TAKKIMANIA JA VÄÄRÄN VUOSIKYMMENEN VARTALO

PA209796

Asiahan on sillä tavalla, että takkeja ei voi omistaa liikaa, ainakaan jos sattuu olemaan minun laillani huono pukeutumaan jatkuvasti samoihin vaatteisiin ja asumaan paikassa, jossa on verhottava itsensä jonkin sortin ulkoilupukineeseen noin 11,5 kuukautta vuodesta. Esimerkiksi eräässä nimeltä mainitsemattomassa Pohjolan Valkeassa Kaupungissa, jossa jännittävällä tavalla yhdistyvät pohjoisten leveysasteiden kylmyys ja jatkuvasti mereltä puhaltava viima. Sitä paitsi, siinä missä esimerkiksi Kajaanissa siirtymä talvitakeista kesätakkeihin ja toisinpäin tapahtuu suhteellisen kivuttomasti, Oulussa koetaan vuodessa useita epämääräisiä välikausia, joihin on tietysti oltava omat takkinsa. En odota kovin innolla esimerkiksi talven ja kevään välissä esiintyvää kautta, jolloin joka päivä tuulee ja sataa räntää, aamuisin on yhä 20 astetta pakkasta, mutta päivällä kahlataan loskassa, joka illan taas viiletessä jäätyy perunapelloksi, jossa pyöräily on nätisti sanottuna vaikeaa. Tätä yleisesti maaliskuunakin tunnettua ajankohtaa kutsun itse talven krapulaksi siksi, että se on vain kärsittävä ennen kuin elämä voittaa ja kevät voi alkaa.

Anteeksi sivuraiteille eksymiseni, en vain voi koskaan jättää käyttämättä tilaisuutta valittaa Oulun ilmastosta. Takaisin takkeihin: edellä mainituista seikoista johtuen minulla saattaa olla muutama kappale niitä kaapeissani. Mutta ei kuitenkaan missään nimessä liikaa, niin kuin taloutemme toinen osapuoli välillä virheellisesti antaa ymmärtää. Suurin osa takeistani on peräisin 60- ja 70-luvuilta. Kuten yleensäkin sen ajan vaatteet, myös takit istuvat minulle täydellisesti, sillä vartaloni malli luultavasti edustaa hyvin tuon ajan keskimääräistä ruumiinrakennetta. Sen sijaan modernien vaatteiden kanssa minulla on usein ongelmia, koska ne tuppaavat roikkumaan rumasti hartioitteni kohdalta ja olemaan liian löysiä vyötäröltä, mutta puolestaan kiristämään inhottavasti lantion seudulta. Lisäksi nykyvaatteiden hihat, lahkeet ja helmat ovat lähes poikkeuksetta liian pitkiä minulle. Ihmisten ruumiinrakenne on muutamassa vuosikymmenessä ilmeisesti muuttunut pidempään, harteikkaampaan ja tasapaksumpaan suuntaan, ja tällainen lyhyt henkilö kapeine harteineen ja leveine lanteineen on syntynyt ihan väärälle vuosikymmenelle.

PA209793

Mutta onneksi on vintage-kauppoja ja kirppiksiä! Niistä saattaa löytyä ratkaisu myös sinulle, jos koet, etteivät nykyvaatteet koskaan istu hyvin eli erityisesti siinä tapauksessa, jos olet keskimääräistä lyhyempi ja kevytrakenteisempi tyyppi. Vanhoja vaatteita ostaessa kannattaa muuten aina muistaa, että kokomerkintöihin ei pidä kiinnittää liikaa huomiota. Ihmisten keskimääräinen koko on tosiaan kasvanut vuosikymmenten mittaan, ja vaate, joka on esimerkiksi 40 vuotta sitten ollut kokoa L tai 40, voi ihan hyvin vastata nykymitoituksessa kokoa S tai 34. Siksi vintage-nettikaupoissa on yleensä ilmoitettu vaatteiden tarkat mitat tai koko, jota vaate nykyään vastaa. Ne kannattaa aina tarkistaa.

Näiden kuvien ihana takki on suomalaisen Dixi Coatin 70-luvulla valmistama, ja olen tilannut sen lempikaupastani Niin Muasta. Sen niskaan on muuten ommeltu alkuperäisen omistajan nimilappu. Tällaiset pienet yksityiskohdat, jotka paljastavat jotain vaatteen aiemmasta omistajasta, ovat minusta ihania! Takki on kaikin puolin täydellinen: se istuu kuin hansikas, on sopivan pitkä hameiden ja mekkojen kanssa käytettäväksi, on tavallaan yksinkertainen, mutta kuitenkin täynnä trensseille tyypillisiä yksityiskohtia, ja sen tummansininen sävy on juuri oikea – erityisen hyvin yhteensopiva konjakinruskean ja leopardikuosin kanssa.

PA209792

Hattu/Hat – Stockmann

Huivi/Scarf – Ei muistikuvaa merkistä, ostettu Budapestista interrail-reissulla 2013/Can’t remember the label, bought in Budapest when interrailing in 2013

Trenssi/Trench coat – Vintage (Dixi Coat)/Niin Mua

Laukku/Bag – Club Vintage

Kengät/Shoes – Mjus

PA209786

Let me make this clear: there is no such thing as too many coats and jackets if you happen to live in a place where you basically have to cover yourself with something for 11.5 months of the year but don’t want to wear the same outfit everyday. Well, actually, I bet you lovely readers understand this very well, but I just had to put this here in case my husband reads this, because for some reason he’s having trouble understanding… Anyway, this vintage trench coat is one of my favorites or maybe even the favorite one. It was made in Finland in the 70’s, and it’s perfect in so many ways: fits like a glove, is long enough to be worn over skirts and dresses, is quite simple yet has many details, and the dark blue shade is just the right one – a great match for cognac brown and leopard print.

Actually, many of my jackets and coats, as well as my other vintage pieces, for that matter, were made in the 60’s and 70’s. I feel that the clothes they made back then fit me very well, whereas modern clothes are almost always too big for my shoulders and waist but too tight for my hips. Also the sleeves, legs and hems are usually way too long. It seems to me that the average person nowadays is taller and more rectangular than the average person 40 to 60 years ago, but my body resembles the latter, so I guess I was born in the wrong decade. If you also feel like modern clothes never fit you because you are short and not very heavily built, I advice you to look for vintage items! Just remember that when people got bigger, so did the clothing sizes, so you should never trust the size that’s written on the label but instead always check the measurements if you are shopping online.

This is my last unposted outfit from last autumn. From now on you will see a lot of snowy outfit photos, probably until May or so, since it just won’t stop snowing. And I’m not kidding here.

Tämä on viimeinen syksyasu tältä erää! Talvisia maisemia siis tiedossa seuraavissa asukuvissa, näillä lumimäärillä luultavasti jonnekin toukokuun hujakoille saakka.

Hyvää uutta viikkoa! It’s a new week, so have a good one!

w/ ♥, Hanna

ENEMMÄN ON ENEMMÄN

Tavallaan ihailen, ehkä joskus vähän kadehdinkin ihmisiä, joilla on minimalistinen tyyli. Siis niitä klassisia pukeutujia, joilla on aina suorat siniset farkut ja valkoinen neule, ja jotka ulos lähtiessään heittävät päälleen ajattoman kamelinvärisen villakangastakin, pelkistetyt nilkkurit ja kalliin merkkilaukun, joka on jokapäiväisessä käytössä maksanut itsensä takaisin jo aikoja sitten. Tai sitten niitä rentoja tyyppejä, joilla on joka tilanteessa päällään mustat pillifarkut, simppelit maiharit ja oliivinvihreä parkatakki, päässään aina sama pipo ja selässään Kånken. Yksinkertaista ja selkeää, helppoa ja nopeaa. Ei räikeitä värejä, kuoseja tai liikoja yksityiskohtia. Ei eteisen kaappia niin täynnä takkeja, etteivät ovet mene kiinni, ei neljää mekkoa samassa hengarissa, ei laukkukokoelmaa roikkumassa vaatehuoneen seinään ruuvatussa naulakossa, joka on jo kerran romahtanut alas. Ei liikaa vaatteita, vaan ne muutamat moneen tilanteeseen käyvät ja keskenään yhteensopivat suosikit. Ei siis ehkä liiemmälti pukeutumiskriisejäkään?

Itsekin yritin vielä joitakin vuosia sitten noudattaa minimalistista linjaa. Pyrin tekemään rennosta pillifarkut-tennarit-collegepaita -tyylistä omani ja ajoittain viihdyinkin siinä. Käytin varsin neutraaleja värejä ja hillittyjä kuoseja. Minulla oli yksi iso ja yksi pieni musta nahkalaukku, ensimmäinen arkeen ja toinen juhlaan. Käytin aina samaa takkia ja samoja mustia kenkiä. Muutenkin melkein kaikki oli mustaa. Jos jokin vaate oli tarjolla useammassa värissä, ostin sen ehkä korkeintaan valkoisena. Nyt ajattelen, että suurin syy muutaman vuoden takaiseen tyyliini oli halu sulautua joukkoon. Monia vaatteita tai asusteita, joita nykyään käytän päivittäin, en olisi kehdannut joitain vuosia sitten päälleni pukea, varsinkaan Oulussa, jossa kaikki massasta poikkeavat asiat saavat osakseen pitkiä katseita.

Sain kuvien punaisen neuleen synttärilahjaksi äidiltäni neljä tai viisi vuotta sitten. Silloin se tuntui aika räikeän väriseltä, enkä osannut yhdistää sitä mihinkään muuhun kuin niihin ainaisiin mustiin pillifarkkuihin. En olisi osannut kuvitellakaan, että joku päivä puen sen kanssa ruutuhousut, niittikengät, hatun, isot korvikset ja ravun muotoisen laukun. Olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, mihin suuntaan tyylini on viime vuosien aikana kehittynyt. Enää en pelkää värejä, kuoseja, erikoisia yksityiskohtia tai niiden yhdistelemistä enkä voisi vähempää välittää siitä, jos joku katsoo kaupungilla pitkään. Nykyisin pukeutumisfilosofiani on, että enemmän on enemmän, joten taidan olla minimalistin sijaan maksimalisti, ja tunnen itseni enemmän omaksi itsekseni kuin koskaan aiemmin. Kuten olen aiemminkin maininnut, haluan, että asussani on aina jokin juttu, ehkä mielellään useampikin. Siksi nykyisin metsästän kirppareilta ja vintageliikkeistä mielelläni kaikkea erikoista enkä juurikaan ostele niin sanottuja perusvaatteita. Eikä minusta saisi minimalistia enää senkään puolesta, etten pystyisi millään käyttämään aina samoja vaatteita ja asusteita. Sisäinen esteetikkoni nimittäin nauttii ihan liikaa vaihtelevien asujen suunnittelusta ja kuvaamisesta. Olen tosi tyytyväinen, että päätin alkaa julkaista asujani blogissa ja Instagramissa ja löysin keinon toteuttaa visuaalista puoltani.

Päätökseni olla ostamatta uutta piti muuten melko hyvin viime vuoden aikana. Olin kuitenkin luvannut itselleni, että jos jotain ihan erityistä löytyy, voi uuttakin välillä hankkia. Rapulaukun ja niittinilkkurit ostin uutena, koska tiesin, että niille tulisi käyttöä enkä löytäisi vastaavia käytettynä mistään. Niiden kohdalla en aio potea huonoa omaatuntoa uuden ostamisesta, koska ne tuottavat minulle suunnattomasti iloa joka kerta niitä käyttäessäni ja saavat aina paljon kehuja jopa ihan tuntemattomilta. Ne ovat juuri sellaisia leikkisiä asioita, joita pukeutumiseeni kaipaan. Ja kuten aavistinkin, käyttökertoja niille molemmille – etenkin kengille – on kertynyt lukemattomia. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin pyrkinyt kiristämään päätöstäni vielä sen verran, että jos ostan uutta, ostan mieluiten laadukkaista materiaaleista valmistettuja tuotteita vastuullisilta kotimaisilta brändeiltä ja yritän samalla tukea pienyrittäjiä.

Hattu/Hat – Stockmann

Korvikset/Earrings – Second Hand (Aarikka)/Niin Mua

Neule/Sweater – Premoda, synttärilahja muutaman vuoden takaa/A birthday gift from a few years back

Laukku/Bag– Aldo

Housut/Trousers – Second Hand (Monki)/Rekki

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

A few years back, my style was quite minimalistic. I wasn’t wearing any patterns or bright colors, mainly just black and white or neutrals. My accessories were very simple, there were no statement pieces. I was practically always wearing black skinny jeans and a basic sweatshirt. I also used to wear a a certain jacket, a certain pair of black shoes, and a certain black leather bag every day. Pretty boring, if you ask me now.

Four or five years ago my mom gave me this bright red sweater for my birthday and I felt that it was very bright and couldn’t come up with any other ideas to wear it with than the black skinny jeans. I could never have imagined that one day I would be wearing it with checkered pants, studded shoes, big earrings, a baker boy hat and a crab-shaped bag. But, you know, nowadays my style philosophy tends to be ‘more is more’. I love colours, I love patterns, I love details and I love mixing and matching them. So I guess I’m a maximalist now. I love to look for second hand or vintage statement pieces but I do allow myself to buy something new if I find something really special, such as this crab-shaped bag. It brings me so much joy and gets so many compliments, even from strangers, every time I wear it.

It’s only natural that your style changes over the years and I couldn’t be happier with the way mine has evolved. I think the main reason for me being a minimalist was to fit in and look just like everyone else, but know that I’ve let go of it, I feel so much more comfortable and confident. So much more like myself.

Samaistutko sinä enemmän on enemmän -ajattelutapaan vai oletko ennemmin minimalisti? Are you a minimalist or do you agree that more is more?

w/ ♥, Hanna

KYMMENEN KUMMALLISTA TAI ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA IHMISTEN KÄYTÖKSESSÄ

Koska sunnuntaina ei saa olla liian kivaa tai leppoista, niin nyt seuraa lista asioista, jotka joskus ärsyttävät tai joita usein ihmettelen ihmisten toiminnassa.

PB189944-2

1. Useiden vanhempien henkilöiden kirjoitustyyli netissä. Siis se ihmeellinen ylimääräisten pisteiden ja pilkkujen viljely lauseiden loppuun tai pahimmillaan melkein jokaisen sanan väliin. Tarkoitan siis,,,,,..,,,että,,,,,,,kirjoitetaan,…,,,tähän tyyliin ,,,,,,ihan koko ajan,,. Tätä harrastavat useimmiten keski-iän ylittäneet naiset, joskus miehetkin, enkä käsitä sitä yhtään. Mistä tuo tyyli kumpuaa ja mikä sen syy on? Tätä on ihmetelty esimerkiksi Facebookin “Huonosti kirjoitetut järjettömät kommentit” -ryhmässä usein, mutta kukaan ei ole keksinyt vastausta. Ymmärrän kolmen peräkkäisen pisteen käytön sillöin tällöin tehokeinona ja saatan käyttää sitä esimerkiksi whatsapp-viesteissä itsekin, vaikka minulle onkin opetettu koulussa, ettei kolmen pisteen käyttö kuulu suomen kieleen. Mutta miksi ei edes käytetä pelkkiä pisteitä, vaan usein PILKKUJA, ja miksi ihmeessä niitä tungetaan ihan joka paikkaan ja todellakin enemmän kuin kolme kappaletta kerrallaan? Kertokaa heti, jos tiedätte. Kaipaan selitystä!

2. Vastustus- ja vihakommentointi ilmastonmuutokseen liittyviin uutisiin. Ihan oma lukunsa ovat ilmastonmuutoksen kieltäjät tai ne, jotka kieltävät sen johtuvan ihmisen toiminnasta. Heistä en edes aloita. Mutta sitä ihmettelen, että myös ihmiset, jotka sinänsä eivät kiellä tosiasioita, lietsovat usein älytöntä vihaa ja kummallista vastustusta niiden uutisten kommenttikentissä, jotka liittyvät jollain tapaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen, oli sitten kyse armeijan yhdestä kasvisateriasta viikossa, jonkun henkilön ekologisesta elämäntavasta, yksityisautoilun vähentämisestä, lentoveroista tai siitä, että lukiolaiset vaativat koululakon avulla parempaa ilmastopolitiikkaa. Näiden uutisten kommentit ovat aina luokkaa “viherpiiperöiden hommaa”, “en tee mitään, koska Kiina ja Intia”, “ihminen ei pärjää, jos ei saa joka aterialla lihaa”, “tästä asiasta ei pitäisi uutisoida, vaan pitäisi uutisoida maahanmuutosta”, “onpa typeriä nuoria, ei ole vielä elämän realiteetit iskeneet”, “turha uutinen”, “mistä näitä rumia ituhippejä sikiää”, “vihervassareiden propagandaa”, “hyvä että joku syö rehuja, niin riittää enemmän pihvejä meille muille”, “ajan autolla autoa pidemmät matkat” ja niin edelleen. Jotenkin sitä luulisi, että ilmastonmuutos olisi sellainen yhteinen asia, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia puoluerajoista riippumatta ja oltaisiin tyytyväisiä, jos edes joku yrittää tehdä asialle jotain, vaikka omassa toiminnassa olisikin vielä parannettavaa.

Minulla ei ole mitään keski-ikäisiä vastaan, mutta usein nämä vihanlietsojat ovat juuri sitä ikäpolvea ja monesti miehiä. Olen ansioituneena keittöpsykologina keksinyt selityksen tällaiselle kommentoinnille. Syy on nimittäin varmaankin se, että defenssit puskevat päälle, kun oma identiteetti asetetaan yhtäkkiä kyseenalaiseksi, ja muutos tuntuu pelottavalta. Syvällä sisimmässä kyllä tajutaan, että sitähän ollaan itsekin oltu mukana paskomassa tätä palloa, mutta ei haluta myöntää asiaa itselle tai muille. Jos on koko ikänsä ajellut autolla Prismaan ostamaan ruuaksi lihaa ja pottua ja lennellyt pari kertaa vuodessa Thaimaahan polttamaan nahkaansa ja ajatellut olevansa ihan perusjamppa ja “normaali, hyvä ihminen”, niin voihan se olla hämmentävää yhtäkkiä tajuta, että se ihan normaalina pidetty toiminta onkin ehkä ollut haitallista. Pitäisi muuttaa elämäänsä aika paljon, muttei oikein tiedä, että miten, eikä välttämättä oikein huvittaisikaan, ja sekös sitten ahdistaa. Seuraus on, että ahdistus purkautuu vihana. Vai mitä luulette?

PB189951-2

3. Kuntosalien pukukaapin valinta. Jos salilla ei ole ruuhkaa, valitsen oman lokeroni aina niin, että sen ylä- tai alapuolinen kaappi ei ole varattu ja että molemmille sivuille jää mielellään vähintään kaksi tyhjää kaappia, jottei turhaan tarvitse olla ihan kylki kyljessä kenenkään kanssa vaihtamassa vaatteita. Jostain syystä silti lähes joka kerta joku on ottanut itselleen lokeron juuri minun vierestäni tai ylä- tai alapuoleltani, vaikka tyhjiä kaappeja olisi tarjolla ympäri pukuhuonetta vaikka kuinka paljon. Siinä on kiva sitten olla puolialastomana pylly vasten pyllyä, jos molemmat sattuvat lopettamaan treeninsä samaan aikaan. Mietin aina, että olenko ainoa, joka valitsee pukukaappinsa sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman kaukana muista. Eivätkö muut vain välitä ollenkaan?

4. Kassajonokäytös. Kun kaupassa on ruuhkaa ja jonot ovat venyneet pitkiksi,  avataan usein uusi kassa. Mutta miksi ihmeessä silloin uudelle kassalle ryntäävät kauhealla kiireellä jonon päästä ne, jotka ovat jonottaneet vähiten aikaa? Minusta sinne pitäisi ehdottomasti päästää jonon alkupuolelta ne, jotka ovat seisseet siinä jo kauan. Toinen ärsyttävä juttu kassajonoissa ovat ne ihmiset, jotka menevät jonottamaan siihen Postin palveluita tarjoavalle kassalle, vaikka muitakin kassoja olisi auki eikä heillä olisi asiaa Postiin ollenkaan. Sitten kun itse maksat ostoksesi ja sen jälkeen kaivat vielä puhelimestasi Postilta tulleen saapumisilmoituksen, alkaa takana jonossa huokailu ja silmien pyörittely. Olisitte menneet siihen normaalille kassalle!

5. Liian tuttavalliset myyjät. Asioin yleensä S-marketissa tai Salessa ja ehkä noin viitisen vuotta sitten huomasin, että ainakin Oulussa S-ryhmän kauppojen myyjät alkoivat tervehtiä asiakkaita kaupan käytävillä. Tämä on varmaankin jokin yleinen linjaus, johon ohjeistus on tullut esimiestasolta. Ensimmäisen kerran tähän ilmiöön törmätessäni luulin myyjän sekoittaneen minut johonkin toiseen henkilöön. Sinänsä tervehtiminen ei ärsytä minua ja totta kai tervehdin myyjää tullessani kassalle, mutta jos työntekijä tervehtii minua hyllyjen välissä, se saa minut tuntemaan oloni jotenkin noloksi ja tyhmäksi, kun ei itselleni ole tullut ollenkaan mieleen tervehtiä häntä. Siksi vastaankin aina vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ihan hölmistyneenä takaisin, koska en ikinä tajua heti, että tervehdys on osoitettu minulle. Jotenkin tämä tapa ei vain sovi suomalaiseen kulttuuriin.

6. Jonossa hidastelu. Miksi ihmiset ovat niin hitaita kaikissa jonotustilanteissa? Vihaan varsinkin lentokoneeseen jonottamista, koska jostain syystä tyypit eivät vain voi asettaa laukkuaan matkatavaralokeroon nopeasti ja istua paikoilleen, vaan aina alkavat säätää siinä vaiheessa kaikenlaista. Jos esimerkiksi tietää tarvitsevansa lennon aikana jotain tavaroita, niin miksi niitä ei voi ottaa etukäteen vaikka pienempään käsilaukkuun tai kangaskassiin, ettei niitä tarvitsisi kaivella siinä vaiheessa, kun on työntämässä laukkuaan lokeroon ja jono takana seisoo? Myös lounasravintoloiden hitaat jonot ärsyttävät. Onko sitä leipää aivan pakko jäädä voitelemaan siihen linjastolle, kun sen voisi tehdä pöydässäkin?

PB189960-2

7. Suomalaisten käsitys juhlapukeutumisesta. Tämä ei taaskaan ole asia, joka sinänsä ärsyttäisi minua, koska jokainenhan saa pukeutua ihan miten haluaa eikä muiden pukeutuminen minulle mitenkään kuulu. Lähinnä vain ihmettelen tätä. Tämä asia tuli mieleeni syksyllä, kun katselin Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa oli vieraana muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. Hän sanoi, että suomalaisilla on tapana pukeutua hienoihinkin tilaisuuksiin esimerkiksi trikoomekkoihin, jotka hän mieltää täysin arkivaatteiksi, ja että suomalaiset eivät oikein uskalla panostaa juhlapukeutumiseen. Olen itse huomannut ihan saman ilmiön. Käytän hameita ja mekkoja useammin kuin housuja, ja minulla on päasiassa erikseen olemassa mekot ja hameet arkeen ja juhlaan, vaikka toki jotkin vaatekappaleet ovat sellaisia, että eri tavalla asustamalla ne sopivat monenlaisiin tilanteisiin. Monella suomalaisella vaikuttaa kuitenkin olevan käsitys, että helmallinen vaate on aina juhlavaate, oli se valmistettu mistä materiaalista tahansa, koska saan usein hyvin arkisiakin hameita ja mekkoja käyttäessäni kyselyitä siitä, olenko menossa johonkin hienompaan tilaisuuteen. Jos oikeasti on jokin juhlavampi tilaisuus, esimerkiksi työpaikalla järjestetyn seminaaripäivän päättävä illallinen, minusta on ihanaa, että kerrankin saa pukeutua oikeasti juhlavaan mekkoon ja panostaa ulkonäköön. Paitsi että ainakin tutkijapiireissä on ihan yleistä, että suurin osa porukasta saapuu paikalle samoissa farkuissa ja villapaidoissa kuin päivälläkin, ja sitten tunnen itseni ylipukeutuneeksi hölmöksi.

8. Käveleminen keskellä pyörätietä. Tai sitten käveleminen koiran kanssa niin, että koiran flexi menee pyörätien poikki. Ja sitten pomppaaminen kaksi metriä ilmaan ja pahat katseet perään, jos yrität päästä pyörällä tällaisen sankarin ohi ja erehdyt soittamaan pyörän kelloa.

9. Ohitustilanteissa pysähtyvät koiranulkoiluttajat. En ymmärrä tätä ilmiötä ollenkaan. Miksi ihmeessä niin moni koiranomistaja jää oman koiransa kanssa paikoilleen huomatessaan vastaantulevan koiran? Miksi ei voida vain kulkea normaalisti ohi, vaan pysähtymällä tilanteesta tehdään tarkoituksella kummallinen sekä omalle että vastaantulevalle koiralle? Minusta tällainen toiminta vain lisää remmirähjäämistä, koska koira huomaa, että omistaja reagoi oudosti ja ajattelee siksi, että muita koiria kohdatessa kuuluu olla varuillaan.

10. Autoilijoiden väistämiskulttuuri. Vaikka olen asunut Suomessa vain kahdessa eri kaupungissa, jotka sijaitsevat ainoastaan 180 kilometrin päässä toisistaan, olen nähnyt kaksi autoilukulttuurin ääripäätä. Lapsena Kajaanissa totuin siihen, että autoilija on kuningas, joka ei väistä koskaan ketään, vaikka väistämisvelvollisuus olisikin. Jos joku on astumassa suojatielle, kajaanilainen autoilija painaa kaasun pohjaan ja paahtaa täyttä vauhtia ohi, ettei varmasti tarvitse pysähtyä. Tasan kerran yksi auto pysähtyi ja päästi minut kävelemään suojatien yli, mutta siinäkin oli venäläinen rekisterinumero. Lapsuus- ja nuoruusvuosieni aikana selkärankaani iskostuikin tapa pysähtyä AINA ristetykseen, olin sitten liikkeellä kävellen tai pyörällä ja oli minulla etuajo-oikeus tai ei.

Ouluun muutettuani aloin liikkua lähinnä pyöräillen, ja hämmästykseni oli todella suuri, kun huomasin, että täällä autoilijat pysähtyvät pyörätien jatkeen eteen, vaikka näkevät myös minun olevan pysähtyneenä ja vaikkei heidän kuuluisi väistää. Yleensä vielä alkavat huitoa, että “mene, mene”. Täytyy sanoa, että näin kymmenen vuoden jälkeenkään en ole tottunut tähän tapaan, ja nykyään se jopa ärsyttää minua, vaikka ymmärränkin autoilijoiden tarkoittavan pelkästään hyvää.

Sanottakoon tähän väliin, että jos minä saisin päättää, niin liikennelain mukaan autoilija väistäisi kaikkia muita tiellä liikkujia joka ikisessä tilanteessa. Mutta koska näin ei ole, niin itse noudatan pyöräilijänä nykyisiä väistämissääntöjä. Siis kun lähestyn pyörällä pyörätien jatketta (jollaisia siis käytännössä ovat kaikki “suojatiet”, joille tullaan pyöräilyyn sallitulta tieltä), jolla olen itse väistämisvelvollinen (eli auto ajaa suoraan eikä sillä ole kolmiota) ja huomaan auton lähestyvän, alan tietysti hidastaa omaa vauhtiani, jotta auto ehtisi ohi, kumpikin voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä, ja liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Minulle käy kuitenkin päivittäin ja vieläpä useita kertoja päivässä niin, että sen sijaan, että etuajo-oikeutettu autoilija ajaisi pyörätien jatkeen ohi, minut nähdessään myös hän alkaa hidastaa lähestyessään jatketta. Sitten molemmat matelevat hitaasti, ja lopulta kumpikin pysähtyy. Sitten taas ratin takaa huidotaan, että “mene, mene”, ja liikenne on kaikkea muuta kuin sujuvaa. Kaikista naurettavinta on se, että myös ajoradalla pyöräillessäni ja tasa-arvoiseen risteykseen saapussani oikealta tulevat autoilijat väistävät lähes poikkeuksetta minua. Ja sitten on Facebookin puskaradio täynnä valitusta siitä, miten pyöräilijät eivät noudata väistämisvelvollisuuttaan. No eivät kai, kun autoilijat täällä eivät itse noudata sääntöjä ja ovat luoneet tällaisen kulttuurin.

PB189962

Panta/Headband – Pull & Bear

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Huivi/Scafr – Indiska

Takki/Coat – Vintage (Valioasu)/Vintaholic

Neule/Sweater – Mummuni tekemä/Made by my grandmother

Laukku/Bag – Octopus

Hame/Skirt – Lapin Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

PB189973

Oletteko ihmetelleet samoja juttuja tai jotain muita asioita kanssaihmisten käytöksessä?

Sorry, only in Finnish this time!

w/ ♥, Hanna

LUOTTOASUN ANATOMIA

On väsyneitä päiviä, jolloin aamuisin sängystä nousemiseen vaaditut ponnistelut vastaavat vähintään matkaa Mordoriin, eikä ainakaan ole yhtään energiaa miettiä, mitä pukisi päälleen. On aamuja, kun nukkuu pommiin tai jää vain liian pitkäksi aikaa peiton alle viivyttelemään esimerkiksi Instagramin selaamisen parissa ja yhtäkkiä huomaa jo olevansa myöhässä. On päiviä, kun aamulla jo valmiiksi on tiedossa jotain epämiellyttävää, kuten hammaslääkäriaika tai jonkin esityksen pitäminen töissä. On rumapäiviä, kun peilikuvassa huomion varastavat silmäpussit pystyisivät kannattelemaan allaan helposti vaikka lyijykynää, hiukset kaipaisivat kipeästi ammattilaisen apua, mutta kampaaja-aikaan on vielä kolme viikkoa tai turvonnut olemus saa ihmiset tekemään kaikenlaisia vääriä oletuksia, vaikkei oikeasti olisi aikomustakaan osallistua synnytystalkoisiin. On reissuja, joille ei voi pakata mukaan paljon tavaraa, vaan on selviydyttävä yhdellä tai kahdella asulla.

Muun muassa tällaisia tilanteita varten on oltava olemassa luottoasu. Sellainen, joka löytyy kaapista helposti, sen kummempia miettimättä tai suunnittelematta. Sellainen, jonka saa kiskottua päälleen nopeasti kiiressäkin. Sellainen, joka on mukava päällä ärsyttävissäkin tilanteissa. Sellainen, joka ei saa rumapäiviä tuntumaan ainakaan entistä rumemmilta. Sellainen, joka hieman säätämällä sopii moneen tilanteeseen. Sellainen helppo asukokonaisuus, jossa tuntee olonsa omaksi itsekseen.

Luottoasun ei ole pakko olla joka kerta juuri samanlainen, vaan se voi olla yksinkertaisesti vain idea, esimerkiksi “täydellisesti istuvat farkut ja hieno t-paita”. Usein luottoasu kuitenkin rakentuu tiettyjen luottovaatekappaleiden ja -asusteiden ympärille, ja muut asun osat saattavat vaihdella. Minun luottovaatekappaleeni on jo monen vuoden ajan ollut musta a-linjainen napillinen farkkuminihame, joskaan se ei ole aina ollut juuri tämä sama, vaan tilasin tämän käytettyjen vaatteiden nettikaupasta edellisen samannäköisen hameeni kulahdettua pahasti pesujen myötä. Nyt olen viisaampi enkä pese tätä hametta kovin usein.

Kun haluan päästä helpolla, puen luottohameeni kanssa jonkun kivan neulepaidan, yleensä värikkään sellaisen, sillä värit piristävät ja varsinkin väsyneinä rumapäivinä tuovat myös – ainakin minun kuvitelmissani – hieman sävyä kalpeille kasvoille. Luottoasuuni kuuluu ehdottomasti myös jonkin sortin päähine, yleensä baker boy -lätsä, jota on näkynyt ja näkyy ihan saletisti jatkossakin asukuvissa enemmän kuin kenenkään oikean bloggaajan kuvissa samaa asustetta näkyisi. Sitten vielä isot korvikset korviin killumaan, jalkaan lempikengät, olalle jokin laukku kokoelmastani, takki niskaan ja arkiasu on valmis. Jos neuleen vaihtaa vaikkapa nättiin puseroon, niin sama konsepti sopii hyvin iltamenoihinkin. Oikeastaan tämän hameen ympärille rakentuva kombo toimii vuodenajasta riippumatta: talvipakkasilla hameen alle voi pukea useamman villasukkahousukerroksen ja vaihtaa nilkkurit vähän järeämpiin saappaisiin, kesällä taas paljaat jalat voi sujauttaa sandaaleihin ja yläosaksi valita jonkin söpön topin.

Hattu/Hat – Stockmann

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Neule/Sweater – Vintage/A Splash of Orange

Takki/Jacket – Selected

Laukku/Bag – Vintage/Wardrobe Queen

Hame/Skirt – Second Hand (Stradivarius)/Rekki

Sukkahousut/Tights – Lindex

Kengät/Shoes – Bruno Premi

There are days when you are too tired to think about what to wear. There are mornings when you oversleep or simply spend too much time in your bed scrolling through Instagram, until suddenly you’re in a hurry and have to get dressed very fast. There are days when you already know in the morning that something unpleasant is going to happen – I’m thinking about my dentist’s appointment next Monday. There are times when you don’t feel so pretty. There are trips that you can not pack too many things for.

For these kinds of situations you need a go-to outfit. An outfit that you don’t have to give too many thoughts to when picking it out from your closet. An outfit that you can put on very guickly. An outfit that always feels and looks good on you. An outfit that goes in many situations, at least if you change some pieces. An outfit that just makes you feel yourself when you are wearing it.

The go-to outfit doesen’t always have to look the same. It can be just an idea, like ‘jeans that fit perfectly and a cool t-shirt’, but usually there are some key items. Mine is this cute little black a-line second hand denim skirt with buttons. I dare say that there isn’t a single top that wouldn’t go with it! However, I usually match the skirt with a bright-coloured jumper. I think the combination is a perfect everyday outfit for work. Of course, I also add my favorite shoes and my go-to accessories – big earrings and a baker boy hat. I grab one of my bags, throw on a leather jacket (or a winter coat these days, actually) and I’m good to go. If I replace the jumper with a cute blouse, I can wear this outfit for the evening too. The skirt also works in summer with sandals, bare legs and a nice top.

Millainen on sinun luottoasusi? What’s your go-to outfit like? 

w/ ♥, Hanna

ORANSSIMUMMO

Tunnetteko violettimummon käsitteen? Kysehän on vanhemmista naisihmisistä, jotka pukeutuvat päästä varpaisiin violettiin ja parhaassa tapauksessa värjäävät hiuksensakin liilan sävyiseksi – ellei sitten syynä ole hopeashampoon yliannostus. Violettimummojen lisäksi olen törmännyt joskus myös punamummoihin. Päätin eräänä harmaana loppusyksyn päivänä ottaa värimummokonseptin käyttöön ja pukeuduin kokonaan lempisävyihini eli ruosteenruskeaan ja poltettuun oranssiin. Idean sain oikeastaan jälleen kerran Instagramista – näin siellä kokonaan tämänsävyisen asun ja tajusin, että minultakin muuten löytyy samaa värimaailmaa edustavia vaatekappaleita. Voi olla, että Teemua hävetti olla liikkeellä oranssimummon kanssa, mutta minusta asu oli varsin kiva.

Näiden kuvien takki on muuten käytetyin välikausitakkini. Se on paitsi tosi kaunis, myös tuulta pitävän ja vettä hylkivän pintansa sekä lämpimän villavanuvuorauksensa ansiosta erittäin käytännöllinen valinta Oulussa yleisimmin vallitsevaan säätilaan eli kylmään viimaan ja tihkusateeseen.  Uskoakseni tämäntyylisiä takkeja kutsutaan nimellä mac coat, joten jos kaipaat säänkestävää välikausitakkia, joka ei näytä urheiluvaatteelta, niin suosittelen metsästämään sellaista netistä tuolla hakusanalla. Minun takkini on merkiltään Valioasu ja valmistettu Suomessa luultavasti 60- tai 70-luvulla, mutta olen tilannut sen liettualaisesta vintage-nettikaupasta. Liettualaisten ja latvialaisten vintage-liikkeiden valioimista löytyy useinkin suomalaisvalmisteisia juttuja varmaankin siksi, että Suomen vienti Neuvostoliittoon on ollut aikoinaan suurta vaatteidenkin osalta.

Mitä mieltä muuten olette ihonväristen sukkahousujen käytöstä? Minulla nimittäin on näissä kuvissa juuri sellaiset, koska mustat olisivat pilanneet hienon väriteemani, ja paljain säärin olisin jäätynyt. Itselleni tulee ihonvärisistä sukkahousuista aina kevyet mummovibat, joten harvoin käytän sellaisia juhlissakaan, vaikka etiketin mukaan niin kai kuuluisi tehdä. Omissa häissänikin olin paljain säärin, vaikka hääpukuni ei ollutkaan ihan täyspitkä ja sääreni siis olivat näkyvissä. Ehkä mummosukkahousut kuitenkin sopivat tämän asun mummoteemaan.

Baskeri/Beret – Vintage/Niin Mua

Korvikset/Earrings – Second Hand (Aarikka)/Niin Mua

Kaulahuivi/Scarf – Ei muistikuvaa/Can’t remember

Takki/Coat – Vintage (Valioasu)/Vintaholic

Neule/Sweater – Äitini vanha/My mom’s old

Laukku/Bag – Hillhouse Vintage

Hame/Skirt – BDG

Kengät/Shoes – Vintage/Protect Me

Have you ever seen those older ladies wearing either purple or red from head to toe? I decided to copy that idea using rusty and burnt orange tones which are my absolute favorites.

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Have a nice Sunday evening!

w/ ♥, Hanna

UUSI VUOSI, VANHAT KUVAT

Hyvää keskiviikkoa, ystävät! Arvatkaa, mistä tietää, ettei ole tullut päiviteltyä blogia hetkeen? No siitä, että mieheni – joka ei blogia edes lue – kyselee, miksi en ole postannut pitkään aikaan mitään. Edellisestä postauksesta on tosiaan vierähtänyt melkein huomaamatta puolitoista kuukautta, sillä loppuvuosi oli jatkuvan migreenin ja kaikenlaisen työ- ja joulustressin takia niin vaikeaa aikaa, etten ehtinyt tai oikeastaan jaksanutkaan keskittyä blogiin ollenkaan.

Odotinkin joululomaa todella kovasti. Toivoin, että ehtisin nukkua univelkani pois, ulkoilla kerrankin valoisaan aikaan, rentoutua hyvien kirjojen parissa, kuvailla asuja ja muutakin, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä tietysti päivittää ahkerasti blogia. Perinteiseen tapaani sain kuitenkin heti alkajaisiksi sukulaislapsilta flunssatartunnan, ja loppuloma kuluikin sängynpohjalla ympärivuorokautisesti Game of Thronesia tuijottaen, kun muuhun ei energia riittänyt eikä nukkumisestakaan tullut mitään. Katsoin muuten kyseistä sarjaa ensimmäistä kertaa ja tietysti kaikki seitsemän kautta heti kerralla läpi, joten vihdoin tiedän, mistä kaikkialla puhutaan ja pääsen huhtikuussa mukaan viimeisen kauden hypetykseen.

Sairaana sängyssä makaaminen ja läppärin ruudun tuijottaminen ei kuitenkaan oikein vastannut käsitystäni kaipaamastani levosta ja rentoutumisesta. Tiedättekö sen tunteen, kun on nukkunut koko yön levottomasti painajaisia nähden ja aamulla herää väsyneempänä kuin nukkumaan mennessään? No, juuri samanlainen tunne minulla oli reilu pari viikkoa sitten, kun palasin lomalta töihin: olin rasittuneempi kuin lomalle lähtiessäni ja olisin kaivannut sairastamiseen kuluneen loman perään uuden loman palautumista varten. Minun kohdallani uusi vuosi ei siis valitettavasti alkanut yhtä lailla intoa puhkuen kuin se on monella muulla näyttänyt alkaneen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt alkaa onneksi taas tuntua, että elämä voittaa. Ilokseni voin kertoa, että migreeni on vähentynyt huomattavasti – edellisen kerran olen kärsinyt siitä joulunalusviikolla! Koputtelen asian johdosta päivittäin erinäisiä puu- ja lastulevypintoja. Lisäksi flunssa alkaa näin kuukauden jälkeen olla vihdoin kunnolla selätetty, ja hitaasti mutta varmasti lisääntyvä valon määrä on kohentanut väsynyttä, raihnaista ja kaamosmasentunutta olotilaani, josta kärsin aina talvisin. Olen huomannut, että kaamosoireiluani helpottaa huomattavasti, jos saan viettää valoisaan aikaan ulkona edes pienen hetken. Siksipä kiitän onneani liukuvasta työajastani ja pyöräilen tarkoituksella töihin vasta siinä vaiheessa, kun aurinko on jo noussut.

Nyt kun olen päässyt eroon sairaalloisesta hormonipalelustani, niin talvi ylipäätään ahdistaa minua huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina, enkä odota kevättä ihan yhtä epätoivoisesti. Viime vuonna kovat pakkaset kestivät tammikuusta maaliskuulle saakka, ja lähes joka ilta tulin töistä itkien kotiin, koska mikään määrä vaatteita ei tuolloin estänyt kylmyyttä luikertelemasta luihini ja ytimiini, ja ulkona oleminen vain tuntui niin helkutin pahalta. Tänä vuonna kyyneliltä on onneksi vältytty!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska syksyllä postailu jäi vähemmälle, niin muutamat syksyiset asukuvatkin jäivät julkaisematta. Vaikka tunnenkin laahaavani aivan ajastani jäljessä, niin ajattelin kuitenkin tykitellä niitä tänne seuraavien päivien aikana ennen kuin siirryn talvisempiin asuihin. Muutama aika kiva kokonaisuus tuli nimittäin syksyn mittaan kuvattua, eikä niitä kuvia hukkaankaan viitsisi heittää.

Tämä asu itse asiassa näytti minusta livenä paljon kivemmalta kuin kuvissa. Voisin vaikka vannoa, että oikeasti vaatteet istuivat päälleni paremmin kuin kuvien perusteella voisi olettaa. Lisäksi hiukseni näyttävät kuvissa ihan hölmöiltä, koska kuvat otettiin heti sen jälkeen, kun olin tehnyt kiharat, eivätkä ne olleet vielä ehtineet “asettua aloilleen”. Meikkinikin oli tuona päivänä minusta oikeasti kiva, mutta kuvissa näyttää kuin sitä ei olisi ollenkaan. No, aina ei voi onnistua, etenkään asukuvissa.

70-luvun mokkahousut tilasin syksyllä, kun innostuin leveälahkeisten housujen uudesta aallosta. Tykkään niiden vähän vajaasta mitasta ja löysähköstä mallista. Ne ovat itse asiassa osoittautuneet aivan loistaviksi housuiksi viime aikojen kolmeakymmentä astetta hipoviin pakkasiin, sillä ne pysäyttävät tehokkaasti kylmän viiman, ja lisäksi niiden alle voi pukea helposti vaikka kolmekin kerrosta merinovillaisia sukkahousuja lämmittämään. Olen aina erittäin tyytyväinen löytäessäni uusia keinoja pukeutua oman tyylini mukaisesti pakkassäähän, sillä en voi sietää – itselläni – toppahousutyyliä muuten kuin lenkillä ja laskettelurinteessä. Suunnitelmissani onkin tehdä lähiaikoina postaus tyylikkäästä pakkaspukeutumisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hattu/Hat – Stockmann

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Neule/Sweater – Second Hand -kauppa Brisbanessa/Second Hand Shop in Brisbane

Takki/Jacket – Selected

Laukku/Bag – Vintage/Niin Mua

Housut/Trousers – Peekaboo Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

Miltä asu sinusta näyttää? Entä miten sinun vuotesi on alkanut?

It’s a new year and I’m back (with old pics, though)! I’ve been feeling kind of sick and tired for the past two months with migraine and a cold and all, but now I feel that I’m finally getting my energy back. There are a few fall outfits that I really want to post before moving on to winter looks, and this is one of them. I love those 70’s suede trousers but I think they look much better live than they do in the photos. It’s actually really cold in Finland right now (close to -30 °C) and those trousers are just great for this kind of weather because they block the freezing wind and I can easily fit two or three layers of woollen tights underneath them to stay warm. What do you think about the outfit? And how’s your January been so far?

w/ ♥, Hanna

YHDISTELMÄEHKÄISYN LOPETUS – PALELUN LOPPU JA MIGREENIN ALKU?

Takana on täysin harakoille mennyt marraskuu. Töiden suhteen, blogin suhteen, pukeutumisen ja asukuvien suhteen, liikunnan ja terveellisen ruokavalion suhteen, neule- ja ompeluprojektien suhteen. Siis ihan kaiken suhteen. Suurimman osan ajasta olen joutunut vain keskittymään selviytymiseen, ja syynä on ollut kroonistunut migreeni. Viime postauksessani jo ohimennen mainitsin päivittäisen päänsäryn, mutta enpä vielä silloin arvannut, että se yltyisi lopulta jatkuvaksi piinaksi, joka on kestänyt jo kuukauden, joka vie usein toimintakyvyn ja johon tavalliset tulehduskipulääkkeet eivät auta. Tällä hetkellä tilanne näyttää onneksi jo hieman valoisammalta: en enää kärsi migreenikohtauksista ihan joka päivä, kuten kolme marraskuun ensimmäistä viikkoa, vaan viimeisen viikon aikana on jo ollut kokonaiset kolme täysin päänsärytöntä päivää.

Marraskuussa ei ole tullut juuri asukuviakaan otettua, joten kuvituksena toimikoon asukuvat lokakuun alkupuolelta, vaikka ne eivät postauksen aiheeseen mitenkään liitykään. Ajattelin nimittäin kirjoittaa tänään siitä, mihin tämänhetkinen migreenini hyvin todennäköisesti liittyy: hormonaalisesta ehkäisystä ja erityisesti sen lopettamisesta, omasta näkökulmastani tietysti. Haluan tuoda omat kokemukseni esille siksi, että minusta ainakin on tosi mielenkiintoista lukea muiden tarinoita tästä aiheesta, ja myös siksi, että en ole oikein löytänyt muista blogeista tai netin keskustelupalstoilta kovinkaan paljon samanlaisia kokemuksia kuin itselläni on ollut, joten ehkä tästä kirjoituksesta on joskus apua jollekin. Varoituksen sana: tästä tulee pitkä postaus. Toivon, että silti lukisit sen, ja vielä enemmän toivon, että kertoisit kommenttikentässä omia ajatuksiasi, kokemuksiasi ja mahdollisia vinkkejäkin käsittelemiini aiheisiin liittyen. Olen muuten muuttanut blogin ulkoasua hieman, ja samalla otin käyttöön myös täysin anonyymin kommentointimahdollisuuden, joten kynnys kommentointiin on nyt toivottavasti entistä matalampi.

Aloitin yhdistelmäehkäisyn käytön kymmenen vuotta sitten eli 18-vuotiaana lukiolaisena. Suurin syy oli se, että teinivuosien kuluessa kuukautiskivut olivat käyneet sietämättömiksi – sellaisiksi, että oli lintsattava tunneilta, koska makasin koulun vessan lattialla oksentamassa. Lähes varma ehkäisy ja apu iho-ongelmiin tulivat seuraavina perusteluina. Söin Yasminelle-pillereitä seitsemän vuotta, kunnes kolmisen vuotta sitten vaihdoin Nuvaring-renkaaseen, joka tuntui käytännöllisemmältä vaihtoehdolta. Taukoa yhdistelmäehkäisystä en ole pitänyt kertaakaan, koska olen kokenut sen sopivan minulle varsin hyvin: kuukautiskivut ovat vähentyneet huomattavasti, iho on pysynyt hyvässä kunnossa ja pitkään ajattelin, ettei minulla ollut hormoneista mitään negatiivisia sivuvaikutuksia. Jossain vaiheessa tieto yhdistelmäehkäisyn ja aurallisen migreenin yhteydestä aivoverenkiertohäiriöihin ilmeisesti lisääntyi, sillä yhtäkkiä reseptin uusimisen yhteydessä lääkärit alkoivat kovasti kysellä aurallisesta migreenistä. Minulla on kuin onkin ollut elämässäni muutama aurallinen migreenikohtaus, joten periaatteessa en saisi yhdistelmäehkäisyä käyttää. Aurallinen migreenini ei kuitenkaan ole ollut aktiivinen, vaan kohtauksia on ollut yhden käden sormilla laskettava määrä ja niiden välillä on ollut vuosia, joten olen riskit tiedostaen jatkanut pillereiden ja sittemmin renkaan käyttöä, koska olen kokenut hyötyväni siitä niin paljon.

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut pohtia, pitäisikö yhdistelmäehkäisy lopettaa. Olisihan se nimittäin ihan hyvä saada aivohalvausriskiään pienenettyä. Toisekseen, olen kokenut jo pitkään syyllisyyttä siitä, että hormonaalisen ehkäisyn käyttäjänä olen osasyyllinen siihen, että hormonit kertyvät vesistöihin ja aiheuttavat ongelmia esimerkiksi kalojen lisääntymiselle. Lisäksi olen ollut yksinkertaisesti utelias – olen miettinyt, olisiko oma olotila jotenkin erilainen ilman ylimääräisiä hormoneja. Olen nimittäin lukenut paljon kokemuksia hormonaalisen ehkäisyn lopettamisesta paitsi netin keskustelupalstoilta, myös useista blogeista. Vastikään omasta lopettamiskokeilustaan julkaisi videon myös Ylen toimittaja. Tämän lisäksi useat ystäväni ovat lopettaneet hormonaalisen ehkäisyn käytön. Tällä otannalla suurimman osan kokemukset lopettamisesta ovat minun mielestäni vaikuttaneet positiivisilta. Moni on sanonut, että mieliala ja yleinen olotila on parempi, osa on jopa kuvaillut saaneensa itsensä takaisin ja kertonut lopettamisen olleen elämänsä paras päätös. Toisaalta joillakin seuraukset ovat olleet myös negatiivisia, esimerkiksi kuukautiskivut ja akne ovat palanneet. Niiden – varsinkin kipujen – pelko on ollut itsellänikin syy siihen, etten ole uskaltanut lopettaa yhdistelmäehkäisyä aiemmin. Kunnes marraskuun alussa, kymmenen vuoden tauottoman käytön jälkeen päätin, että nyt on aika kokeilla olla ilman.

Viimeinen niitti päätökselleni oli eräs oivallus, joka liittyy jo pitkään elämääni vaikeuttaneeseen ongelmaan eli sairaalloiseen paleluun. Siihen ei vuosikausien lääkärissä ravaamisen ja erilaisten verikokeiden jälkeenkään tuntunut löytyvän mitään lääketieteellistä syytä eikä siten myöskään mitään hoitoa. Kesät ja talvet olen nukkunut yöni kahteen tai kolmeen villakerrokseen pukeutuneena untuvapeiton alla ja sähköllä toimivan lämpöpatjan päällä, mutta silti herännyt aamuyöllä kylmästä täristen. Pakkasella jo pelkkä ovesta ulos astuminen on saanut kaikista vaatekerroksista huolimatta aikaan välittömän jäätymisen, ja ilmastoiduissa sisätiloissa oleskelu on ollut tuskallista. Päällimmäisin muistoni opiskeluajoilta on yliopiston jäätävän kylmät luentosalit. Palelu on välillä tuntunut suorastaan kipuna. Takki päällä sisällä istuminen, kuuman juominen tai sauna eivät ole auttaneet. Kerran Espanjassa rannalla lämpötilan ollessa +35 sai pieni tuulenvire minut palelemaan niin, että oli kääriydyttävä pyyhkeeseen. Palelu on haitannut tosi paljon liikunnan harrastamista, varsinkin ulkona kylmällä säällä liikkuminen on tuntunut vaikealta, kun lihakset vain eivät ole lämmenneet tarpeeksi. Esimerkiksi hiihtoa, josta muuten tykkäisin, en ole pystynyt kunnolla harrastamaan vuosiin. Olen usein jättänyt varsinkin töissä aterioita väliin, koska olen pelännyt niin paljon ruuanjälkeistä tuskallista palelua. Palelusta siis muodostui vuosien mittaan minulle paitsi fyysinen ongelma, myös henkinen este, joka sai minut pelkäämään mahdollisesti palelua aiheuttavia tilanteita ja rajoittamaan elämääni sen mukaan. Olenhan – hitto soikoon – viime vuodet suunnitellut koko tulevaisuuteni sen varaan, että muutan heti sopivan tilaisuuden tullen ulkomaille, koska en kestä Suomen ilmastoa. Talvet, varsinkin kaksi viimeisintä, ovat olleet erityisen vaikeita ja olenkin moneen kertaan julistanut vihaavani talvea enemmän kuin mitään muuta.

Olen saanut usein osakseni kauhistelua, ihmettelyä ja kehotuksia mennä lääkäriin, mutta toisaalta taas välillä vihaisia kommentteja, sillä minua on pidetty turhasta valittajana. Olen kokenut paljon vähättelyä, mitä en oikeastaan ihmettele, koska kuulostaahan tämä kaikki todella kummalliselta enkä varmasti itsekään uskoisi palelun voivan olla niin lamaannuttavaa, jos en olisi sitä kokenut. Välillä olen alkanut epäillä omia tuntemuksiani: ehkä muistakin tuntuu tältä ja ehkä todellakin vain valitan turhasta? Vuosikausia olen yrittänyt googlettaa, mihin tautiin palelu voisi liittyä ja ravannut eri lääkäreillä, kun olo jatkuvan tärinän kanssa on käynyt sietämättömäksi. On tutkittu muun muassa kilpirauhas- ja lisämunuaishormoneja, hemoglobiinia, ferritiiniä ja vitamiinitasoja. Kun mitään ei ole löytynyt, lääkärit ovat nostaneet kädet pystyyn, käskeneet pukea enemmän päälle ja tyrkyttäneet masennuslääkereseptiä.

Tämän vuoden hellekesä helpotti elämääni suunnattomasti. Trooppisina öinä nukuin paremmin kuin vuosikausiin, koska en herännyt paleluun. Olin pirteä ja energinen. Siinä missä muut valittivat liiasta kumuudesta, minä kävin päivittäin juoksulenkillä, kun se kerrankin ei tuntunut pahalta. Ihanan kesän jälkeen syksyn viilentyminen iskikin sitten vielä tavallista pahemmin päin naamaa, ja tunsin epätoivoa ja pakokauhua, kun vain ajattelinkin tulevaa talvea. Lokakuussa marssin taas kerran työterveyteen valittamaan paleluani ja pyysin verikokeet kaikista sellaisista arvoista, jotka edes jotenkin etäisesti voisivat liittyä siihen. Kaikki tulokset olivat tietenkin jälleen viiterajoissa.

Tässä vaiheessa tein ratkaisevan oivallukseni: entä jos syyllinen paleluuni onkin hormonaalinen ehkäisy? Kun aloin miettiä tarkemmin, niin tajusin, että teinivuosinani en ollut yhtä paha palelija. Muistin myös, että ystäväni kertoi palelleensa raskauden alussa paljon, ja yhdistelmäehkäisyhän luo kehoon raskautta muistuttavan tilan. Ja jos vaihdevuosien hormonaaliset muutokset häiritsevät lämmönsättelyä aiheuttaen kuumia aaltoja ja hikoilua, niin miksipä pillereiden ja renkaan sisältämät hormonitkin eivät voisi vaikuttaa lämmönsäätelyyn toiseen suuntaan? Kun kirjoitin googleen “e-pillerit + palelu”, löysin pari keskustelua, joissa ihmiset kertoivat pillereiden saaneen heidät palelemaan voimakkaasti. Aloin vähitellen uskoa teoriaani.

Ja kuinka ollakaan: nyt, kuukausi lopettamisen jälkeen, paleluni on vähentynyt huomattavasti. Enää en tarvitse villavaatteita öisin ja lämpöpatjaakin vain harvoin. Yhtenä yönä kävin jopa vääntämässä makuuhuoneen patteria pienemmälle, sillä heräsin siihen, että minulla oli kuuma! Aivan ennenkuulumatonta. Töissä olen ollut välillä t-paidassa, siinä missä ennen kääriydyin villaneuleisiin ja huiveihin ja litkin litrakaupalla teetä lämmetäkseni. Pakkasaamuina ilma on yhtäkkiä tuntunut mukavan raikkaalta ja helpolta hengittää. Vielä kuukausi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että kylmällä säällä ulkona oleminen voisi oikeasti tuntua hyvältä ainaisen tuskan ja kivun sijaan. Talven tulo ei tällä hetkellä ahdista juuri ollenkaan. Tuntuu uskomattomalta, että muutos voi olla näin suuri.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Kuten jo kerroin, viheliäisenä seuralaisenani on ollut renkaan poisjättämisestä saakka päivittäinen migreeni, auraton sellainen. Olen ollut päänsärkyherkkä lapsesta saakka enkä poistu ikinä kotoa ilman särkylääkkeitä. Minä olen se typpi, jonka käsilaukusta löytyy aina tarvittaessa Buranaa muillekin. Olen kuitenkin vasta viimeisen parin vuoden aikana ymmärtänyt, että tavallisen jännityspäänsäryn lisäksi minulla on ollut ajoittain myös migreeniä. Nykyään osaan erottaa nämä päänsärkytyypit helposti: Auraton migreeni esiintyy minulla aina vain vasemmalla puolella, mutta jännistyspäänsärky yleensä koko päässä. Migreenikipu on jyskyttävää ja yleensä niin kovaa että se vie toimintakyvyn, kun taas jännistyspäänsärky on tasaista ja tuntuu lähinnä ärsyttävältä. Jännityspäänsärkyyn voi auttaa pieni kävelylenkki, mutta migreenikohtauksen pahimmassa vaiheessa liikkuminen ei tulisi mieleenkään, varsinkaan, kun siihen yleensä liittyy myös pahoinvointia. Migreeniin ei tunnu oikein mikään tavallinen särkylääke auttavan, kun taas jännityspäänsärky usein helpottuu tulehduskipulääkkeillä. Lisäksi minulla on ollut muutaman kerran elämässäni kolmoishermosärkyä eli kovia pistäviä kipuja toisella puolella kasvoja kolmoishermon alueella.

Kun etsin tietoa migreenistä, huomasin, että on olemassa sellaiset ilmiöt kuin kuukautismigreeni ja synnytyksen jälkeinen migreeni, jotka johtuvat estrogeenitason laskusta. Siihenhän tämä minunkin tilanteeni nyt varmasti liittyy. Olen vielä tässä vaiheessa toiveikas sen suhteen, että oman hormonitoiminnan tasoittuessa migreenikin vähitellen helpottaisi. Olen kuitenkin kuullut naisista, jotka kärsivät migreenistä koko elämänsä raskauksia ja yhdistelmäehkäisyjaksoja lukuunottamatta, joten tiedostan, että on mahdollista, että minullakin migreeni jää krooniseksi. Silloin ei kai auta muu kuin selvittää estolääkityksen mahdollisuutta.

Juuri nyt yritän vain elää migreenin kanssa. Päänsäryn kestettyä kaksi viikkoa hankin reseptin migreenin täsmälääkkeeseen eli triptaaniin. Se on joka kerta auttanut 30–90 minuutin kuluessa, mutta sen käyttö tulisi rajoittaa särkylääkepäänsärkyriskin vuoksi korkeintaan kymmeneen päivään kuussa, joten otan sitä vain, jos kohtaus on todella vaikea ja kestää tunti- tai päiväkausia. Yritän myös vältellä migreeniä laukaisevia tekijöitä. Tosin usein päänsärky alkaa öisin eli päätä särkee jo valmiiksi aamulla herätessä enkä silloin osaa yhdistää sitä mihinkään. Jos migreenikohtaus on tullut vasta illalla, niin silloin sen on yleensä laukaissut joko sauna tai raskas liikunta, joten niitä en nyt ole harrastanut. Alkoholista olen pysytellyt erossa, sillä pari rentouttavaa viinilasia saattaa hyvinkin auttaa jännityspäänsärkyyn, mutta migreeniä ne luultavasti vain pahentaisivat. Pyrin juomaan paljon vettä ja normaaleista tavoistani poiketen syömään välipaloja sekä vielä illalla myöhään jotain iltapalaa, ettei nestehukka tai verensokerin lasku aiheuttaisi migreenikohtausta. Olen vältellyt ylimääräistä ruudun tuijottelua, minkä vuoksi blogikin on ollut heitteillä. Stressiä vältelläkseni olen aina kyetessäni tehnyt jotain rentouttavaa, kuten neulonut, kävellyt rauhallisen lenkin koiran kanssa tai kuunnellut Youtubesta ASMR-videoita. (Suosittelen niitä muuten lämpimästi kaikille, joilla on stressiä tai nukahtamisvaikeuksia! Itselläni ainakin toimivat paremmin kuin vaikka rauhallinen musiikki. Suosikkejani ovat kaikenlaiset naputteluäänet.) Siinä vaiheessa, kun migreenikohtauksen päänsärky ei ole vielä yltynyt kauhean kovaksi tai pahin vaihe on jo hellittänyt, olen kokenut, että päähieronnasta, käsien pyörittelystä jumppanauhan avulla ja raittiiseen ulkoilmaan menemisestä on ollut apua. Tosi kevyt hieronta on auttanut varsinkin siinä vaiheessa, kun migreenikohtausta on seurannut keskushermoston herkistyminen eli allodynia, jossa migreenin esiintymispuolella päänahka muuttuu araksi ja hiusten harjaaminen tai muu tavallinen kosketus tuntuu kipuna. Eräs ystäväni vinkkasi, että maca-jauheella oli vähintäänkin lumevaikutus hänen pillereiden lopettamisen seurauksena alkaneeseen migreeniinsä, joten ajattelin kokeilla myös sitä, koska tuskin siitä haittaakaan on.

Hattu/Hat – Stockmann A+more

Korvikset/Earrings – Aarikka

Huivi/Scarf – Vintage/Niin Mua

Takki/Jacket – Vintage/Niin Mua

Paita/Shirt – Gina Tricot

Laukku/Bag – Jo & Mr. Joe

Hame/Skirt – Lapin Vintage

Sukat/Socks – Lindex

Kengät/Shoes – Vintage/Niin Mua

Kuukausi yhdistelmäehkäisyn lopettamisen jälkeen havaittavissa on siis yksi selvästi hyvä puoli eli palelun väheneminen ja yksi valitettava haittapuoli eli migreeni. Yhden positiivisen pikkujutun olen lisäksi havainnut: jonkinlainen pöhötys on ilmeisesti vähentynyt, koska housujen ja hameiden vyötäröt tuntuvat aiempaa löysemmiltä. Mielialasta en näin lyhyessä ajassa osaa oikein sanoa mitään. Nähtäväksi jää myös, palaavatko kivut, räjähtääkö naama ja lähtevätkö hiukset päästä. Aion raportoida kokemuksistani lisää, kun aikaa on kulunut enemmän.

Nyt olisi tosi mielenkiintoista kuulla niitä sinun kokemuksiasi ja ajatuksiasi aiheesta! Oletko käyttänyt yhdistelmäehkäisyä tai progesteroniehkäisyä ja onko se sopinut sinulle? Pohditko hormonaalisen ehkäisyn lopettamista tai oletko jo kenties lopettanut? Oletko kärsinyt hankalista oireista lopetettuasi? Puhkesiko akne ja muuttuivatko menkat kivuliaiksi vai oliko lopetus elämäsi paras päätös? Entä onko sinulla koskaan ollut voimakasta palelua ja oletko huomannut sen liittyvän hormoneihin? Jos kärsit migreenistä, niin kerro myös ihmeessä, jos sinulla on jotain vinkkejä sen kanssa elämiseen ja etenkin migreenikohtausten ennaltaehkäisyyn. Onko esimerkiksi jotain tiettyjä laukaisevia tekijöitä, joita kannattaisi ehdottomasti vältellä, mutta joita en ehkä ole tullut ajatelleeksi?

Today I’m talking about hormonal contraception. The topic is guite far from my blog’s usual theme but I wanted to write about it since I feel that sharing my experiences concerning health issues may help somebody else. I originally started using hormonal contraception because of very painful periods but stopped using it a month ago, mainly because I’m not actually allowed to use it due to my – very rare – migraine with aura. I was also worried about the effects of the hormones on the environment, curious to know what life would be like without them and wondering if hormones could be the reason I was always freezing, no matter the temperature. After all, I had been using hormonal contraception without any breaks for ten years so I thought it was about time to get rid of it, at least for a while. Well, after a month I can say  that, luckily, I don’t feel so cold anymore, which is pretty amyzing, but unfortunately I stared having migraine without aura every day. I’m really hoping the migraine will end as soon as my own hormone levels settle but until that, do you have any good tips to deal with migraine? What are your experiences of hormonal contraception or quitting it?

w/ ♥, Hanna