut sen lempikaupastani Niin Muasta. Sen niskaan on muuten ommeltu alkuperäisen omistajan nimilappu. Tällaiset pienet yksityiskohdat, jotka paljastavat jotain vaatteen aiemmasta omistajasta, ovat minusta ihania! Takki on kaikin puolin täydellinen: se istuu kuin hansikas, on sopivan pitkä hameiden ja mekkojen kanssa käytettäväksi, on tavallaan yksinkertainen, mutta kuitenkin täynnä trensseille tyypillisiä yksityiskohtia, ja sen tummansininen sävy on juuri oikea – erityisen hyvin yhteensopiva konjakinruskean ja leopardikuosin kanssa.

PA209792

Hattu/Hat – Stockmann

Huivi/Scarf – Ei muistikuvaa merkistä, ostettu Budapestista interrail-reissulla 2013/Can’t remember the label, bought in Budapest when interrailing in 2013

Trenssi/Trench coat – Vintage (Dixi Coat)/Niin Mua

Laukku/Bag – Club Vintage

Kengät/Shoes – Mjus

PA209786

Let me make this clear: there is no such thing as too many coats and jackets if you happen to live in a place where you basically have to cover yourself with something for 11.5 months of the year but don’t want to wear the same outfit everyday. Well, actually, I bet you lovely readers understand this very well, but I just had to put this here in case my husband reads this, because for some reason he’s having trouble understanding… Anyway, this vintage trench coat is one of my favorites or maybe even the favorite one. It was made in Finland in the 70’s, and it’s perfect in so many ways: fits like a glove, is long enough to be worn over skirts and dresses, is quite simple yet has many details, and the dark blue shade is just the right one – a great match for cognac brown and leopard print.

Actually, many of my jackets and coats, as well as my other vintage pieces, for that matter, were made in the 60’s and 70’s. I feel that the clothes they made back then fit me very well, whereas modern clothes are almost always too big for my shoulders and waist but too tight for my hips. Also the sleeves, legs and hems are usually way too long. It seems to me that the average person nowadays is taller and more rectangular than the average person 40 to 60 years ago, but my body resembles the latter, so I guess I was born in the wrong decade. If you also feel like modern clothes never fit you because you are short and not very heavily built, I advice you to look for vintage items! Just remember that when people got bigger, so did the clothing sizes, so you should never trust the size that’s written on the label but instead always check the measurements if you are shopping online.

This is my last unposted outfit from last autumn. From now on you will see a lot of snowy outfit photos, probably until May or so, since it just won’t stop snowing. And I’m not kidding here.

Tämä on viimeinen syksyasu tältä erää! Talvisia maisemia siis tiedossa seuraavissa asukuvissa, näillä lumimäärillä luultavasti jonnekin toukokuun hujakoille saakka.

Hyvää uutta viikkoa! It’s a new week, so have a good one!

w/ ♥, Hanna

ENEMMÄN ON ENEMMÄN

Tavallaan ihailen, ehkä joskus vähän kadehdinkin ihmisiä, joilla on minimalistinen tyyli. Siis niitä klassisia pukeutujia, joilla on aina suorat siniset farkut ja valkoinen neule, ja jotka ulos lähtiessään heittävät päälleen ajattoman kamelinvärisen villakangastakin, pelkistetyt nilkkurit ja kalliin merkkilaukun, joka on jokapäiväisessä käytössä maksanut itsensä takaisin jo aikoja sitten. Tai sitten niitä rentoja tyyppejä, joilla on joka tilanteessa päällään mustat pillifarkut, simppelit maiharit ja oliivinvihreä parkatakki, päässään aina sama pipo ja selässään Kånken. Yksinkertaista ja selkeää, helppoa ja nopeaa. Ei räikeitä värejä, kuoseja tai liikoja yksityiskohtia. Ei eteisen kaappia niin täynnä takkeja, etteivät ovet mene kiinni, ei neljää mekkoa samassa hengarissa, ei laukkukokoelmaa roikkumassa vaatehuoneen seinään ruuvatussa naulakossa, joka on jo kerran romahtanut alas. Ei liikaa vaatteita, vaan ne muutamat moneen tilanteeseen käyvät ja keskenään yhteensopivat suosikit. Ei siis ehkä liiemmälti pukeutumiskriisejäkään?

Itsekin yritin vielä joitakin vuosia sitten noudattaa minimalistista linjaa. Pyrin tekemään rennosta pillifarkut-tennarit-collegepaita -tyylistä omani ja ajoittain viihdyinkin siinä. Käytin varsin neutraaleja värejä ja hillittyjä kuoseja. Minulla oli yksi iso ja yksi pieni musta nahkalaukku, ensimmäinen arkeen ja toinen juhlaan. Käytin aina samaa takkia ja samoja mustia kenkiä. Muutenkin melkein kaikki oli mustaa. Jos jokin vaate oli tarjolla useammassa värissä, ostin sen ehkä korkeintaan valkoisena. Nyt ajattelen, että suurin syy muutaman vuoden takaiseen tyyliini oli halu sulautua joukkoon. Monia vaatteita tai asusteita, joita nykyään käytän päivittäin, en olisi kehdannut joitain vuosia sitten päälleni pukea, varsinkaan Oulussa, jossa kaikki massasta poikkeavat asiat saavat osakseen pitkiä katseita.

Sain kuvien punaisen neuleen synttärilahjaksi äidiltäni neljä tai viisi vuotta sitten. Silloin se tuntui aika räikeän väriseltä, enkä osannut yhdistää sitä mihinkään muuhun kuin niihin ainaisiin mustiin pillifarkkuihin. En olisi osannut kuvitellakaan, että joku päivä puen sen kanssa ruutuhousut, niittikengät, hatun, isot korvikset ja ravun muotoisen laukun. Olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, mihin suuntaan tyylini on viime vuosien aikana kehittynyt. Enää en pelkää värejä, kuoseja, erikoisia yksityiskohtia tai niiden yhdistelemistä enkä voisi vähempää välittää siitä, jos joku katsoo kaupungilla pitkään. Nykyisin pukeutumisfilosofiani on, että enemmän on enemmän, joten taidan olla minimalistin sijaan maksimalisti, ja tunnen itseni enemmän omaksi itsekseni kuin koskaan aiemmin. Kuten olen aiemminkin maininnut, haluan, että asussani on aina jokin juttu, ehkä mielellään useampikin. Siksi nykyisin metsästän kirppareilta ja vintageliikkeistä mielelläni kaikkea erikoista enkä juurikaan ostele niin sanottuja perusvaatteita. Eikä minusta saisi minimalistia enää senkään puolesta, etten pystyisi millään käyttämään aina samoja vaatteita ja asusteita. Sisäinen esteetikkoni nimittäin nauttii ihan liikaa vaihtelevien asujen suunnittelusta ja kuvaamisesta. Olen tosi tyytyväinen, että päätin alkaa julkaista asujani blogissa ja Instagramissa ja löysin keinon toteuttaa visuaalista puoltani.

Päätökseni olla ostamatta uutta piti muuten melko hyvin viime vuoden aikana. Olin kuitenkin luvannut itselleni, että jos jotain ihan erityistä löytyy, voi uuttakin välillä hankkia. Rapulaukun ja niittinilkkurit ostin uutena, koska tiesin, että niille tulisi käyttöä enkä löytäisi vastaavia käytettynä mistään. Niiden kohdalla en aio potea huonoa omaatuntoa uuden ostamisesta, koska ne tuottavat minulle suunnattomasti iloa joka kerta niitä käyttäessäni ja saavat aina paljon kehuja jopa ihan tuntemattomilta. Ne ovat juuri sellaisia leikkisiä asioita, joita pukeutumiseeni kaipaan. Ja kuten aavistinkin, käyttökertoja niille molemmille – etenkin kengille – on kertynyt lukemattomia. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin pyrkinyt kiristämään päätöstäni vielä sen verran, että jos ostan uutta, ostan mieluiten laadukkaista materiaaleista valmistettuja tuotteita vastuullisilta kotimaisilta brändeiltä ja yritän samalla tukea pienyrittäjiä.

Hattu/Hat – Stockmann

Korvikset/Earrings – Second Hand (Aarikka)/Niin Mua

Neule/Sweater – Premoda, synttärilahja muutaman vuoden takaa/A birthday gift from a few years back

Laukku/Bag– Aldo

Housut/Trousers – Second Hand (Monki)/Rekki

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

A few years back, my style was quite minimalistic. I wasn’t wearing any patterns or bright colors, mainly just black and white or neutrals. My accessories were very simple, there were no statement pieces. I was practically always wearing black skinny jeans and a basic sweatshirt. I also used to wear a a certain jacket, a certain pair of black shoes, and a certain black leather bag every day. Pretty boring, if you ask me now.

Four or five years ago my mom gave me this bright red sweater for my birthday and I felt that it was very bright and couldn’t come up with any other ideas to wear it with than the black skinny jeans. I could never have imagined that one day I would be wearing it with checkered pants, studded shoes, big earrings, a baker boy hat and a crab-shaped bag. But, you know, nowadays my style philosophy tends to be ‘more is more’. I love colours, I love patterns, I love details and I love mixing and matching them. So I guess I’m a maximalist now. I love to look for second hand or vintage statement pieces but I do allow myself to buy something new if I find something really special, such as this crab-shaped bag. It brings me so much joy and gets so many compliments, even from strangers, every time I wear it.

It’s only natural that your style changes over the years and I couldn’t be happier with the way mine has evolved. I think the main reason for me being a minimalist was to fit in and look just like everyone else, but know that I’ve let go of it, I feel so much more comfortable and confident. So much more like myself.

Samaistutko sinä enemmän on enemmän -ajattelutapaan vai oletko ennemmin minimalisti? Are you a minimalist or do you agree that more is more?

w/ ♥, Hanna