SUOSIKKITYYLIVUOSIKYMMENENI

Katsokaa tuota ihanaa otsikkoa: kuinka hieno neliosainen yhdyssana! Yhdyssanat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, mutta tänään ei kuitenkaan puhuta niistä, vaan siirrytään nerokkaalla aasinsillalla toiseen lähellä sydäntäni olevaa asiaan: 70-luvun tyyliin.

Juhlatyylissä kallistun yleensä 50-luvulta tuttujen leveähelmaisten mekkojen puoleen, mutta jokapäiväisessä pukeutumisessani saan ehdottomasti eniten inspiraatiota 70-luvun tyylistä. Rakastan tosi monia 70-luvun muotiin yhdistettyjä juttuja: murrettuja ruskean, oranssin, keltaisen ja vihreän sävyjä, vakosamettia, puukenkiä ja saappaita, boheemeja röyhelöhelmoja, suuria aurinkolaseja, pitkänmallisia nahkatakkeja, kukkakuoseja, leveitä lahkeita, baker boy -lippiksiä ja lierihattuja, a-linjaisia nappiminihameita, kauluspuseroita, mokka-asusteita ja isoja koruja. Näin muutamia mainitakseni.

Ysärityyli on jyllännyt muodissa viime aikoina, mutta se ei oikein ole oma juttuni. Onneksi kuitenkin 70-luvun tyylikin on kulkenut koko ajan siinä sivussa mukana ja tuntuu yhä vain vahvistuvan, varsinkin farkku- ja housumuodin kohdalla. Nimittäin reilun kymmenen vuotta jatkuneen pillifarkkujen kultakauden ovat nyt selkeästi katkaisemassa 70-luvulta tutut leveät lahkeet. Ne ovat toki yrittäneet tehdä paluuta jo muutaman vuoden ajan, mutta vihdoin tänä syksynä – ainakin Instagramin ja vaatekauppojen tarjonnan perusteella – ne ovat onnistuneet onnistuneet tekemään sen ryminällä. Olen tästä onnellinen, koska alankin jo olla aika kyllästynyt pillifarkkuihin ja viime aikoina olenkin pukeutunut niiden sijasta lähinnä vain hameisiin ja mekkoihin. Lisäksi edustan vartalotyyppiä, jossa kaikki elimistön ylimääräinen rasva kertyy reisiin ja takapuoleen (Mutta hei, sehän on sitä terveellistä läskiä!), ja koen näyttäväni leveälahkeisissa housuissa paljon paremmalta kuin reisiä korostavissa pilleissä. Siksi haluankin ehdottomasti hypätä tähän trendiin mukaan, ja yhdet leveälahkeiset vintage-housut hainkin tänään postista.

Kuvissa on asu reilun kuukauden takaiselta Slovenian-reissulta, kun vietimme iltapäivää Piranin rantakaupungin kapeita kujia kierrellen, ja olin pukeutunut jonkun itsetekemään 70-luvun mekkoon. Se on mielestäni midimittaisine rimpsuhelmoineen ja ruskeansävyisine kukkakuoseineen niin vahvasti omalle aikakaudelleen tyypillisen näköinen, että minun oli ehdottomasti yhdistettävä siihen asusteet, jotka myös miellän hyvin 70-luvun tyylisiksi: isot aurinkolasit, puukengät ja ruskeaa nahkaa.

Huivi/Scarf – Mummini vanha/Used to belong to my grandmother

Aurinkolasit/Sunglasses – Pilgrim

Korvikset/Earrings – Second hand/Niin Mua

Mekko/Dress – Vintage/Niin Mua

Laukku/Bag – Vintage/Hillhouse Vintage

Vyö/Belt – Isäni vanha/Used to belong to my father

Kello/Watch – DKNY

Kengät/Shoes – Moheda Clogs

Onko sinulla jotain suosikkiaikakautta tai -tyylisuuntaa, josta ammennat inspiraatiota omaan pukeutumiseesi? Olisi tosi hauska kuulla!

When it comes to occasion wear, I usually go for 50s wide hems. However, in everyday life, my absolute favorite style decade is the 70s. I love so many things about 70s style: the rusty color pallette, corduroy, bell bottoms, flower patterns, clogs ands boots, baker boy hats, bohemian ruffles, leather jackets, buttoned a-line mini skirts, blouses with big collars, suede accessories, big earrings…you name it! Right now I’m particularly happy about the fact that wide-leg jeans from the 70s are certainly making a comeback. With my big butt and thick thighs (Seriously, all the fat in my body is concentrated in those areas.) I look so much better in flares than in skinny jeans! A month ago in Slovenia I wore a 70s dress with big sunglasses, clogs and brown leather accessories to complete the 70s look. I would like to know whether you have a certain decade the style of which you really love and are inspired by. Tell me in the comments!

w/ ♥, Hanna

P.S. Syvät pahoitteluni siitä, että en ollut vastannut ajoissa blogin ekoihin postauksiin tulleisiin kommentteihin. Olen tosi iloinen jokaisesta kommentista, jonka olen saanut, kiitos paljon teille kommentoineille! En vain hölmönä aluksi tajunnut, että kommentit eivät tule automaattisesti näkyviin, vaan minun pitää hyväksyä ne. Nyt niihin kaikkiin on kuitenkin vastattu, ja tätä nykyä osaan joka päivä käydä tarkistamassa uudet kommentit, joten vastausaika ei missään nimessä enää veny yhtä pitkäksi. Ihanaa, jos viitsitte jatkossakin kommentoida! ♥

5 thoughts on “SUOSIKKITYYLIVUOSIKYMMENENI

  1. Kiva kuulla, että vieläkin 70’s tyyli innostaa nuoria, kun itse olen elänyt sen oikean 1970-luvun nuoruuden. Muistan vielä esim. turkoosin paisley-kuvioisen haalarin, intianpuuvillapuserot kirjailuineen ja tietysti leveät lahkeet ja hai-saappaat ja puukengät. 1970-1980-lukujen taitteessa muodissa olivat korkeakorkoiset sandaalit, joissa oli puumainen kova pohja, joten jalkapohjia sai hieroskella tansseissa käynnin jälkeen ja niillä kengillä vielä käveltiin kilometrejä. Nyt ei enää voisi pitää sellaisia jalassa. Silmälaseissa oli isot linssit siihen aikaan ja Beatlesia kuunneltiin levysoittimesta. Siihen aikaan oli vielä kolikoilla toimivat puhelinkopit, joista saattoi soittaa kotiin lankapuhelimeen, kun tyttöystävän luona meni myöhään. Kerran pakkasessa jonotettiin puhelinkoppiin puoli tuntia, kun edellinen soittaja puhui niin kauan, että koppi huurtui. Oi niitä aikoja 🙂

    Like

    1. Ihan mahtavia 70-lukumuistoja! 😊 Turkoosi paisley-kuvioinen haalari kuulostaa ihanalta! Välillä sitä miettii, että olisi ollut hauskaa elää silloin, mutta ehkä nykyaikana on kuitenkin helpompaa. Ei tarvitse ainakaan puhelinkoppiin jonottaa. 😉 Onneksi tyylillisesti 70-lukua voi elää yhä tänäänkin ja aikakauden musiikkiakin löytyy Spotifysta (itse tykkään varsinkin Pink Floydista ja muusta progesta).

      Liked by 1 person

      1. Kiva kuulla, kyllä sen ajan musiikissa oli sitä jotain. Katson vieläkin ’70’s showta’, vaikka olen nähnyt sen lukuisia kertoja. Aika hyvin siinä on onnistuttu ajankuvauksessa, vaikka onkin komediaa ja on siinä myös hyvät näyttelijät. Tosin ei Suomessa ihan kaikkea samaa tehty, kuten sarjassa. Love & Peace tekstejä kirjoiteltiin lähinnä kouluvihkojen laitaan ja TV-sarjassakin nähty pikkulappujen vaihto koulutunneilla oli myös suosittua. (en tiedä tehdäänkö vielä niin). Sain kirjekaverilta valokuvan, jossa oli Beatlesien nimmarit, mutta se on mennyt hukkaan, harmi.

        Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.