UUSI VAHINKOLEMPIVÄRI JA HYVÄSTIT TALVELLE

Lempivärini on oikeasti oranssi, mutta viime aikoina olen vahingossa pukeutunut jatkuvasti vihreään, minkä tajusin vasta asukuvakansiotani selatessani: sekä tämän että viime postauksen asut ovat aika vihertäviä ja pari vihreähköä asua on kuvattuna ja tulossa pian. Onkohan lempivärini muuttunut salakavalasti vihreäksi? Tai ehkä ei ole täysin vallankumouksellinen ajatus, että ihmisellä voisi olla yhden lempivärin sijaan vaikka kaksi tai useampia. Sitä paitsi vihreä ja oranssi ovat täydellinen mätsi. Katsokaa vaikka näitä kuvia!

Löysin kuvien puseron muutama viikko sitten kirpparilta. Se on H&M:n ja sisustusbrändi Morris & Co:n yhteistyömallistosta, joka julkaistiin viime syksynä. Malliston vaatteista löytyy siis Morris & Co:n tunnettuja tapetti- ja verhoiluprinttejä. Rakastuin kuoseihin täysin ja olen syksystä saakka ihaillut niitä muiden päällä Instagramissa. Ajattelin kuitenkin – hieman pitkin hampain tosin tällä kertaa – pidättäytyä ostamasta uusia vaatteita. Saatoinkin hypähtää innostuksesta hieman ilmaan, kun bongasin puseron kirpparirekistä seitsemän euron hintaan. Ajatella, että joku on näin nopeasti laittanut uuden vaatteensa kiertoon! Nyt se kuitenkin oli minun onneni. Näin heti mielessäni puseron yhdistettynä metsänvihreään vintage-mokkahameeseeni ja ihaniin YCM designin käsinmaalattuihin nahkakorviksiini. Käykö teillekin niin, että jonkin kivan vaatekappaleen löytäessänne tiedätte heti, minkä kanssa sen haluatte yhdistää? Minulle tätä tapahtuu ainakin ihan jatkuvasti, ja päässäni on muutenkin koko ajan erilaisia asusuunnitelmia.

Nämä ovat toivottavasti viimeiset näin talviset asukuvat. Luntahan vielä toki on reilusti, mutta ei onneksi enää ihan niin paljoa kuin näissä jokin aika sitten otetuissa kuvissa. Tällä hetkellä ihana kevätaurinko lämmittää ihailtavan ahkerasti, ja toissapäivänä naamaan sataneet ja asvalttiin jäätyneet tiskirätit ovat onneksi muisto vain. Sää vaikuttaa mielialaani ehkä enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. Lämpö ja auringonpaiste vain yksikertaisesti saavat minut onnellisemmaksi kuin mikään muu asia. Kunpa tämä vain jatkuisikin näin ja inhottava talvi olisi oikeasti vihdoin takana. Valitan blogissa(kin) talvesta usein, joten olisi ehkä paikallaan hieman avata sitä, mikä siinä oikeastaan mättää niin paljon. Ajattelin, että pieni listaus talven ja kesän hyvistä ja huonoista puolista voisi vähän selventää asiaa.

Aloitetaan talvesta:

Talven hyvät puolet

  • Ei ole hyttysiä.

Talven huonot puolet

  • Pimeys. Eihän tätä tarvitse edes perustella. Voin lyödä vasemman käteni pikkusormesta vetoa, ettei maailmasta löydy ainoatakaan kaamoksesta nauttivaa ihmistä. Onneksi siitä on nyt päästy muutamaksi kuukaudeksi.
  • Kylmyys. Lyön oikean käteni pikkusormesta vetoa, ettei tästäkään nauti kukaan.
  • Talvivaatteet. Niihin pukeutuminen kestää ikuisuuden. Laskin juuri, että koska olen 29-vuotias, ja koska talvi kestää noin puoli vuotta ja talvisin vaatteiden kanssa säätämiseen kuluu päivittäin vähintään puoli tuntia, olen elämäni aikana tuhlannut siihen yhteensä noin 110 vuorokautta. Lisäksi talvivaatteet ovat liian usein tylsiä ja värittömiä. Talvella pukeutumista ylipäänsäkin rajoittaa ihan liikaa vaatimus vaatteiden lämpimyydestä.
  • Kipeät keuhkot. Ihmistä ei varmaankaan ole tarkoitettu asumaan paikassa, jossa hengittäminen sattuu.
  • Kuivuus. Ihoni on tälläkin hetkellä talven jäljiltä kauttaaltaan niin kuiva, että jos erehdyn hipaisemaankaan käsilläni jotain tyynyä terävämpää objektia, jokainen sormenpääni repeää auki, alkaa syöstä verta tuhannen suihkulähteen voimalla, ja kaikki, mihin kosken, muuttuu murhapaikan näköiseksi. Aamuisin naamastani täytyy rapsuttaa pois kova, hilseilevä kuori, joka päivän mittaan kuitenkin ilmestyy siihen uudelleen. Lisäksi silmäluomiini tulee atooppista ihottumaa. Ihanaa. Ja jos en suihkun jälkeen upottaudu rasvasammioon, nahkani kiristää niin paljon, etten pysty liikuttamaan raajojani.
  • Talvipyöräily. Pyöräilen ympäri vuoden kaikki arkimatkani, koska haluan ajatella ilmastoa ja terveyttäni. Pyöräily talvisin on kuitenkin todella perseestä, koska olosuhteet ovat joko niin kylmät, että öljykin jäätyy eikä pyörä liiku mihinkään vaikka polkisin sitä kovempaa kuin Lance Armstrong doupattuna, niin liukkaat, että joudun ennen lähtöä pikaisesti hankkimaan itselleni henkivakuutuksen tai sitten niin lumiset ja loskaiset, että käsilläni kävellenkin olisin nopeammin perillä.
  • Talvitukka ja talvinaama. Jos joudun poistumaan talvella kotoani, näytän heti kammottavalta. Siinä vaiheessa kun isken päähäni pipon, voin välittömästi heittää hyvästit sille, että tukka olisi enää loppupäivänä hyvin. Ja vaikka minkälaisen teatterimaskin levittäisin naamalleni, nenän punaisuus puskee sen läpi hetkessä. Talvella silmäni vuotavat koko ajan, joten silmämeikkini löytyy hetken kuluttua poskipäiltäni. Voitte myös varmaan kuvitella, että edellä jo mainittu hilseilevä naama ei ole kovin kaunista katseltavaa. Tai no, teistä en tiedä, mutta itse ainakin näyttäisin talvisinkin mieluummin ihmiseltä kuin nahkaansa luovalta käärmeeltä.

Voisin jatkaa listaa luultavasti äärettömyyksiin saakka, mutta jotta postauksesta ei tulisi luvattoman pitkä, niin siirrytään seuraavaksi kesään:

Kesän huonot puolet

  • On hyttysiä.

Kesän hyvät puolet

  • Kaikki muu paitsi se, että on hyttysiä.

Toivottavasti listaus oli tarpeeksi tyhjentävä. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Hyvästi, ilkeä Talvi! Tervetuloa, ihana Kevät! Äläkä enää alistu takatalven edessä!

P2101869-2

Baskeri/Beret – Äitini vanha/My mom’s old

Nahkakorvikset/Leather earrings – YCM Design (2019)

Paita/Blouse – Second hand (H&M x Morris Co)

Laukku/Bag – Peekaboo Vintage

Hame/Skirt – Vintage/Niin Mua

Nahkatoppatakki/Padded leather coat – Vintage/Niin Mua

Kaulahuivi/Scarf – Ei muistikuvaa/Can’t remember

Hanskat/Gloves – XXL (2016)

Kengät/Shoes – Billi Bi (2017)

It seems that I’ve accidentally picked green as my new favorite color. I mean, I was wearing green in my last post and there are also a couple of greenish outfits coming up next. But listen, my dear Orange, there’s no reason to worry, I think this is just a passing phase. You will always be my number one color, I will never let you go, I promise. Besides, don’t you look good with Green!

Did you notice that H&M launched a collaboration collection with the interiors brand Morris & Co last October? It featured the famous Morris & Co wallpaper prints and, as a huge print enthusiast, I fell in love with every piece of it! However, I decided not to buy new clothes, so you can only imagine how happy I was when I found this blouse for seven euros at a local fleamarket. I knew right away that I wanted to pair it with my forest green vintage suede skirt and greenish YCM design leather earrings. Does it happen to you too: you find something pretty and you immediately know what to wear it with? To me, it happens all the time!

I hope I can really, finally say goodbye to winter now. It doesn’t mean that there won’t be snow in the outfit photos any more. Because there will. But at least the sun is shining, the weather is warming up and the snow has started melting. I’m very happy because I’m not the biggest fan of winter. I think one could even say I hate winter but maybe that’s not a politically correct way to express it. I actually listed the pros and cons of summer and winter in Finnish above, just to give an idea why winter is just not my thing. In short, here’s the list in English:

  • Pros of winter: There are no mosquitos.
  • Cons of winter: Everything else but the fact that there are no mosquitos.
  • Pros of summer: Everything else but the fact that there are mosquitos.
  • Cons of summer: There are mosquitos.

I hope this explains everything. Welcome, spring!

w/ ♥, Hanna

EI TULLUT TALVI-IHMISTÄ, MUTTA EHKÄ HOUSUIHMINEN?

“Jos ei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään.” Sen lisäksi, että olen viimeisten viikkojen aikana paahtanut hullun lailla töitä, osasyy pienelle postaustauolle on edellinen lause. Olisi nimittäin saattanut päästä pari vähän turhan äkkipikaisesti valittua sanaa Oulun talvesta, joka on – onneksi – jo jonkin aikaa kitunut henkitoreissaan ja jonka olisin täysin valmis päästämään tuskistaan ja hautaamaan niin syvälle, että lapion terä iskeytyy graniittiin.

Toisina päivinä kuuntelen jo onnellisena veden tippumista räystäistä ja tarvon tyytyväisenä loskassa elätellen toivoa keväästä. Joudun silti jatkuvasti pettymään, koska kuolinkorinoissaankin talvi onnistuu aina kiskomaan jostain lisää happea ja vyörymään kerta toisensa jälkeen niskaan uuden lumimyräkän tai aurinkoisen, mutta jäätävän pakkaspäivän voimalla siirtäen kevään tuloa jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Niin, mikäpä pahan tappaisi? Tänä talvena yritin ihan tosissani muuttua talvi-ihmiseksi ja johonkin helmikuun loppupuolelle saakka jaksoinkin väkisin ajatella, että onhan siellä nyt sentään ihan nätin näköistä. Ilmeisesti en kuitenkaan onnistunut huijaamaan itseäni tarpeeksi hyvin, koska kovin lämpimiä tunteita talvea kohtaan ei minulta vieläkään liikene.

En malttaisi millään odottaa sitä, että kevät ihan oikeasti saapuu ja saan haistaa sulavan maan tuoksun, huomata auringon lämmittävän kasvoja, pyöräillä täyttä vahtia kuivalla asvaltilla ja nähdä silmujen aukeavan koivujen oksissa. Haluaisin niin kovasti jo päästä nauttimaan keväästä kaikilla aisteillani ja tuntea olevani elossa taas. Kuinkahan kauan on vielä kärsittävä ennen sitä?

Tämänkertainen asu on kuvattu yhtenä niistä lohduttoman harmaista ja hämyisistä lumisadepäivistä, joita en kaipaisi enää yhtään enempää. Pukeutumisessani on jo useamman vuoden vallinnut pillifarkkuihin kyllästymisestä johtuva hame- ja mekkokausi. Nykyään ei kuitenkaan ole enää kovin harvinaista nähdä minua housuissa, sillä olen tajunnut, että niitähän on olemassa muunkinlaisia. Esimerkiksi nämä ruutuhousut ja nämä mokkahousut ovat viime kuukausina päätyneet päälle usein. Niiden lisäksi olen täysin hurahtanut 70-luvun leveälahkeisiin farkkuihin, joita olen hankkinut parit kappaleet, joten niitä varmasti näkyy kevään mittaan asukuvissa. Ja sitten on tämänhetkinen suosikkiparini: nämä musta-vihreät, kultaisin kukkakuvioin koristellut 60-luvun brokadihousut.

Mainitsin vähän aikaa sitten, että joissakin vintage-nettikaupoissa pyydetään vaatteista vähän turhan kovaa hintaa. Peekaboo Vintage on yksi niistä kaupoista, joiden hinnat ovat minun mielestäni välillä kiskuriluokkaa. Heidän valikoimansa on tosin aivan ihana ja mallien stailaukset todella onnistuneita, joten usein selaan heidän sivujaan pelkästään asuinspiraation vuoksi. Korkeista hinnoista huolimatta olen välillä myös tilannut heiltä jotain, tosin yleensä vain silloin, kun heillä on ollut jokin alennuskampanja meneillään. Näitä housuja ihailin kauan, ja viikoittain päivitin nettisivua sydän kurkussa peläten, että niiden kohdalla lukisikin unavailable. Nämä housut ovat minusta sen verran upea ja erikoinen vintage-vaatekappale, että sinänsä olin niistä valmis hieman maksamaankin, mutta epäröin, koska pelkäsin rahojeni menevän hukkaan. Housujen ostaminen sovittamatta on nimittäin aina suurempaa arpapeliä kuin vaikkapa mekkojen ja hameiden, enkä oikein koskaan jaksaisi lähteä mihinkään palautusrumbaan. Kun housut sitten lopulta ilmestyivät alennukseen, tiesin, että nyt on pakko toimia tai muuten saattaisi myöhemmin kaduttaa, jos joku ehtisi ne nenäni edestä napata.

Itse asiassa housut olivatkin ensin kokonsa puolesta pieni pettymys, koska niitä ensimmäisen kerran sovittaessani ne kyllä mahtuivat päälle, mutta olivat reisistä hieman turhan tiukat ja siten käytössä epämukavat, koska niiden kangas on täysin joustamatonta. Mutta nyt, kun olen lopettanut kymmenen vuotta kestäneen ylimääräisten hormonien pumppaamisen kehooni ja sen seurauksena – täysin pyytämättä ja yllättäen – laihtunut kilokaupalla, lähestulkoon niihin kymmenen vuoden takaisiin mittoihini, on niistä tullut lempihousuparini kaikenlaisiin pienimuotoisiin juhlatilaisuuksiin, vaikken arkena olekaan niihin vielä rohjennut pukeutua. Täytyy kyllä sanoa, että tuntuu todella hyvältä tuntea taas vartalonsa omakseen ja mahtua kunnolla kaikkiin vaatteisiinsa. Ajattelin, että kirjoitan lopettamiskokemuksistani oman postauksensa kuukauden päästä eli sitten kun on kulunut puoli vuotta ilman ylimääräisiä hormoneja.

Toivottavasti jo pian koittaisivat lämpimämmät ja lumettomammat ajat, että voisin käyttää näitä nilkat paljastavia housuja matalavartisten kenkien kanssa ja yhdistää niihin jotain muutakin väriä kuin mustaa ja housujen värimaailmaan sopivaa vihreää. Mikä väri niiden kanssa sopisi? Olen miettinyt, että esimerkiksi hento vaaleanpunainen yläosa saattaisi toimia, tai sitten oranssi tai keltainen. Valkoinen olisi tietenkin varma vaihtoehto. Olen kuosimiksailussa valitettavan huono, mutta ehkä voisin uskaltautua yhdistämään niihin jonkin toisen kuosinkin. Mitä mieltä olette?

Hattu/Hat – H&M (2006)

Kaulaliina/Scarf – Aldo (2018)

Takki/Coat – Vintage (Dixi Coat)/Niin Mua

Laukku/Bag – Second Hand/Niin Mua

Hanskat/Gloves – XXL (2016)

Paita/Shirt – Gina Tricot (2016)

Housut/Trousers – Peekaboo Vintage

Kengät/Shoes – Vintage/Protect Me

Olen huomannut joidenkin muoti- ja tyylibloggaajien nykyään lisäävän asupostauksiinsa vuoden, jolloin he ovat ostaneet tai saaneet vaatteensa ja asusteensa. Varsinkin niin sanottujen isompien “vaikuttajien” kohdalla se on minusta tosi hyvä idea, sillä ei heitä tyhjän takia vaikuttajiksi kutsuta, vaan heillä on oikeasti mahdollisuuksia vaikuttaa seuraajiensa kulutukseen. Moni suomalaisistakin on bloggaajista kertonut alkaneensa pohtia omaa kulutustaan tarkemmin, ja on hyvä, jos he voivat konkreettisesti näyttää, etteivät enää osta tai kaupallisten yhteistöiden tiimoilta ota vastaan uusia vaatteita yhtä usein kuin aiemmin. Itsekin ajattelin alkaa toteuttaa tätä vuosilukutapaa uutena ostettujen vaatteiden ja asusteiden kanssa, vaikken mikään vaikuttaja olekaan. Uskon nimittäin, että jos tavallaan teen itsestäni tilivelvollisen itselleni (ja toki samalla teillekin), se nostaa omalla kohdallani entisestään uutena ostamisen kynnystä. Jos näkisin yhtäkkiä konkreettisesti mustana valkoisella, että uusia ostoksia alkaisi tälle vuodelle kertyä, niin se varmasti saisi hidastamaan tahtia. Vaikuttaako hyvältä idealta?

I know I already said it in my last post, but I’m just so sick of winter. Every time I get excited about spring, there’s always a new blizzard or a new freezing day to crash my high hopes. It’s very hard to not be a winter person and live in a place where winter is so depressingly long.

At some point during the past few years I got tired of wearing skinny jeans and mainly started wearing skirts and dresses instead. However, lately I’ve realized that skinny jeans are not the only option for pants! So nowadays it’s not such a rare event to see me wearing pants because I’ve found some really cool ones, including my favorite pair: these 60’s black & green brocade cigarette trousers with golden flower pattern. I can’t wait to wear them with shaftless shoes to show my bare ankles when it’s warm enough. I also would really like to combine them with something else than black but I’m having hard time figuring out what to wear them with. A light pink top might look good, or maybe yellow or orange? Maybe I could even try pattern mixing (even though I’m very bad at it)?  What do you think?

I thought I could start writing down the year when I bought all the non-second hand and non-vintage pieces of my outfits. I’ve seen some fashion influencers doing it and I think it’s a good way to show that you really are trying to buy less new stuff and wear your old clothes instead. Do you think it’s a good idea?

w/ ♥, Hanna

SÄÄSTELETKÖ KIVOJA ASIOITA “PAREMPAAN HETKEEN”?

Taidan kutsua aika monia vaatteitani lempivaatteiksini. Ehkä olenkin vihdoin tyylillisesti siinä ideaalitilanteessa, että vaatekaappi (=vaatehuone) on täynnä pelkkiä suosikkijuttuja. Niinhän sen pitäisikin olla! Vaatehuoneessani on kuitenkin joitain ihan ykkössuosikkeja (lempisuosikkeja? suosikkilemppareita?), jotka ovat ylitse muiden. Usein nämä ovat sellaisia vähän erikoisempia statement-juttuja, tunnearvoltaan tärkeitä mummuni vanhoja vaatteita tai sitten jotain tosi hienoja ja laadukkaita vintage-löytöjä, jotka olen onnistunut hankkimaan maksamatta maltaita. Juuri tuo onnistumisen tunne tuo usein oman lisänsä siihen, kuinka innostunut jostain vaatelöydostä olen.

Tämä punainen, mokkanahasta valmistettu, liivistä ja hameesta koostuva 70-luvun setti kuuluu viimeksi mainittuun kategoriaan. Törmäsin siihen viime vuonna Asos Marketplacella, ja minusta se oli upea, mutta meinasin skrollata vain nopeasti ohi, koska ajattelin sen maksavan vähintään 150 puntaa. 60- ja 70-luvun vaatteista nimittäin pyydetään usein vintage-kaupoissa sievoisia summia, minusta välillä suorastaan törkeää ylihintaa, enkä siksi raaski ostaa moniakaan ihailemiani vintage-aarteita. Pysähdyin kuitenkin vilkaisemaan hinnan, enkä ollut uskoa silmiäni: noin 40 puntaa! Sormi klikkasi “add to bag” -painiketta sillä sekunnilla.

Nämä kuvat ovat itse asiassa niinkin pitkän ajan takaa kuin jouluaatolta, jolloin yhdistin liivihameen mummuni vanhaan kukalliseen sifonkipuseroon, joka on blogissa ollut esillä ennenkin. Yksi ykkössuosikeistani sekin. Minusta yhdistelmä on tosi ihana ja oikein huutaa lempityylivuosikymmentäni eli 70-lukua. Jos järjestäisin gaalan, jossa palkitsisin viime vuoden suosikkiasujani, tämä olisi mukana kärkikahinoissa. Siitä huolimatta en ole käyttänyt asua kovin usein, tällaisenaan itse asiassa vain yhden kerran, silloin jouluaattona. Liiviä olen käyttänyt erikseen muutamia kertoja. Ihailen yhdistelmää kuitenkin jatkuvasti vaatehuoneeni hengarissa ja olen joka kerta kovin onnellinen siitä, että se päätyi juuri minulle.

Syy siihen, miksi asu ei ole päätynyt päälleni useammin, on varsin typerä: minulla on aina ollut omituinen tapa säästellä lempivaatteitani parempia tilaisuuksia varten. Jouluaatto ilmeisesti oli sitten lopulta tarpeeksi hyvä syy näiden vaatteiden pitämiseen, mutta sen jälkeen toista vastaavaa ei näköjään ole tullut. Eihän tällaisessa ole mitään järkeä, koska tuskin vaatteeni nyt kovastakaan käytöstä pahasti kuluisivat, varsinkaan, kun suurin osa niistä on valmiiksi vanhoja ja kestänyt käyttöä jo vuosikymmeniä. Yksi syy tämän blogin perustamiselle oli se, että minulla olisi oikeasti syy kehitellä kaikista kivoista vaatteistani erilaisia asuja sen sijaan, että panttaisin niitä kaapeissani. En ole kuitenkaan päässyt hölmöstä tavastani täysin eroon, vaan usein joku pieni ääni päässäni on sanomassa, että en voi pukea lempimekkoani arkena töihin, vaan minun on säästeltävä sitä johonkin erityisempään hetkeen ja pukeuduttava sen sijaan johonkin vähän tylsempään. Tällä ajatustyylillä lempivaatteet uhkaavat jäädä kaappiin, koska mikään tilaisuus ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä, vaan on mahdollista, että aina tulee parempi, johon vaatetta on säästettävä.

Tämähän on juuri sitä paljon parjattua “sitten kun” -elämää pahimmillaan. Eikä sitkuttelu todellakaan jää pukeutumiseen, vaan minä ja varmasti moni muukin jää panttaamaan ihan kaikenlaisia elämän pieniä iloja tulevaisuutta varten, sitä “parempaa hetkeä” varten. Kesällä ei voi mennä rannalle, ennen kuin on tiputtanut viisi kiloa. Tavallisena tiistaina ei kateta ruokapöytään sitä vuosien mittaan kerättyä suosikkiastiasarjaa, vaan syödään joistain “vähän huonommista”. Ei voi ostaa kukkia maljakkoon, jos samaan aikaan nurkissa pyörii muutama villakoira. Viikonloppuna pystyy rentoutumaan ja lukemaan rauhassa sohvalla kirjaa vasta sitten, kun koti on puunattu puhtaaksi katosta lattiaan. Elokuvissa karkkipussia ei saa avata vielä mainosten aikana, vaan se on säästettävä itse leffaa varten. Herkkuja on muutenkin oikeus syödä vasta siinä vaiheessa, kun on tehnyt raskaan urheilusuorituksen ne ansaitakseen. Aamulla ei voi tehdä kivaa meikkiä, jos sattuu olemaan finni nenässä tai huono hiuspäivä. Mikään kiva juttu ei siis koskaan ole ansaittu nykyhetkessä, vaan sitten hamassa tulevaisuudessa, kun hetki on täydellinen tai ainakin parempi kuin nyt.

Aika surullista. Minä yritän ainakin tästä lähtien muistaa paremmin, että myös tämä hetki ja tämän hetken minä ovat kivojen juttujen arvoisia. Yritä sinäkin! Pue se lempivaatteesi huomenna töihin. Tee makaronilaatikolle oikein hieno kattaus lautasliinoineen päivineen. Puhalla pölypallot syvemmälle sohvan alle ja asettele tulppaaneja maljakkoon. Älä kiellä pientä herkutteluhetkeä itseltäsi. Äläkä ihmeessä välitä siitä finnistä nenässä, vaan sipaise huulillesi kirkkainta huulipunaasi.

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Pusero/Blouse – Mummuni vanha/My grandmother’s old

Liivi & Hame/Waistcoat & Skirt – Black Label Vintage

Sukkahousut/Tights – Lindex

Kengät/Shoes – Vintage/Protect Me

This 70’s suede waistcoat & skirt co-ord set is one of my best vintage finds last year. I was scrolling through Asos Marketplace and I added it to my shopping bag in less than a second as soon as I saw it. I love everything about it: the color, the shape, the material, the golden buttons and the way it screams “the 70’s” which is, without a doubt, my favorite style decade. The co-ord is just perfet in every way and fits me perfectly. It’s also a perfect macth for my grandmother’s old chiffon blouse from the same decade. Did I already say “perfect”?

I know I call many of my clothes my favorites, but shouldn’t it be your goal to have a closet full of your favorite pieces? However, some of my clothes, like this co-ord, are my ultimate favorites. For some reason though, I tend to have this stupid habit of saving my favorite things “for best” – whatever it means. I mean, for example, that I too often think that I can’t wear something I really love on a normal day at work because I have to save it for a “more special occasion”. Or that I don’t deserve to wear a bright red lipstick if I happen to have a bad hair day. Or that I can’t buy flowers to my home unless I’ve cleaned everything first. Or that I have to excercise before I can eat anything sweet.

It’s very sad, because this all means that the current moment and the “current me” are not worth any nice things. I’m trying my best to get rid of this mindset – and everyone else should too! Wear your favorite dress to work tomorrow. Let your hair dry on it’s own and just put on that red lipstick. Blow the dust bunnies deeper under the sofa and buy some tulips, it’s the season. Eat a cupcake if you feel like it.

w/ ♥, Hanna

P.S. Kiitos Niin Mualle parin viikon takaisen postaukseni jakamisesta Facebookissa! Jos siellä on joku, joka eksyi sitä kautta tänään eka kertaa tämän blogin pariin, niin oikein paljon tervetuloa!

TOPPAHOUSUTRAUMA ELI AJATUKSIA TALVIPUKEUTUMISESTA

P1050740

Olen lapsesta asti ihaillut kauniita vaatteita. Estetiikantaju on tietysti vaihdellut vuosien mittaan – lapsena kiinnostivat pinkit prinsessaröyhlöt, myöhemmin vähän erilaiset vaatekappaleet. Tietynlainen innostus pukeutumiseen on kuitenkin säilynyt aina. Siksi talvet olivat jo lapsena ja ovat edelleen minusta melko ankeaa aikaa: kaikki kauniit vaatteet pitää peittää paksujen ja yleensä tosi tylsien ulkovaatekerrosten alle ja koko asu täytyy miettiä lämpimyyden kannalta, mikä rajaa pukeutumisvaihtoehtoja huomattavasti. Lämpimyys onkin ainoa käytännön seikka, josta en pukeutumisessani koskaan tingi – muuten vaatteiden käytännöllisyys on minulle aivan toissijaista. Mieheni kanssa puhuimme vastikään juuri siitä, että suhtaudumme pukeutumiseen täysin eri tavalla. Hänelle tärkeintä on se, miltä vaate tuntuu päällä, minulle se, miltä se näyttää. Kylmyyttä lukuunottamatta olen aivan valmis kärsimään kivan asun vuoksi pientä epämukavuutta.

Lapsuuden talvina aivan erityinen inhokkivaatekappaleeni oli toppahousut. Aina ne vain piti pukea jalkaan, vaikka kuinka olisi inttänyt vastaan ja vaikka kuinka rumat ne olisivat olleet. Erityisen hyvin muistan yhden talven, jolloin taisin olla toisella tai kolmannella luokalla. Sain joululahjaksi uudet talvikengät, jotka sain ihan itse käydä ennen joulua Kajaanin Prismasta valitsemassa. Ne olivat mustat mokkasaappaat, joissa oli varren yläreunassa karvareunus ja hieman alempana varressa kirjailua, muistaakseni jotain tähtiä ja sydämiä. Ne olivat mielestäni kauneimmat kengät ikinä. Mutta kaikkihan meni heti pilalle siinä vaiheessa, kun kengät piti pukea ulos: rumien toppahousujen lahkeet peittivät kengät kokonaan alleen. Tai jos paksujen housujen lahkeet työnsi kenkien sisään, näytti ihan typerältä. Itkuhan siitä sitten seurasi.

Minulla on oikeasti jonkinlainen trauma tästä toppahousuasiasta, koska sen jälkeen, kun olen itse alkanut päättää pukeutumisestani, en ole toppahousuja suostunut jalkaani vetämään, ellei kyseessä ole ollut ulkoilu urheilumielessä, kuten koiran kanssa lenkkeily tai laskettelurinne. Tai itse asiassa olisin kyllä aivan valmis toppahousuihin, jos löytäisin oikeasti hienot. Ongelma on vain siinä, että vuosien etsinnästä huolimatta en ole löytänyt yhtiäkään hienoja, kaupunkikäyttöön sopivia toppahousuja, sillä kaikki ovat urheiluun tarkoitettuja, enkä halua näyttää jatkuvasti miltään naparetkeilijältä tai ikuiselta hiihtolomalaiselta. En kuitenkaan tavoittele housuja, jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon tavallisilta sisähousuilta, vaan sellaisia, jotka olisivat selvästi ulkokäyttöön tarkoitetut, mutta jotka olisivat kauniit ja joissa ei olisi mitään urheiluvaatteeseen viittaavaa, kuten vetoketjuja lahkeissa, muovisia osia, remmejä, tarroja, reisitaskuja tai valmistajan nimeä kissankokoisilla kirjaimilla. Mikäli jollain on tiedossa oikeasti hienot tai erikoiset toppahousut, joissa ei esiinny edellä mainittuja asioita, niin minulle saa heti vinkata! Olen kuitenkin jo melkein luopunut toivosta koskaan löytää sellaisia. Siksi minulla on työn alla mustasta kevyesti topatusta tikkikankaasta 70-luvun tyyliset leveälahkeiset ulkohousut, joihin haaveilen panevani jotkin nätit nepparit molempien lahkeiden ulkosivuille koko lahkeen matkalle. En ole koskaan aiemmin ommellut housuja ja kaavatkin olen joutunut piirtämään itse, joten homma on ollut hidasta ja housut ovat olleet kesken jo lähes vuoden, mutta ehkä ne valmistuvat joskus. Ainakin kuvitelmissani niistä on tulossa tosi hienot. Siihen saakka pidän sääreni lämpiminä muilla tavoin.

Ajattelinkin listata tähän postaukseen keinoja, joita olen keksinyt selviytyäkseni Suomen talvesta omasta tyylistäni tinkimättä. Minähän siis pyöräilen kaikki työ- ja muutkin arkimatkani ympäri vuoden, myös niillä 30 asteen pakkasilla, joten vakuutan, että näiden vinkkien avulla pysyy oikeasti lämpimänä säällä kuin säällä.

P1050675-2

Sisävaatteet. Talvella kerrokset ovat tärkeitä eikä ole ollenkaan merkityksetöntä, mitä pukee ulkovaatteidensa alle. Itse suosin villaa, koska se pitää oikeasti lämpimänä. Villan alle puen puuvillaa tai silkkiä. Näiden kuvien beige villaneule on äitini vanha ja kokoa L, mutta ihan sopiva S-kokoiselle, mikä jälleen kerran todistaa sen, ettei vanhojen vaatteiden kohdalla kannata koskaan luottaa kokomerkintöihin. Villahame on vintagea 70-luvulta.  Jalat pysyvät lämpimänä ilman toppahousujakin, kun ne peittää villasukkahousuilla. Mitä enemmän pakkasta, sitä useampi kerros. Yleensä minulla on talvisin pari-kolme kerrosta sukkahousuja (näissä kuvissa taitaa olla kahdet villaiset), mutta onpa joskus kovilla pakkasilla tainnut olla neljä tai viisikin paria päällekkäin.

Takki. Saattaa olla yllättävää, mutta olen todennut nahan kaikista parhaaksi talvitakkimateriaaliksi, sillä se pitää myös kylmän viiman loitolla paremmin kuin mikään muu materiaali. Tämä on oleellista etenkin Oulussa, jossa tuulee aina. Näissä kuvissa näkyvä “kelsitakki” on lämpimin takki, jonka omistan. Etsiskelin pitkään sopivaa vintage-kelsitakkia, kunnes löysin Asos Marketplacelta tämän 70-luvun takin, joka on ihanan vihreä väriltään, sopivan pientä kokoa, istuvaa mallia ja tarpeeksi lyhyt pyöräilyä varten eli juuri täydellinen minun tarpeisiini. Kirjoitin kelsitakin lainausmerkeissä, sillä vaikka takin pinta onkin oikeaa mokkaa, niin sen lampaankarvamainen vuoraus ja kauluksen karva eivät ole aitoja, ja siksi takki oli myös huomattavasti halvempi kuin aidot turkit. Siitä huolimatta takki lämmittää paremmin kuin hyvin. Karvaosio suojaa herkästi palelevaa rintakehää ja kaulaa, ja kun kaulukset nostaa pystyyn ja kietoo niiden ympärille paksun villahuivin, ei jäätävä viima pääse viiltämään naamaa pyöräillessäkään. Tämä takki on siis todellinen kylmän sään vaate. Hieman kevyemmillä pakkasilla käytän usein topattua pitkää 70-luvun nahkatakkia. Omistan myös pari villakangastakkia, mutta ne eivät sovellu muutamaa pakkasastetta kylmemmille säille, koska ne suojaavat tosi huonosti kylmältä viimalta.

Kengät. Mielestäni parhaimmat talvikengät ovat vuoratut nahkasaappaat. Paras vuori on villainen, mutta myös tekokarva lämmittää. Mitä pidemmät saappaiden varret ovat, sitä paremmin ne  tietysti lämmittävät myös sääriä. Talvikenkien kannattaisi mieluiten olla yhtä kokoa liian isot, jolloin niiden sisälle saa mahtumaan lämpöpohjalliset ja ehkä vielä villasukatkin. Valitettavasti lämpimiä talvikenkiäkään ei valmisteta kovin erikoisia, vaan kaikki ovat aina niitä samoja tylsiä ruskeita ja mustia. Näiden kuvien vintage-saappaat ovat Aaltosen valmistamat, ja niissä on sentään erikoisuutena kultaiset metalliyksityiskohdat. Haluan yleensä, että kenkäni ovat sirot ja hameiden ja mekkojen kanssa sopivat, joten myös sen suhteen talvikenkiä on vaikea löytää. Oikeasti lämpimät kengät kun yleensä tuppaavat olemaan aivan kamalia klohmoja. Myös hienoista tai vähän erikoisemmista talvikengistä saa siis ehdottomasti vinkata! Olen yrittänyt etsiskellä varsinkin kauniita punaisia talvisaappaita.

Asusteet. Ilman kunnollisia asusteita ei talvella selviä. Näissäkin tärkein asia on materiaali. Pipo lämmittää parhaiten, jos se on (ainakin suurimmaksi osaksi) aitoa villaa, mutta jos se on hyvin harvaan neulottu, niin viima pääsee siitä läpi. Siksi neuloin tämän pipon itselleni nelinkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta, jolloin siitä tuli todella tiivis. Myös kaulaliinan pitää olla mahdollisimman paksu ja tiivis, jottei takin kauluksista pääse vuotamaan kylmää ilmaa iholle. Villavuoratut nahkarukkaset ovat varsinkin talvipyöräilyyn ainoa oikea valinta. Jos vuoraus ei tunnu lämmittävän tarpeeksi tai se on käytössä kulunut ohueksi, voi rukkasten sisään vielä pukea villalapaset. Tänä talvena olen hoksannut vielä yhden ehdottoman asusteen, jota ilman en enää pakkasiin lähde: ranteenlämmittimet. Jos takissa ei ole sellaisia erikseen, niin villaisten ranteenlämmittimien pukeminen sisäpaidan hihojen päälle tukkii kylmältä ilmalta jälleen yhden mahdollisuuden päästä iholle.

P1050642

Tiivistettynä siis sanoisin, että talvipukeutumisessa olennaisinta ovat kerrokset ja luonnolliset materiaalit. Ja vaikka nyt kevät selvästi jo lähenee ja kovimmat pakkaset saattoivat jo jäädä tämän talven osalta taakse (tosin yleensä ainakin Oulussa koetaan aina maaliskuussa jonkin sortin takatalvi), niin kerrosten määrää säätelemällä nämä samat pukeutumisvinkit sopivat minusta millaiseen talvisäähän tahansa.

Kuitenkin eräs asia, jota olen viime aikoina alkanut eläinperäisten materiaalien käytön suhteen pohtia, on niiden eettisyys ja ekologisuus. Tuotantoeläinten huonot olot ja huoli ilmastonmuutoksesta ovat nimittäin saaneet minut vähentämään tehotuotetun lihan kulutuksen lähes olemattomiin ja maitotuotteiden kulutustakin huomattavasti, mutta miten sitten pitäisi suhtautua muihin eläinperäisiin hyödykkeisiin kuin ravintoon? Täytyy myöntää, että en ole nähnyt mitenkään järjettömän paljon vaivaa selvittääkseni näitä asioita enkä siksi voi lyödä tiskiin mitään rautaista faktaa aiheesta, mutta minulla on joitain yleisiä käsityksiä, joihin olen pohdintani perustanut.

Ensinnäkin, en pidä villaa kauhean ongelmallisena. Tiedän kyllä, että sitäkin voidaan tuottaa vastuullisesti tai vähemmän vastuullisesti, mutta noin yleisesti ottaen kuitenkin lampaat laiduntavat vapaina tai suurissa aitauksissa, pystyvät syömään ihmiselle kelpaamatonta ravintoa, eikä niitä tietenkään tapeta villantuotannon takia. Parhaassa tapauksessa luonnonlaitumilla laiduntavat lampaat jopa pitävät yllä monille lajeille soveltuvia elinympäristöjä ja parantavat luonnon monimuotoisuutta. Suurin osa villavaatteistani on useita kymmeniä vuosia vanhoja, mikä kertoo siitä, kuinka kestävä materiaali on kyseessä. Uutena ostan lähinnä villalankoja käsitöitä varten ja villaa sisältäviä sukkahousuja. Olen sitä mieltä, että ainakin pohjoisen Suomen oloissa on melko vaikeaa pärjätä ilman villaa, sillä se on ehdottomasti lämpimin mahdollinen materiaali talvipakkasten kerrospukeutumiseen.

Myös nahkaa käytän aika huoletta, sillä vaikka kannatankin lihantuotannon vähentämistä, ajattelen, että niin kauan kuin lihantuotantoa on olemassa, on hyvä, että kaikki osat eläimestä hyödynnetään. Myös nahkavaatteistani suurin osa on valmistettu jo vuosikymmeniä sitten ja ne jos mitkä ovat osoittautuneet hyvin kestäviksi. Minusta on ehdottomasti hyvä asia, että nämä jonkun joskus hylkäämät nahkatuotteet ovat päässeet uudestaan käyttöön. Uutena olen elämäni aikana ostanut yhden nahkatakin ja useampia kenkiä ja laukkuja. Kenkien ja laukkujen kohdalla syy nahan suosimiselle on se, että kokemukseni perusteella muut materiaalit eivät kestä päivittäistä käyttöä. Olen aikoinani joutunut heittämään roskiin liian monet tekonahasta (eli muovista) tai kankaasta valmistetut kengät tai laukun vain muutaman kuukauden käytön jälkeen. Tosin uskon, että materiaalit ovat kehittyneet niin, että nykyisin niin sanottu vegaaninahka voi olla hyvinkin kestävää, joten minunkin olisi varmasti jo aika päivittää mielipiteeni tässä asiassa.

Sitten se varmasti eniten mielipiteitä jakava materiaali: turkis. Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että vastustan ehdottomasti turkistarhausta eli eläinten sulkemista pieniin häkkeihin ja usein muutenkin huonoihin olosuhteisiin pelkästään turkistuotannon takia, etenkin kun näitä turkistuotteita käytetään usein vain ulkonäön vuoksi eikä oikeasti kylmältä suojautumiseen. Mutta on myös pakko sanoa, että en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka kategorisesti vastustavat ihan kaikkia turkiksia, mutta silti käyttävät nahkaa ja syövät lihaa surutta. Onhan nimittäin turkiksissakin eroa. Esimerkiksi luonnosta metsästettyjen tai auton alle jääneiden (Suomessa esimerkiksi supikoirat) sekä vapaana laiduntaneiden eläinten turkikset (esimerkiksi lammaskelsiturkit) ovat minusta eettisesti ajatellen ihan eri asia kuin tarhattujen eläinten turkikset enkä sinänsä vastusta niitä, vaikka itse en uutta turkistuotetta varmasti hankkisikaan. Ongelma on vain siinä, että eihän turkiksista päällepäin näe, ovatko ne tarhattuja vai eettisemmin tuotettuja eikä läheskään aina sitäkään, onko kysessä tekoturkis vai aito turkis. Siksi mitä tahansa turkista tai sen näköistä tuotetta käyttämällä saattaakin leimaantua turkistarhaamisen kannattajaksi ja sitä kautta tavallaan tukea kyseistä toimintaa.

Oma lukunsa ovat myös vintage-turkikset. Olisihan tietysti järjellä ajatellen hyvä, tai ainakin ekologista, että nämä jo vuosikymmeniä sitten valmistetut turkikset (jotka ehkä parhaassa tapauksessa on valmistettu vapaana eläneiden eläinten turkeista), olisivat käytössä eivätkä ihmisten varastojen perällä tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikoilla. Mutta eihän sitäkään välttämättä turkiksesta päällepäin näe, että kyseessä on vanha vaate, joka on pois heittämisen sijaan otettu hyötykäyttöön. Meilläkin olisi kotona pari ellei useampikin kappale isomummojen peruja olevia täysmittaisia turkkeja varastossa, mutta juuri niiden mahdollisesti antaman väärän viestin takia en ole ikinä osannut ajatella pukeutuvani niihin.

Näiden kuvien takki taitaa olla ainoa vaatteeni, jossa on edes tekokarvaa, aidosta turkiksesta puhumattakaan, ja itse asiassa pohdinkin melko pitkään, voinko sen takia käyttää sitä ollenkaan. Lisäksi pohdin, että mitä jos kaulusten karva on sittenkin aitoa, koska materiaalimerkinnät puuttuvat. Vuoraukseen käytetty “lampaankarva” on nimittäin saumoista paremmin esillä ja nopeallakin vilkaisulla ihan selvästi synteettistä, mutta kauluksen erilaisen karvan laadun sataprosenttinen varmistaminen vaatisi saumojen ratkomista, enkä ole halunnut tehdä sitä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että karvan pohjana olisi jonkinlainen neulos nahan sijaan ja minusta karva ei muutenkaan tunnu ihan aidolta. Olen tullut siihen tulokseen, että voin käyttää takkia, sillä minusta on kaikesta huolimatta hieman outo ajattelutapa, että tekoturkista käyttämällä kannattaisi turkistarhausta. Ja vaikka kauluksen karva paljastuisi aidoksi, käyttäisin luultavasti takkia silti. Takkihan on valmistettu luultavasti lähes viisikymmentä vuotta sitten eli kauan ennen minun syntymääni, ja se on edelleen erinomaisessa kunnossa, mutta joku on sen silti heittänyt pois. Minusta olisi suurta tuhlausta olla käyttämättä näin kestävää vaatekappaletta ja ostaa sen sijaan uusi vastaava vain tämän karva-asian takia. Takki on ollut minulla tammi-helmikuussa lähes jokapäiväisessä käytössä ja lämpimyydessään se on pelastanut työmatkani tänä talvena. En siis todellakaan hankkinut sitä pelkästään ulkonäkösyistä.

P1050640

Pipo/Beanie – Itse tehty/DIY

Huivi/Shawl – Zara

Takki/Coat – Old But Gold Vintage

Laukku/Bag – Octopus

Rukkaset/Leather mittens – Markkinoilta/The marketplace in my hometown

Villapaita/Wool sweater – Äitini vanha/My mom’s old

Villahame/Wool skirt – Vintage/I Dream of Wires

Merinovillasukkahousut/Merino wool tights – Norlyn

Saappaat/Boots – Vintage (Aaltonen)/Niin Mua

P1050722

I’ve always loved beautiful clothes, dresses and skirts especially, and hated winter, because you have to hide all those pretty things under boring outdoor clothing. I’m particularly traumatized by ugly insulated trousers that my parents always made me wear as a child. This is why I have developed alternative ways to stay warm in winter and still maintain my own style. I’ve come to the conclusion that the key factor to survive the winter here in the North is to wear layers and natural materials, such as wool and leather. In these photos I’m wearing lined vintage leather boots, DIY wool beanie made of fourfold yarn, thick shawl, leather mittens with wool ones inside of them, my mom’s old wool sweater, 70’s vintage wool skirt and a couple of layers of merino wool tights. Remeber that you can always increase or reduce the number of layers according to the temperature. When it’s -30 °C, I can wear as much as 4 or 5 layers of wool tights, for example. But NEVER the damn insulated trousers, unless I’m walking my dog or skiing.

The vintage ‘shearling coat’ is the warmest thing I own. It’s made of real suede, which blocks the freezing wind very effectively, but the ‘fur parts’ are actually fake. Lately I’ve been pondering if it’s ethically correct to wear materials derived from animals. I think wool is fine and even though I don’t eat much meat, in my opinion it’s good to take advantage of all parts of an animal as long as meat production exists, so I’m also wearing leather. However, most of my leather items are dozens of years old. But fur farming is something I am definitely against, I think it should be banned everywhere. However, fur products can also be more ethically made from roadkill animals or hunted wild animals. I also think it’s better to wear vintage fur than throw it in the trash, so even if the fur parts of this vintage coat were real, I would probably still wear it. It would be only to keep me warm, not for the looks. What is your opinion on these issues?

Sattuuko sinulla olemaan mitään ideaa hienoista ulkohousuista? Saitko tästä postauksesta mitään hyviä talvipukeutumisvinkkejä tai olisiko sinulla jakaa omiasi? Entä herättikö pohdinta eläinperäisten materiaalien käytöstä mitään ajatuksia?

w/ ♥, Hanna

VOIKO TYTTÖMÄINEN OLLA USKOTTAVA?

Tulipa täytettyä muutama päivä sitten, ystävänpäivänä, 29 vuotta. Sen kunniaksi leivoin työkavereille karpalo-kinuskimuffineja, ja illalla mieheni vei minut saunalautalle saunomaan ja uimaan (tai no ehkä pikemminkin kastautumaan) Oulujoen avantoon. Edellisestä avantouintikerrasta olikin mennyt varmaan noin viisitoista vuotta, ja meinasin ensin jänistää, mutta onneksi uskaltauduin, koska tuli erittäin hyvä fiilis! Oli siellä onneksi lämmin poreallaskin terassilla. Oli oikein ihana ja rentouttava synttäripäivä, enkä mitään sen kummempaa juhlintaa olisi kaivannutkaan. Ehkä ensi vuonna voisi järjestää jotkut vähän isommat juhlat pyöreiden vuosien johdosta.

Kolmenkympin rajapyykki häämöttelee tosiaan jo kohtalaisen lähellä tulevaisuudessa. Joku voisi ajatella, että kolmekymppisenä pukeutumisenkin pitäisi olla aikuismaista, mitä sillä nyt sitten ikinä tarkoitetaankaan. Itse ajattelen, että alkakoon ikä vaikka kolmosella tai nelosellakin, niin minähän en luovu tietystä tyttömäisyydestä, joka on olennainen osa tyyliäni. Katsellaan asiaa uudestaan vaikka sitten viisikymppisenä, jos silloinkaan. Huomenna on taas maanantai, ja koska meillä ei onneksi töissä ole mitään pukukoodia, voin ihan hyvin ilmaantua paikalle vaikkapa tässä sinapinkeltaisessa jättirusetilla varustetussa mekossa, eikä se tee minusta yhtään sen vähemmän uskottavaa tutkijaa. Tai ainakaan sen ei pitäisi tehdä.

Minua ärsyttää sellainen dress for success -puhe, jonka mukaan jokaisen naisen tulisi olla jakkupukuinen bosslady edetäkseen urallaan. On olemassa esimerkiksi käsite power suit, joka tarkoittaa hyvin istuvaa pukua, jollaiseen pukeutuvat itsevarmuutta uhkuvat, korkeissa asemissa olevat miehet, ja jollaiseen myös naisen olisi pukeuduttava päästäkseen vastaavaan asemaan työelämässä. Minusta ei saisi jakkupukuhenkilöä tekemälläkään, enkä ymmärrä, miksi pitäisikään. Miksi se, että pukeutuu bleiserin sijaan tyttömäiseen mekkoon, tekisi kenestäkään yhtään vähemmän varteenotettavaa, vähemmän älykästä, vähemmän kyvykästä tai vähemmän yhtään mitään? Pohjimmiltaanhan tällaisessa ajattelutavassa näkyvät yhä syväänjuurtuneet asenteemme. On siis kyse siitä, että tyttöjä ja naisia arvostetaan vähemmän eikä heitä pidetä yhtä älykkäinä ja osaavina kuin poikia ja miehiä, joten naisten tulisi pukeutumisessaan ja käytöksessään pyrkiä häivyttämään tyttömäiset ja naiselliset piirteensä vaikuttaakseen uskottavammilta.

Pukukoodilliset työpaikat ovat tietysti asia erikseen, mutta minusta kenenkään ei pitäisi antaa ammattinsa rajoittaa omaa tyyliään, eikä toisaalta kenenkään pitäisi tehdä johtopäätöksiä muiden tiedoista, taidoista, älykkyydestä tai osaamisesta näiden pukeutumisen perusteella. Minulla on tutkijan koulutuksen lisäksi myös aineenopettajan paperit, ja muistan, kun opiskeluluaikoina jollain didaktiikan kurssilla pohdittiin, miten opettaja saa pukeutua. Minä olen sitä mieltä, että ihan niin kuin huvittaa. Voisin siis muitta mutkitta kävellä tässä samassa mekossa nykyisten tutkimushommieni lisäksi myös luokan eteen opettajan roolissa. Omistan minäkin pari bleiseriä ja pukeudun niihinkin välillä, mutta en kyllä koskaan jättäisi pukeutumatta mekkoihin ja hameisiin vain siksi, että se ehkä jonkun mielestä on sopimatonta tai ammatillisesti epäuskottavaa. Sehän tarkoittaisi, että itsekin hyväksyisin ajatuksen, että tyttömäisyys tarkoittaisi vähemmän uskottavaa ja vähemmän pätevää.

I just turned 29 on Valentine’s day. I had a really lovely birthday – I baked cranberry-caramel cupcakes for people a work and in the evening my husband took me to a sauna boat by the frozen Oulu river. I took a dip in a hole in the ice for the first time in years and felt amazing afterwards. There was also an outdoor hot tub. Such a relaxing evening!

So, I’m not that far from thirty anymore. One might think that you should start dressing ‘like an adult’ when you hit that milestone, but I totally disagree. I think I’m going to keep wearing my girly dresses as long as I’ll live. I can easily show up at work tomorrow wearing this mustard yellow dress with a huge bow, for example, but it doesn’t make me less of an adult or less convincing as a cancer researcher, which I happen to be. Or at least it shouldn’t.

I don’t like the saying ‘dress for success’ or the idea of bossladies in their power suits that much. I mean, I hate the idea that women can only be successful if they dress like men. I think that the reason behind this is that women are still considered less intelligent and less skillful than men, and therefore women should hide their girly traits in order to be more convincing. We should really get rid of this kind of thinking! Of course, if masculine style is your thing, then, by all means, go for it, but if you are like me and love to wear cute and girly things occasionally, it should not make people think that you are less intelligent, less competent, less skillful, less convincing or less anything. In addition to my interests in research, I also have a teaching degree and I could also easily walk in front of a class wearing this dress. I think that – unless there’s a dress code – you should never let your profession define what you can wear.

Korvikset/Earrings – Second hand/Niin Mua

Poolopaita/Turtle neck top – Äitini vanha/My mom’s old

Mekko/Dress – Second hand -kauppa Brisbanessa/Second hand shop in Brisbane

Laukku/Bag – Octopus

Kengät/Shoes – Billi Bi

Mitä mieltä sinä olet? Voiko tyttömäinen olla (ammatillisesti) uskottava?

What do you think, can girly be competent & convincing?

w/ ♥, Hanna

KYMMENEN KUMMALLISTA TAI ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA IHMISTEN KÄYTÖKSESSÄ

Koska sunnuntaina ei saa olla liian kivaa tai leppoista, niin nyt seuraa lista asioista, jotka joskus ärsyttävät tai joita usein ihmettelen ihmisten toiminnassa.

PB189944-2

1. Useiden vanhempien henkilöiden kirjoitustyyli netissä. Siis se ihmeellinen ylimääräisten pisteiden ja pilkkujen viljely lauseiden loppuun tai pahimmillaan melkein jokaisen sanan väliin. Tarkoitan siis,,,,,..,,,että,,,,,,,kirjoitetaan,…,,,tähän tyyliin ,,,,,,ihan koko ajan,,. Tätä harrastavat useimmiten keski-iän ylittäneet naiset, joskus miehetkin, enkä käsitä sitä yhtään. Mistä tuo tyyli kumpuaa ja mikä sen syy on? Tätä on ihmetelty esimerkiksi Facebookin “Huonosti kirjoitetut järjettömät kommentit” -ryhmässä usein, mutta kukaan ei ole keksinyt vastausta. Ymmärrän kolmen peräkkäisen pisteen käytön sillöin tällöin tehokeinona ja saatan käyttää sitä esimerkiksi whatsapp-viesteissä itsekin, vaikka minulle onkin opetettu koulussa, ettei kolmen pisteen käyttö kuulu suomen kieleen. Mutta miksi ei edes käytetä pelkkiä pisteitä, vaan usein PILKKUJA, ja miksi ihmeessä niitä tungetaan ihan joka paikkaan ja todellakin enemmän kuin kolme kappaletta kerrallaan? Kertokaa heti, jos tiedätte. Kaipaan selitystä!

2. Vastustus- ja vihakommentointi ilmastonmuutokseen liittyviin uutisiin. Ihan oma lukunsa ovat ilmastonmuutoksen kieltäjät tai ne, jotka kieltävät sen johtuvan ihmisen toiminnasta. Heistä en edes aloita. Mutta sitä ihmettelen, että myös ihmiset, jotka sinänsä eivät kiellä tosiasioita, lietsovat usein älytöntä vihaa ja kummallista vastustusta niiden uutisten kommenttikentissä, jotka liittyvät jollain tapaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen, oli sitten kyse armeijan yhdestä kasvisateriasta viikossa, jonkun henkilön ekologisesta elämäntavasta, yksityisautoilun vähentämisestä, lentoveroista tai siitä, että lukiolaiset vaativat koululakon avulla parempaa ilmastopolitiikkaa. Näiden uutisten kommentit ovat aina luokkaa “viherpiiperöiden hommaa”, “en tee mitään, koska Kiina ja Intia”, “ihminen ei pärjää, jos ei saa joka aterialla lihaa”, “tästä asiasta ei pitäisi uutisoida, vaan pitäisi uutisoida maahanmuutosta”, “onpa typeriä nuoria, ei ole vielä elämän realiteetit iskeneet”, “turha uutinen”, “mistä näitä rumia ituhippejä sikiää”, “vihervassareiden propagandaa”, “hyvä että joku syö rehuja, niin riittää enemmän pihvejä meille muille”, “ajan autolla autoa pidemmät matkat” ja niin edelleen. Jotenkin sitä luulisi, että ilmastonmuutos olisi sellainen yhteinen asia, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia puoluerajoista riippumatta ja oltaisiin tyytyväisiä, jos edes joku yrittää tehdä asialle jotain, vaikka omassa toiminnassa olisikin vielä parannettavaa.

Minulla ei ole mitään keski-ikäisiä vastaan, mutta usein nämä vihanlietsojat ovat juuri sitä ikäpolvea ja monesti miehiä. Olen ansioituneena keittöpsykologina keksinyt selityksen tällaiselle kommentoinnille. Syy on nimittäin varmaankin se, että defenssit puskevat päälle, kun oma identiteetti asetetaan yhtäkkiä kyseenalaiseksi, ja muutos tuntuu pelottavalta. Syvällä sisimmässä kyllä tajutaan, että sitähän ollaan itsekin oltu mukana paskomassa tätä palloa, mutta ei haluta myöntää asiaa itselle tai muille. Jos on koko ikänsä ajellut autolla Prismaan ostamaan ruuaksi lihaa ja pottua ja lennellyt pari kertaa vuodessa Thaimaahan polttamaan nahkaansa ja ajatellut olevansa ihan perusjamppa ja “normaali, hyvä ihminen”, niin voihan se olla hämmentävää yhtäkkiä tajuta, että se ihan normaalina pidetty toiminta onkin ehkä ollut haitallista. Pitäisi muuttaa elämäänsä aika paljon, muttei oikein tiedä, että miten, eikä välttämättä oikein huvittaisikaan, ja sekös sitten ahdistaa. Seuraus on, että ahdistus purkautuu vihana. Vai mitä luulette?

PB189951-2

3. Kuntosalien pukukaapin valinta. Jos salilla ei ole ruuhkaa, valitsen oman lokeroni aina niin, että sen ylä- tai alapuolinen kaappi ei ole varattu ja että molemmille sivuille jää mielellään vähintään kaksi tyhjää kaappia, jottei turhaan tarvitse olla ihan kylki kyljessä kenenkään kanssa vaihtamassa vaatteita. Jostain syystä silti lähes joka kerta joku on ottanut itselleen lokeron juuri minun vierestäni tai ylä- tai alapuoleltani, vaikka tyhjiä kaappeja olisi tarjolla ympäri pukuhuonetta vaikka kuinka paljon. Siinä on kiva sitten olla puolialastomana pylly vasten pyllyä, jos molemmat sattuvat lopettamaan treeninsä samaan aikaan. Mietin aina, että olenko ainoa, joka valitsee pukukaappinsa sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman kaukana muista. Eivätkö muut vain välitä ollenkaan?

4. Kassajonokäytös. Kun kaupassa on ruuhkaa ja jonot ovat venyneet pitkiksi,  avataan usein uusi kassa. Mutta miksi ihmeessä silloin uudelle kassalle ryntäävät kauhealla kiireellä jonon päästä ne, jotka ovat jonottaneet vähiten aikaa? Minusta sinne pitäisi ehdottomasti päästää jonon alkupuolelta ne, jotka ovat seisseet siinä jo kauan. Toinen ärsyttävä juttu kassajonoissa ovat ne ihmiset, jotka menevät jonottamaan siihen Postin palveluita tarjoavalle kassalle, vaikka muitakin kassoja olisi auki eikä heillä olisi asiaa Postiin ollenkaan. Sitten kun itse maksat ostoksesi ja sen jälkeen kaivat vielä puhelimestasi Postilta tulleen saapumisilmoituksen, alkaa takana jonossa huokailu ja silmien pyörittely. Olisitte menneet siihen normaalille kassalle!

5. Liian tuttavalliset myyjät. Asioin yleensä S-marketissa tai Salessa ja ehkä noin viitisen vuotta sitten huomasin, että ainakin Oulussa S-ryhmän kauppojen myyjät alkoivat tervehtiä asiakkaita kaupan käytävillä. Tämä on varmaankin jokin yleinen linjaus, johon ohjeistus on tullut esimiestasolta. Ensimmäisen kerran tähän ilmiöön törmätessäni luulin myyjän sekoittaneen minut johonkin toiseen henkilöön. Sinänsä tervehtiminen ei ärsytä minua ja totta kai tervehdin myyjää tullessani kassalle, mutta jos työntekijä tervehtii minua hyllyjen välissä, se saa minut tuntemaan oloni jotenkin noloksi ja tyhmäksi, kun ei itselleni ole tullut ollenkaan mieleen tervehtiä häntä. Siksi vastaankin aina vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ihan hölmistyneenä takaisin, koska en ikinä tajua heti, että tervehdys on osoitettu minulle. Jotenkin tämä tapa ei vain sovi suomalaiseen kulttuuriin.

6. Jonossa hidastelu. Miksi ihmiset ovat niin hitaita kaikissa jonotustilanteissa? Vihaan varsinkin lentokoneeseen jonottamista, koska jostain syystä tyypit eivät vain voi asettaa laukkuaan matkatavaralokeroon nopeasti ja istua paikoilleen, vaan aina alkavat säätää siinä vaiheessa kaikenlaista. Jos esimerkiksi tietää tarvitsevansa lennon aikana jotain tavaroita, niin miksi niitä ei voi ottaa etukäteen vaikka pienempään käsilaukkuun tai kangaskassiin, ettei niitä tarvitsisi kaivella siinä vaiheessa, kun on työntämässä laukkuaan lokeroon ja jono takana seisoo? Myös lounasravintoloiden hitaat jonot ärsyttävät. Onko sitä leipää aivan pakko jäädä voitelemaan siihen linjastolle, kun sen voisi tehdä pöydässäkin?

PB189960-2

7. Suomalaisten käsitys juhlapukeutumisesta. Tämä ei taaskaan ole asia, joka sinänsä ärsyttäisi minua, koska jokainenhan saa pukeutua ihan miten haluaa eikä muiden pukeutuminen minulle mitenkään kuulu. Lähinnä vain ihmettelen tätä. Tämä asia tuli mieleeni syksyllä, kun katselin Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa oli vieraana muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. Hän sanoi, että suomalaisilla on tapana pukeutua hienoihinkin tilaisuuksiin esimerkiksi trikoomekkoihin, jotka hän mieltää täysin arkivaatteiksi, ja että suomalaiset eivät oikein uskalla panostaa juhlapukeutumiseen. Olen itse huomannut ihan saman ilmiön. Käytän hameita ja mekkoja useammin kuin housuja, ja minulla on päasiassa erikseen olemassa mekot ja hameet arkeen ja juhlaan, vaikka toki jotkin vaatekappaleet ovat sellaisia, että eri tavalla asustamalla ne sopivat monenlaisiin tilanteisiin. Monella suomalaisella vaikuttaa kuitenkin olevan käsitys, että helmallinen vaate on aina juhlavaate, oli se valmistettu mistä materiaalista tahansa, koska saan usein hyvin arkisiakin hameita ja mekkoja käyttäessäni kyselyitä siitä, olenko menossa johonkin hienompaan tilaisuuteen. Jos oikeasti on jokin juhlavampi tilaisuus, esimerkiksi työpaikalla järjestetyn seminaaripäivän päättävä illallinen, minusta on ihanaa, että kerrankin saa pukeutua oikeasti juhlavaan mekkoon ja panostaa ulkonäköön. Paitsi että ainakin tutkijapiireissä on ihan yleistä, että suurin osa porukasta saapuu paikalle samoissa farkuissa ja villapaidoissa kuin päivälläkin, ja sitten tunnen itseni ylipukeutuneeksi hölmöksi.

8. Käveleminen keskellä pyörätietä. Tai sitten käveleminen koiran kanssa niin, että koiran flexi menee pyörätien poikki. Ja sitten pomppaaminen kaksi metriä ilmaan ja pahat katseet perään, jos yrität päästä pyörällä tällaisen sankarin ohi ja erehdyt soittamaan pyörän kelloa.

9. Ohitustilanteissa pysähtyvät koiranulkoiluttajat. En ymmärrä tätä ilmiötä ollenkaan. Miksi ihmeessä niin moni koiranomistaja jää oman koiransa kanssa paikoilleen huomatessaan vastaantulevan koiran? Miksi ei voida vain kulkea normaalisti ohi, vaan pysähtymällä tilanteesta tehdään tarkoituksella kummallinen sekä omalle että vastaantulevalle koiralle? Minusta tällainen toiminta vain lisää remmirähjäämistä, koska koira huomaa, että omistaja reagoi oudosti ja ajattelee siksi, että muita koiria kohdatessa kuuluu olla varuillaan.

10. Autoilijoiden väistämiskulttuuri. Vaikka olen asunut Suomessa vain kahdessa eri kaupungissa, jotka sijaitsevat ainoastaan 180 kilometrin päässä toisistaan, olen nähnyt kaksi autoilukulttuurin ääripäätä. Lapsena Kajaanissa totuin siihen, että autoilija on kuningas, joka ei väistä koskaan ketään, vaikka väistämisvelvollisuus olisikin. Jos joku on astumassa suojatielle, kajaanilainen autoilija painaa kaasun pohjaan ja paahtaa täyttä vauhtia ohi, ettei varmasti tarvitse pysähtyä. Tasan kerran yksi auto pysähtyi ja päästi minut kävelemään suojatien yli, mutta siinäkin oli venäläinen rekisterinumero. Lapsuus- ja nuoruusvuosieni aikana selkärankaani iskostuikin tapa pysähtyä AINA ristetykseen, olin sitten liikkeellä kävellen tai pyörällä ja oli minulla etuajo-oikeus tai ei.

Ouluun muutettuani aloin liikkua lähinnä pyöräillen, ja hämmästykseni oli todella suuri, kun huomasin, että täällä autoilijat pysähtyvät pyörätien jatkeen eteen, vaikka näkevät myös minun olevan pysähtyneenä ja vaikkei heidän kuuluisi väistää. Yleensä vielä alkavat huitoa, että “mene, mene”. Täytyy sanoa, että näin kymmenen vuoden jälkeenkään en ole tottunut tähän tapaan, ja nykyään se jopa ärsyttää minua, vaikka ymmärränkin autoilijoiden tarkoittavan pelkästään hyvää.

Sanottakoon tähän väliin, että jos minä saisin päättää, niin liikennelain mukaan autoilija väistäisi kaikkia muita tiellä liikkujia joka ikisessä tilanteessa. Mutta koska näin ei ole, niin itse noudatan pyöräilijänä nykyisiä väistämissääntöjä. Siis kun lähestyn pyörällä pyörätien jatketta (jollaisia siis käytännössä ovat kaikki “suojatiet”, joille tullaan pyöräilyyn sallitulta tieltä), jolla olen itse väistämisvelvollinen (eli auto ajaa suoraan eikä sillä ole kolmiota) ja huomaan auton lähestyvän, alan tietysti hidastaa omaa vauhtiani, jotta auto ehtisi ohi, kumpikin voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä, ja liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Minulle käy kuitenkin päivittäin ja vieläpä useita kertoja päivässä niin, että sen sijaan, että etuajo-oikeutettu autoilija ajaisi pyörätien jatkeen ohi, minut nähdessään myös hän alkaa hidastaa lähestyessään jatketta. Sitten molemmat matelevat hitaasti, ja lopulta kumpikin pysähtyy. Sitten taas ratin takaa huidotaan, että “mene, mene”, ja liikenne on kaikkea muuta kuin sujuvaa. Kaikista naurettavinta on se, että myös ajoradalla pyöräillessäni ja tasa-arvoiseen risteykseen saapussani oikealta tulevat autoilijat väistävät lähes poikkeuksetta minua. Ja sitten on Facebookin puskaradio täynnä valitusta siitä, miten pyöräilijät eivät noudata väistämisvelvollisuuttaan. No eivät kai, kun autoilijat täällä eivät itse noudata sääntöjä ja ovat luoneet tällaisen kulttuurin.

PB189962

Panta/Headband – Pull & Bear

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Huivi/Scafr – Indiska

Takki/Coat – Vintage (Valioasu)/Vintaholic

Neule/Sweater – Mummuni tekemä/Made by my grandmother

Laukku/Bag – Octopus

Hame/Skirt – Lapin Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

PB189973

Oletteko ihmetelleet samoja juttuja tai jotain muita asioita kanssaihmisten käytöksessä?

Sorry, only in Finnish this time!

w/ ♥, Hanna

UUSI VUOSI, VANHAT KUVAT

Hyvää keskiviikkoa, ystävät! Arvatkaa, mistä tietää, ettei ole tullut päiviteltyä blogia hetkeen? No siitä, että mieheni – joka ei blogia edes lue – kyselee, miksi en ole postannut pitkään aikaan mitään. Edellisestä postauksesta on tosiaan vierähtänyt melkein huomaamatta puolitoista kuukautta, sillä loppuvuosi oli jatkuvan migreenin ja kaikenlaisen työ- ja joulustressin takia niin vaikeaa aikaa, etten ehtinyt tai oikeastaan jaksanutkaan keskittyä blogiin ollenkaan.

Odotinkin joululomaa todella kovasti. Toivoin, että ehtisin nukkua univelkani pois, ulkoilla kerrankin valoisaan aikaan, rentoutua hyvien kirjojen parissa, kuvailla asuja ja muutakin, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä tietysti päivittää ahkerasti blogia. Perinteiseen tapaani sain kuitenkin heti alkajaisiksi sukulaislapsilta flunssatartunnan, ja loppuloma kuluikin sängynpohjalla ympärivuorokautisesti Game of Thronesia tuijottaen, kun muuhun ei energia riittänyt eikä nukkumisestakaan tullut mitään. Katsoin muuten kyseistä sarjaa ensimmäistä kertaa ja tietysti kaikki seitsemän kautta heti kerralla läpi, joten vihdoin tiedän, mistä kaikkialla puhutaan ja pääsen huhtikuussa mukaan viimeisen kauden hypetykseen.

Sairaana sängyssä makaaminen ja läppärin ruudun tuijottaminen ei kuitenkaan oikein vastannut käsitystäni kaipaamastani levosta ja rentoutumisesta. Tiedättekö sen tunteen, kun on nukkunut koko yön levottomasti painajaisia nähden ja aamulla herää väsyneempänä kuin nukkumaan mennessään? No, juuri samanlainen tunne minulla oli reilu pari viikkoa sitten, kun palasin lomalta töihin: olin rasittuneempi kuin lomalle lähtiessäni ja olisin kaivannut sairastamiseen kuluneen loman perään uuden loman palautumista varten. Minun kohdallani uusi vuosi ei siis valitettavasti alkanut yhtä lailla intoa puhkuen kuin se on monella muulla näyttänyt alkaneen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt alkaa onneksi taas tuntua, että elämä voittaa. Ilokseni voin kertoa, että migreeni on vähentynyt huomattavasti – edellisen kerran olen kärsinyt siitä joulunalusviikolla! Koputtelen asian johdosta päivittäin erinäisiä puu- ja lastulevypintoja. Lisäksi flunssa alkaa näin kuukauden jälkeen olla vihdoin kunnolla selätetty, ja hitaasti mutta varmasti lisääntyvä valon määrä on kohentanut väsynyttä, raihnaista ja kaamosmasentunutta olotilaani, josta kärsin aina talvisin. Olen huomannut, että kaamosoireiluani helpottaa huomattavasti, jos saan viettää valoisaan aikaan ulkona edes pienen hetken. Siksipä kiitän onneani liukuvasta työajastani ja pyöräilen tarkoituksella töihin vasta siinä vaiheessa, kun aurinko on jo noussut.

Nyt kun olen päässyt eroon sairaalloisesta hormonipalelustani, niin talvi ylipäätään ahdistaa minua huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina, enkä odota kevättä ihan yhtä epätoivoisesti. Viime vuonna kovat pakkaset kestivät tammikuusta maaliskuulle saakka, ja lähes joka ilta tulin töistä itkien kotiin, koska mikään määrä vaatteita ei tuolloin estänyt kylmyyttä luikertelemasta luihini ja ytimiini, ja ulkona oleminen vain tuntui niin helkutin pahalta. Tänä vuonna kyyneliltä on onneksi vältytty!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska syksyllä postailu jäi vähemmälle, niin muutamat syksyiset asukuvatkin jäivät julkaisematta. Vaikka tunnenkin laahaavani aivan ajastani jäljessä, niin ajattelin kuitenkin tykitellä niitä tänne seuraavien päivien aikana ennen kuin siirryn talvisempiin asuihin. Muutama aika kiva kokonaisuus tuli nimittäin syksyn mittaan kuvattua, eikä niitä kuvia hukkaankaan viitsisi heittää.

Tämä asu itse asiassa näytti minusta livenä paljon kivemmalta kuin kuvissa. Voisin vaikka vannoa, että oikeasti vaatteet istuivat päälleni paremmin kuin kuvien perusteella voisi olettaa. Lisäksi hiukseni näyttävät kuvissa ihan hölmöiltä, koska kuvat otettiin heti sen jälkeen, kun olin tehnyt kiharat, eivätkä ne olleet vielä ehtineet “asettua aloilleen”. Meikkinikin oli tuona päivänä minusta oikeasti kiva, mutta kuvissa näyttää kuin sitä ei olisi ollenkaan. No, aina ei voi onnistua, etenkään asukuvissa.

70-luvun mokkahousut tilasin syksyllä, kun innostuin leveälahkeisten housujen uudesta aallosta. Tykkään niiden vähän vajaasta mitasta ja löysähköstä mallista. Ne ovat itse asiassa osoittautuneet aivan loistaviksi housuiksi viime aikojen kolmeakymmentä astetta hipoviin pakkasiin, sillä ne pysäyttävät tehokkaasti kylmän viiman, ja lisäksi niiden alle voi pukea helposti vaikka kolmekin kerrosta merinovillaisia sukkahousuja lämmittämään. Olen aina erittäin tyytyväinen löytäessäni uusia keinoja pukeutua oman tyylini mukaisesti pakkassäähän, sillä en voi sietää – itselläni – toppahousutyyliä muuten kuin lenkillä ja laskettelurinteessä. Suunnitelmissani onkin tehdä lähiaikoina postaus tyylikkäästä pakkaspukeutumisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hattu/Hat – Stockmann

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Neule/Sweater – Second Hand -kauppa Brisbanessa/Second Hand Shop in Brisbane

Takki/Jacket – Selected

Laukku/Bag – Vintage/Niin Mua

Housut/Trousers – Peekaboo Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

Miltä asu sinusta näyttää? Entä miten sinun vuotesi on alkanut?

It’s a new year and I’m back (with old pics, though)! I’ve been feeling kind of sick and tired for the past two months with migraine and a cold and all, but now I feel that I’m finally getting my energy back. There are a few fall outfits that I really want to post before moving on to winter looks, and this is one of them. I love those 70’s suede trousers but I think they look much better live than they do in the photos. It’s actually really cold in Finland right now (close to -30 °C) and those trousers are just great for this kind of weather because they block the freezing wind and I can easily fit two or three layers of woollen tights underneath them to stay warm. What do you think about the outfit? And how’s your January been so far?

w/ ♥, Hanna