TOPPAHOUSUTRAUMA ELI AJATUKSIA TALVIPUKEUTUMISESTA

P1050740

Olen lapsesta asti ihaillut kauniita vaatteita. Estetiikantaju on tietysti vaihdellut vuosien mittaan – lapsena kiinnostivat pinkit prinsessaröyhlöt, myöhemmin vähän erilaiset vaatekappaleet. Tietynlainen innostus pukeutumiseen on kuitenkin säilynyt aina. Siksi talvet olivat jo lapsena ja ovat edelleen minusta melko ankeaa aikaa: kaikki kauniit vaatteet pitää peittää paksujen ja yleensä tosi tylsien ulkovaatekerrosten alle ja koko asu täytyy miettiä lämpimyyden kannalta, mikä rajaa pukeutumisvaihtoehtoja huomattavasti. Lämpimyys onkin ainoa käytännön seikka, josta en pukeutumisessani koskaan tingi – muuten vaatteiden käytännöllisyys on minulle aivan toissijaista. Mieheni kanssa puhuimme vastikään juuri siitä, että suhtaudumme pukeutumiseen täysin eri tavalla. Hänelle tärkeintä on se, miltä vaate tuntuu päällä, minulle se, miltä se näyttää. Kylmyyttä lukuunottamatta olen aivan valmis kärsimään kivan asun vuoksi pientä epämukavuutta.

Lapsuuden talvina aivan erityinen inhokkivaatekappaleeni oli toppahousut. Aina ne vain piti pukea jalkaan, vaikka kuinka olisi inttänyt vastaan ja vaikka kuinka rumat ne olisivat olleet. Erityisen hyvin muistan yhden talven, jolloin taisin olla toisella tai kolmannella luokalla. Sain joululahjaksi uudet talvikengät, jotka sain ihan itse käydä ennen joulua Kajaanin Prismasta valitsemassa. Ne olivat mustat mokkasaappaat, joissa oli varren yläreunassa karvareunus ja hieman alempana varressa kirjailua, muistaakseni jotain tähtiä ja sydämiä. Ne olivat mielestäni kauneimmat kengät ikinä. Mutta kaikkihan meni heti pilalle siinä vaiheessa, kun kengät piti pukea ulos: rumien toppahousujen lahkeet peittivät kengät kokonaan alleen. Tai jos paksujen housujen lahkeet työnsi kenkien sisään, näytti ihan typerältä. Itkuhan siitä sitten seurasi.

Minulla on oikeasti jonkinlainen trauma tästä toppahousuasiasta, koska sen jälkeen, kun olen itse alkanut päättää pukeutumisestani, en ole toppahousuja suostunut jalkaani vetämään, ellei kyseessä ole ollut ulkoilu urheilumielessä, kuten koiran kanssa lenkkeily tai laskettelurinne. Tai itse asiassa olisin kyllä aivan valmis toppahousuihin, jos löytäisin oikeasti hienot. Ongelma on vain siinä, että vuosien etsinnästä huolimatta en ole löytänyt yhtiäkään hienoja, kaupunkikäyttöön sopivia toppahousuja, sillä kaikki ovat urheiluun tarkoitettuja, enkä halua näyttää jatkuvasti miltään naparetkeilijältä tai ikuiselta hiihtolomalaiselta. En kuitenkaan tavoittele housuja, jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon tavallisilta sisähousuilta, vaan sellaisia, jotka olisivat selvästi ulkokäyttöön tarkoitetut, mutta jotka olisivat kauniit ja joissa ei olisi mitään urheiluvaatteeseen viittaavaa, kuten vetoketjuja lahkeissa, muovisia osia, remmejä, tarroja, reisitaskuja tai valmistajan nimeä kissankokoisilla kirjaimilla. Mikäli jollain on tiedossa oikeasti hienot tai erikoiset toppahousut, joissa ei esiinny edellä mainittuja asioita, niin minulle saa heti vinkata! Olen kuitenkin jo melkein luopunut toivosta koskaan löytää sellaisia. Siksi minulla on työn alla mustasta kevyesti topatusta tikkikankaasta 70-luvun tyyliset leveälahkeiset ulkohousut, joihin haaveilen panevani jotkin nätit nepparit molempien lahkeiden ulkosivuille koko lahkeen matkalle. En ole koskaan aiemmin ommellut housuja ja kaavatkin olen joutunut piirtämään itse, joten homma on ollut hidasta ja housut ovat olleet kesken jo lähes vuoden, mutta ehkä ne valmistuvat joskus. Ainakin kuvitelmissani niistä on tulossa tosi hienot. Siihen saakka pidän sääreni lämpiminä muilla tavoin.

Ajattelinkin listata tähän postaukseen keinoja, joita olen keksinyt selviytyäkseni Suomen talvesta omasta tyylistäni tinkimättä. Minähän siis pyöräilen kaikki työ- ja muutkin arkimatkani ympäri vuoden, myös niillä 30 asteen pakkasilla, joten vakuutan, että näiden vinkkien avulla pysyy oikeasti lämpimänä säällä kuin säällä.

P1050675-2

Sisävaatteet. Talvella kerrokset ovat tärkeitä eikä ole ollenkaan merkityksetöntä, mitä pukee ulkovaatteidensa alle. Itse suosin villaa, koska se pitää oikeasti lämpimänä. Villan alle puen puuvillaa tai silkkiä. Näiden kuvien beige villaneule on äitini vanha ja kokoa L, mutta ihan sopiva S-kokoiselle, mikä jälleen kerran todistaa sen, ettei vanhojen vaatteiden kohdalla kannata koskaan luottaa kokomerkintöihin. Villahame on vintagea 70-luvulta.  Jalat pysyvät lämpimänä ilman toppahousujakin, kun ne peittää villasukkahousuilla. Mitä enemmän pakkasta, sitä useampi kerros. Yleensä minulla on talvisin pari-kolme kerrosta sukkahousuja (näissä kuvissa taitaa olla kahdet villaiset), mutta onpa joskus kovilla pakkasilla tainnut olla neljä tai viisikin paria päällekkäin.

Takki. Saattaa olla yllättävää, mutta olen todennut nahan kaikista parhaaksi talvitakkimateriaaliksi, sillä se pitää myös kylmän viiman loitolla paremmin kuin mikään muu materiaali. Tämä on oleellista etenkin Oulussa, jossa tuulee aina. Näissä kuvissa näkyvä “kelsitakki” on lämpimin takki, jonka omistan. Etsiskelin pitkään sopivaa vintage-kelsitakkia, kunnes löysin Asos Marketplacelta tämän 70-luvun takin, joka on ihanan vihreä väriltään, sopivan pientä kokoa, istuvaa mallia ja tarpeeksi lyhyt pyöräilyä varten eli juuri täydellinen minun tarpeisiini. Kirjoitin kelsitakin lainausmerkeissä, sillä vaikka takin pinta onkin oikeaa mokkaa, niin sen lampaankarvamainen vuoraus ja kauluksen karva eivät ole aitoja, ja siksi takki oli myös huomattavasti halvempi kuin aidot turkit. Siitä huolimatta takki lämmittää paremmin kuin hyvin. Karvaosio suojaa herkästi palelevaa rintakehää ja kaulaa, ja kun kaulukset nostaa pystyyn ja kietoo niiden ympärille paksun villahuivin, ei jäätävä viima pääse viiltämään naamaa pyöräillessäkään. Tämä takki on siis todellinen kylmän sään vaate. Hieman kevyemmillä pakkasilla käytän usein topattua pitkää 70-luvun nahkatakkia. Omistan myös pari villakangastakkia, mutta ne eivät sovellu muutamaa pakkasastetta kylmemmille säille, koska ne suojaavat tosi huonosti kylmältä viimalta.

Kengät. Mielestäni parhaimmat talvikengät ovat vuoratut nahkasaappaat. Paras vuori on villainen, mutta myös tekokarva lämmittää. Mitä pidemmät saappaiden varret ovat, sitä paremmin ne  tietysti lämmittävät myös sääriä. Talvikenkien kannattaisi mieluiten olla yhtä kokoa liian isot, jolloin niiden sisälle saa mahtumaan lämpöpohjalliset ja ehkä vielä villasukatkin. Valitettavasti lämpimiä talvikenkiäkään ei valmisteta kovin erikoisia, vaan kaikki ovat aina niitä samoja tylsiä ruskeita ja mustia. Näiden kuvien vintage-saappaat ovat Aaltosen valmistamat, ja niissä on sentään erikoisuutena kultaiset metalliyksityiskohdat. Haluan yleensä, että kenkäni ovat sirot ja hameiden ja mekkojen kanssa sopivat, joten myös sen suhteen talvikenkiä on vaikea löytää. Oikeasti lämpimät kengät kun yleensä tuppaavat olemaan aivan kamalia klohmoja. Myös hienoista tai vähän erikoisemmista talvikengistä saa siis ehdottomasti vinkata! Olen yrittänyt etsiskellä varsinkin kauniita punaisia talvisaappaita.

Asusteet. Ilman kunnollisia asusteita ei talvella selviä. Näissäkin tärkein asia on materiaali. Pipo lämmittää parhaiten, jos se on (ainakin suurimmaksi osaksi) aitoa villaa, mutta jos se on hyvin harvaan neulottu, niin viima pääsee siitä läpi. Siksi neuloin tämän pipon itselleni nelinkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta, jolloin siitä tuli todella tiivis. Myös kaulaliinan pitää olla mahdollisimman paksu ja tiivis, jottei takin kauluksista pääse vuotamaan kylmää ilmaa iholle. Villavuoratut nahkarukkaset ovat varsinkin talvipyöräilyyn ainoa oikea valinta. Jos vuoraus ei tunnu lämmittävän tarpeeksi tai se on käytössä kulunut ohueksi, voi rukkasten sisään vielä pukea villalapaset. Tänä talvena olen hoksannut vielä yhden ehdottoman asusteen, jota ilman en enää pakkasiin lähde: ranteenlämmittimet. Jos takissa ei ole sellaisia erikseen, niin villaisten ranteenlämmittimien pukeminen sisäpaidan hihojen päälle tukkii kylmältä ilmalta jälleen yhden mahdollisuuden päästä iholle.

P1050642

Tiivistettynä siis sanoisin, että talvipukeutumisessa olennaisinta ovat kerrokset ja luonnolliset materiaalit. Ja vaikka nyt kevät selvästi jo lähenee ja kovimmat pakkaset saattoivat jo jäädä tämän talven osalta taakse (tosin yleensä ainakin Oulussa koetaan aina maaliskuussa jonkin sortin takatalvi), niin kerrosten määrää säätelemällä nämä samat pukeutumisvinkit sopivat minusta millaiseen talvisäähän tahansa.

Kuitenkin eräs asia, jota olen viime aikoina alkanut eläinperäisten materiaalien käytön suhteen pohtia, on niiden eettisyys ja ekologisuus. Tuotantoeläinten huonot olot ja huoli ilmastonmuutoksesta ovat nimittäin saaneet minut vähentämään tehotuotetun lihan kulutuksen lähes olemattomiin ja maitotuotteiden kulutustakin huomattavasti, mutta miten sitten pitäisi suhtautua muihin eläinperäisiin hyödykkeisiin kuin ravintoon? Täytyy myöntää, että en ole nähnyt mitenkään järjettömän paljon vaivaa selvittääkseni näitä asioita enkä siksi voi lyödä tiskiin mitään rautaista faktaa aiheesta, mutta minulla on joitain yleisiä käsityksiä, joihin olen pohdintani perustanut.

Ensinnäkin, en pidä villaa kauhean ongelmallisena. Tiedän kyllä, että sitäkin voidaan tuottaa vastuullisesti tai vähemmän vastuullisesti, mutta noin yleisesti ottaen kuitenkin lampaat laiduntavat vapaina tai suurissa aitauksissa, pystyvät syömään ihmiselle kelpaamatonta ravintoa, eikä niitä tietenkään tapeta villantuotannon takia. Parhaassa tapauksessa luonnonlaitumilla laiduntavat lampaat jopa pitävät yllä monille lajeille soveltuvia elinympäristöjä ja parantavat luonnon monimuotoisuutta. Suurin osa villavaatteistani on useita kymmeniä vuosia vanhoja, mikä kertoo siitä, kuinka kestävä materiaali on kyseessä. Uutena ostan lähinnä villalankoja käsitöitä varten ja villaa sisältäviä sukkahousuja. Olen sitä mieltä, että ainakin pohjoisen Suomen oloissa on melko vaikeaa pärjätä ilman villaa, sillä se on ehdottomasti lämpimin mahdollinen materiaali talvipakkasten kerrospukeutumiseen.

Myös nahkaa käytän aika huoletta, sillä vaikka kannatankin lihantuotannon vähentämistä, ajattelen, että niin kauan kuin lihantuotantoa on olemassa, on hyvä, että kaikki osat eläimestä hyödynnetään. Myös nahkavaatteistani suurin osa on valmistettu jo vuosikymmeniä sitten ja ne jos mitkä ovat osoittautuneet hyvin kestäviksi. Minusta on ehdottomasti hyvä asia, että nämä jonkun joskus hylkäämät nahkatuotteet ovat päässeet uudestaan käyttöön. Uutena olen elämäni aikana ostanut yhden nahkatakin ja useampia kenkiä ja laukkuja. Kenkien ja laukkujen kohdalla syy nahan suosimiselle on se, että kokemukseni perusteella muut materiaalit eivät kestä päivittäistä käyttöä. Olen aikoinani joutunut heittämään roskiin liian monet tekonahasta (eli muovista) tai kankaasta valmistetut kengät tai laukun vain muutaman kuukauden käytön jälkeen. Tosin uskon, että materiaalit ovat kehittyneet niin, että nykyisin niin sanottu vegaaninahka voi olla hyvinkin kestävää, joten minunkin olisi varmasti jo aika päivittää mielipiteeni tässä asiassa.

Sitten se varmasti eniten mielipiteitä jakava materiaali: turkis. Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että vastustan ehdottomasti turkistarhausta eli eläinten sulkemista pieniin häkkeihin ja usein muutenkin huonoihin olosuhteisiin pelkästään turkistuotannon takia, etenkin kun näitä turkistuotteita käytetään usein vain ulkonäön vuoksi eikä oikeasti kylmältä suojautumiseen. Mutta on myös pakko sanoa, että en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka kategorisesti vastustavat ihan kaikkia turkiksia, mutta silti käyttävät nahkaa ja syövät lihaa surutta. Onhan nimittäin turkiksissakin eroa. Esimerkiksi luonnosta metsästettyjen tai auton alle jääneiden (Suomessa esimerkiksi supikoirat) sekä vapaana laiduntaneiden eläinten turkikset (esimerkiksi lammaskelsiturkit) ovat minusta eettisesti ajatellen ihan eri asia kuin tarhattujen eläinten turkikset enkä sinänsä vastusta niitä, vaikka itse en uutta turkistuotetta varmasti hankkisikaan. Ongelma on vain siinä, että eihän turkiksista päällepäin näe, ovatko ne tarhattuja vai eettisemmin tuotettuja eikä läheskään aina sitäkään, onko kysessä tekoturkis vai aito turkis. Siksi mitä tahansa turkista tai sen näköistä tuotetta käyttämällä saattaakin leimaantua turkistarhaamisen kannattajaksi ja sitä kautta tavallaan tukea kyseistä toimintaa.

Oma lukunsa ovat myös vintage-turkikset. Olisihan tietysti järjellä ajatellen hyvä, tai ainakin ekologista, että nämä jo vuosikymmeniä sitten valmistetut turkikset (jotka ehkä parhaassa tapauksessa on valmistettu vapaana eläneiden eläinten turkeista), olisivat käytössä eivätkä ihmisten varastojen perällä tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikoilla. Mutta eihän sitäkään välttämättä turkiksesta päällepäin näe, että kyseessä on vanha vaate, joka on pois heittämisen sijaan otettu hyötykäyttöön. Meilläkin olisi kotona pari ellei useampikin kappale isomummojen peruja olevia täysmittaisia turkkeja varastossa, mutta juuri niiden mahdollisesti antaman väärän viestin takia en ole ikinä osannut ajatella pukeutuvani niihin.

Näiden kuvien takki taitaa olla ainoa vaatteeni, jossa on edes tekokarvaa, aidosta turkiksesta puhumattakaan, ja itse asiassa pohdinkin melko pitkään, voinko sen takia käyttää sitä ollenkaan. Lisäksi pohdin, että mitä jos kaulusten karva on sittenkin aitoa, koska materiaalimerkinnät puuttuvat. Vuoraukseen käytetty “lampaankarva” on nimittäin saumoista paremmin esillä ja nopeallakin vilkaisulla ihan selvästi synteettistä, mutta kauluksen erilaisen karvan laadun sataprosenttinen varmistaminen vaatisi saumojen ratkomista, enkä ole halunnut tehdä sitä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että karvan pohjana olisi jonkinlainen neulos nahan sijaan ja minusta karva ei muutenkaan tunnu ihan aidolta. Olen tullut siihen tulokseen, että voin käyttää takkia, sillä minusta on kaikesta huolimatta hieman outo ajattelutapa, että tekoturkista käyttämällä kannattaisi turkistarhausta. Ja vaikka kauluksen karva paljastuisi aidoksi, käyttäisin luultavasti takkia silti. Takkihan on valmistettu luultavasti lähes viisikymmentä vuotta sitten eli kauan ennen minun syntymääni, ja se on edelleen erinomaisessa kunnossa, mutta joku on sen silti heittänyt pois. Minusta olisi suurta tuhlausta olla käyttämättä näin kestävää vaatekappaletta ja ostaa sen sijaan uusi vastaava vain tämän karva-asian takia. Takki on ollut minulla tammi-helmikuussa lähes jokapäiväisessä käytössä ja lämpimyydessään se on pelastanut työmatkani tänä talvena. En siis todellakaan hankkinut sitä pelkästään ulkonäkösyistä.

P1050640

Pipo/Beanie – Itse tehty/DIY

Huivi/Shawl – Zara

Takki/Coat – Old But Gold Vintage

Laukku/Bag – Octopus

Rukkaset/Leather mittens – Markkinoilta/The marketplace in my hometown

Villapaita/Wool sweater – Äitini vanha/My mom’s old

Villahame/Wool skirt – Vintage/I Dream of Wires

Merinovillasukkahousut/Merino wool tights – Norlyn

Saappaat/Boots – Vintage (Aaltonen)/Niin Mua

P1050722

I’ve always loved beautiful clothes, dresses and skirts especially, and hated winter, because you have to hide all those pretty things under boring outdoor clothing. I’m particularly traumatized by ugly insulated trousers that my parents always made me wear as a child. This is why I have developed alternative ways to stay warm in winter and still maintain my own style. I’ve come to the conclusion that the key factor to survive the winter here in the North is to wear layers and natural materials, such as wool and leather. In these photos I’m wearing lined vintage leather boots, DIY wool beanie made of fourfold yarn, thick shawl, leather mittens with wool ones inside of them, my mom’s old wool sweater, 70’s vintage wool skirt and a couple of layers of merino wool tights. Remeber that you can always increase or reduce the number of layers according to the temperature. When it’s -30 °C, I can wear as much as 4 or 5 layers of wool tights, for example. But NEVER the damn insulated trousers, unless I’m walking my dog or skiing.

The vintage ‘shearling coat’ is the warmest thing I own. It’s made of real suede, which blocks the freezing wind very effectively, but the ‘fur parts’ are actually fake. Lately I’ve been pondering if it’s ethically correct to wear materials derived from animals. I think wool is fine and even though I don’t eat much meat, in my opinion it’s good to take advantage of all parts of an animal as long as meat production exists, so I’m also wearing leather. However, most of my leather items are dozens of years old. But fur farming is something I am definitely against, I think it should be banned everywhere. However, fur products can also be more ethically made from roadkill animals or hunted wild animals. I also think it’s better to wear vintage fur than throw it in the trash, so even if the fur parts of this vintage coat were real, I would probably still wear it. It would be only to keep me warm, not for the looks. What is your opinion on these issues?

Sattuuko sinulla olemaan mitään ideaa hienoista ulkohousuista? Saitko tästä postauksesta mitään hyviä talvipukeutumisvinkkejä tai olisiko sinulla jakaa omiasi? Entä herättikö pohdinta eläinperäisten materiaalien käytöstä mitään ajatuksia?

w/ ♥, Hanna

VOIKO TYTTÖMÄINEN OLLA USKOTTAVA?

Tulipa täytettyä muutama päivä sitten, ystävänpäivänä, 29 vuotta. Sen kunniaksi leivoin työkavereille karpalo-kinuskimuffineja, ja illalla mieheni vei minut saunalautalle saunomaan ja uimaan (tai no ehkä pikemminkin kastautumaan) Oulujoen avantoon. Edellisestä avantouintikerrasta olikin mennyt varmaan noin viisitoista vuotta, ja meinasin ensin jänistää, mutta onneksi uskaltauduin, koska tuli erittäin hyvä fiilis! Oli siellä onneksi lämmin poreallaskin terassilla. Oli oikein ihana ja rentouttava synttäripäivä, enkä mitään sen kummempaa juhlintaa olisi kaivannutkaan. Ehkä ensi vuonna voisi järjestää jotkut vähän isommat juhlat pyöreiden vuosien johdosta.

Kolmenkympin rajapyykki häämöttelee tosiaan jo kohtalaisen lähellä tulevaisuudessa. Joku voisi ajatella, että kolmekymppisenä pukeutumisenkin pitäisi olla aikuismaista, mitä sillä nyt sitten ikinä tarkoitetaankaan. Itse ajattelen, että alkakoon ikä vaikka kolmosella tai nelosellakin, niin minähän en luovu tietystä tyttömäisyydestä, joka on olennainen osa tyyliäni. Katsellaan asiaa uudestaan vaikka sitten viisikymppisenä, jos silloinkaan. Huomenna on taas maanantai, ja koska meillä ei onneksi töissä ole mitään pukukoodia, voin ihan hyvin ilmaantua paikalle vaikkapa tässä sinapinkeltaisessa jättirusetilla varustetussa mekossa, eikä se tee minusta yhtään sen vähemmän uskottavaa tutkijaa. Tai ainakaan sen ei pitäisi tehdä.

Minua ärsyttää sellainen dress for success -puhe, jonka mukaan jokaisen naisen tulisi olla jakkupukuinen bosslady edetäkseen urallaan. On olemassa esimerkiksi käsite power suit, joka tarkoittaa hyvin istuvaa pukua, jollaiseen pukeutuvat itsevarmuutta uhkuvat, korkeissa asemissa olevat miehet, ja jollaiseen myös naisen olisi pukeuduttava päästäkseen vastaavaan asemaan työelämässä. Minusta ei saisi jakkupukuhenkilöä tekemälläkään, enkä ymmärrä, miksi pitäisikään. Miksi se, että pukeutuu bleiserin sijaan tyttömäiseen mekkoon, tekisi kenestäkään yhtään vähemmän varteenotettavaa, vähemmän älykästä, vähemmän kyvykästä tai vähemmän yhtään mitään? Pohjimmiltaanhan tällaisessa ajattelutavassa näkyvät yhä syväänjuurtuneet asenteemme. On siis kyse siitä, että tyttöjä ja naisia arvostetaan vähemmän eikä heitä pidetä yhtä älykkäinä ja osaavina kuin poikia ja miehiä, joten naisten tulisi pukeutumisessaan ja käytöksessään pyrkiä häivyttämään tyttömäiset ja naiselliset piirteensä vaikuttaakseen uskottavammilta.

Pukukoodilliset työpaikat ovat tietysti asia erikseen, mutta minusta kenenkään ei pitäisi antaa ammattinsa rajoittaa omaa tyyliään, eikä toisaalta kenenkään pitäisi tehdä johtopäätöksiä muiden tiedoista, taidoista, älykkyydestä tai osaamisesta näiden pukeutumisen perusteella. Minulla on tutkijan koulutuksen lisäksi myös aineenopettajan paperit, ja muistan, kun opiskeluluaikoina jollain didaktiikan kurssilla pohdittiin, miten opettaja saa pukeutua. Minä olen sitä mieltä, että ihan niin kuin huvittaa. Voisin siis muitta mutkitta kävellä tässä samassa mekossa nykyisten tutkimushommieni lisäksi myös luokan eteen opettajan roolissa. Omistan minäkin pari bleiseriä ja pukeudun niihinkin välillä, mutta en kyllä koskaan jättäisi pukeutumatta mekkoihin ja hameisiin vain siksi, että se ehkä jonkun mielestä on sopimatonta tai ammatillisesti epäuskottavaa. Sehän tarkoittaisi, että itsekin hyväksyisin ajatuksen, että tyttömäisyys tarkoittaisi vähemmän uskottavaa ja vähemmän pätevää.

I just turned 29 on Valentine’s day. I had a really lovely birthday – I baked cranberry-caramel cupcakes for people a work and in the evening my husband took me to a sauna boat by the frozen Oulu river. I took a dip in a hole in the ice for the first time in years and felt amazing afterwards. There was also an outdoor hot tub. Such a relaxing evening!

So, I’m not that far from thirty anymore. One might think that you should start dressing ‘like an adult’ when you hit that milestone, but I totally disagree. I think I’m going to keep wearing my girly dresses as long as I’ll live. I can easily show up at work tomorrow wearing this mustard yellow dress with a huge bow, for example, but it doesn’t make me less of an adult or less convincing as a cancer researcher, which I happen to be. Or at least it shouldn’t.

I don’t like the saying ‘dress for success’ or the idea of bossladies in their power suits that much. I mean, I hate the idea that women can only be successful if they dress like men. I think that the reason behind this is that women are still considered less intelligent and less skillful than men, and therefore women should hide their girly traits in order to be more convincing. We should really get rid of this kind of thinking! Of course, if masculine style is your thing, then, by all means, go for it, but if you are like me and love to wear cute and girly things occasionally, it should not make people think that you are less intelligent, less competent, less skillful, less convincing or less anything. In addition to my interests in research, I also have a teaching degree and I could also easily walk in front of a class wearing this dress. I think that – unless there’s a dress code – you should never let your profession define what you can wear.

Korvikset/Earrings – Second hand/Niin Mua

Poolopaita/Turtle neck top – Äitini vanha/My mom’s old

Mekko/Dress – Second hand -kauppa Brisbanessa/Second hand shop in Brisbane

Laukku/Bag – Octopus

Kengät/Shoes – Billi Bi

Mitä mieltä sinä olet? Voiko tyttömäinen olla (ammatillisesti) uskottava?

What do you think, can girly be competent & convincing?

w/ ♥, Hanna

KYMMENEN KUMMALLISTA TAI ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA IHMISTEN KÄYTÖKSESSÄ

Koska sunnuntaina ei saa olla liian kivaa tai leppoista, niin nyt seuraa lista asioista, jotka joskus ärsyttävät tai joita usein ihmettelen ihmisten toiminnassa.

PB189944-2

1. Useiden vanhempien henkilöiden kirjoitustyyli netissä. Siis se ihmeellinen ylimääräisten pisteiden ja pilkkujen viljely lauseiden loppuun tai pahimmillaan melkein jokaisen sanan väliin. Tarkoitan siis,,,,,..,,,että,,,,,,,kirjoitetaan,…,,,tähän tyyliin ,,,,,,ihan koko ajan,,. Tätä harrastavat useimmiten keski-iän ylittäneet naiset, joskus miehetkin, enkä käsitä sitä yhtään. Mistä tuo tyyli kumpuaa ja mikä sen syy on? Tätä on ihmetelty esimerkiksi Facebookin “Huonosti kirjoitetut järjettömät kommentit” -ryhmässä usein, mutta kukaan ei ole keksinyt vastausta. Ymmärrän kolmen peräkkäisen pisteen käytön sillöin tällöin tehokeinona ja saatan käyttää sitä esimerkiksi whatsapp-viesteissä itsekin, vaikka minulle onkin opetettu koulussa, ettei kolmen pisteen käyttö kuulu suomen kieleen. Mutta miksi ei edes käytetä pelkkiä pisteitä, vaan usein PILKKUJA, ja miksi ihmeessä niitä tungetaan ihan joka paikkaan ja todellakin enemmän kuin kolme kappaletta kerrallaan? Kertokaa heti, jos tiedätte. Kaipaan selitystä!

2. Vastustus- ja vihakommentointi ilmastonmuutokseen liittyviin uutisiin. Ihan oma lukunsa ovat ilmastonmuutoksen kieltäjät tai ne, jotka kieltävät sen johtuvan ihmisen toiminnasta. Heistä en edes aloita. Mutta sitä ihmettelen, että myös ihmiset, jotka sinänsä eivät kiellä tosiasioita, lietsovat usein älytöntä vihaa ja kummallista vastustusta niiden uutisten kommenttikentissä, jotka liittyvät jollain tapaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen, oli sitten kyse armeijan yhdestä kasvisateriasta viikossa, jonkun henkilön ekologisesta elämäntavasta, yksityisautoilun vähentämisestä, lentoveroista tai siitä, että lukiolaiset vaativat koululakon avulla parempaa ilmastopolitiikkaa. Näiden uutisten kommentit ovat aina luokkaa “viherpiiperöiden hommaa”, “en tee mitään, koska Kiina ja Intia”, “ihminen ei pärjää, jos ei saa joka aterialla lihaa”, “tästä asiasta ei pitäisi uutisoida, vaan pitäisi uutisoida maahanmuutosta”, “onpa typeriä nuoria, ei ole vielä elämän realiteetit iskeneet”, “turha uutinen”, “mistä näitä rumia ituhippejä sikiää”, “vihervassareiden propagandaa”, “hyvä että joku syö rehuja, niin riittää enemmän pihvejä meille muille”, “ajan autolla autoa pidemmät matkat” ja niin edelleen. Jotenkin sitä luulisi, että ilmastonmuutos olisi sellainen yhteinen asia, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia puoluerajoista riippumatta ja oltaisiin tyytyväisiä, jos edes joku yrittää tehdä asialle jotain, vaikka omassa toiminnassa olisikin vielä parannettavaa.

Minulla ei ole mitään keski-ikäisiä vastaan, mutta usein nämä vihanlietsojat ovat juuri sitä ikäpolvea ja monesti miehiä. Olen ansioituneena keittöpsykologina keksinyt selityksen tällaiselle kommentoinnille. Syy on nimittäin varmaankin se, että defenssit puskevat päälle, kun oma identiteetti asetetaan yhtäkkiä kyseenalaiseksi, ja muutos tuntuu pelottavalta. Syvällä sisimmässä kyllä tajutaan, että sitähän ollaan itsekin oltu mukana paskomassa tätä palloa, mutta ei haluta myöntää asiaa itselle tai muille. Jos on koko ikänsä ajellut autolla Prismaan ostamaan ruuaksi lihaa ja pottua ja lennellyt pari kertaa vuodessa Thaimaahan polttamaan nahkaansa ja ajatellut olevansa ihan perusjamppa ja “normaali, hyvä ihminen”, niin voihan se olla hämmentävää yhtäkkiä tajuta, että se ihan normaalina pidetty toiminta onkin ehkä ollut haitallista. Pitäisi muuttaa elämäänsä aika paljon, muttei oikein tiedä, että miten, eikä välttämättä oikein huvittaisikaan, ja sekös sitten ahdistaa. Seuraus on, että ahdistus purkautuu vihana. Vai mitä luulette?

PB189951-2

3. Kuntosalien pukukaapin valinta. Jos salilla ei ole ruuhkaa, valitsen oman lokeroni aina niin, että sen ylä- tai alapuolinen kaappi ei ole varattu ja että molemmille sivuille jää mielellään vähintään kaksi tyhjää kaappia, jottei turhaan tarvitse olla ihan kylki kyljessä kenenkään kanssa vaihtamassa vaatteita. Jostain syystä silti lähes joka kerta joku on ottanut itselleen lokeron juuri minun vierestäni tai ylä- tai alapuoleltani, vaikka tyhjiä kaappeja olisi tarjolla ympäri pukuhuonetta vaikka kuinka paljon. Siinä on kiva sitten olla puolialastomana pylly vasten pyllyä, jos molemmat sattuvat lopettamaan treeninsä samaan aikaan. Mietin aina, että olenko ainoa, joka valitsee pukukaappinsa sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman kaukana muista. Eivätkö muut vain välitä ollenkaan?

4. Kassajonokäytös. Kun kaupassa on ruuhkaa ja jonot ovat venyneet pitkiksi,  avataan usein uusi kassa. Mutta miksi ihmeessä silloin uudelle kassalle ryntäävät kauhealla kiireellä jonon päästä ne, jotka ovat jonottaneet vähiten aikaa? Minusta sinne pitäisi ehdottomasti päästää jonon alkupuolelta ne, jotka ovat seisseet siinä jo kauan. Toinen ärsyttävä juttu kassajonoissa ovat ne ihmiset, jotka menevät jonottamaan siihen Postin palveluita tarjoavalle kassalle, vaikka muitakin kassoja olisi auki eikä heillä olisi asiaa Postiin ollenkaan. Sitten kun itse maksat ostoksesi ja sen jälkeen kaivat vielä puhelimestasi Postilta tulleen saapumisilmoituksen, alkaa takana jonossa huokailu ja silmien pyörittely. Olisitte menneet siihen normaalille kassalle!

5. Liian tuttavalliset myyjät. Asioin yleensä S-marketissa tai Salessa ja ehkä noin viitisen vuotta sitten huomasin, että ainakin Oulussa S-ryhmän kauppojen myyjät alkoivat tervehtiä asiakkaita kaupan käytävillä. Tämä on varmaankin jokin yleinen linjaus, johon ohjeistus on tullut esimiestasolta. Ensimmäisen kerran tähän ilmiöön törmätessäni luulin myyjän sekoittaneen minut johonkin toiseen henkilöön. Sinänsä tervehtiminen ei ärsytä minua ja totta kai tervehdin myyjää tullessani kassalle, mutta jos työntekijä tervehtii minua hyllyjen välissä, se saa minut tuntemaan oloni jotenkin noloksi ja tyhmäksi, kun ei itselleni ole tullut ollenkaan mieleen tervehtiä häntä. Siksi vastaankin aina vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ihan hölmistyneenä takaisin, koska en ikinä tajua heti, että tervehdys on osoitettu minulle. Jotenkin tämä tapa ei vain sovi suomalaiseen kulttuuriin.

6. Jonossa hidastelu. Miksi ihmiset ovat niin hitaita kaikissa jonotustilanteissa? Vihaan varsinkin lentokoneeseen jonottamista, koska jostain syystä tyypit eivät vain voi asettaa laukkuaan matkatavaralokeroon nopeasti ja istua paikoilleen, vaan aina alkavat säätää siinä vaiheessa kaikenlaista. Jos esimerkiksi tietää tarvitsevansa lennon aikana jotain tavaroita, niin miksi niitä ei voi ottaa etukäteen vaikka pienempään käsilaukkuun tai kangaskassiin, ettei niitä tarvitsisi kaivella siinä vaiheessa, kun on työntämässä laukkuaan lokeroon ja jono takana seisoo? Myös lounasravintoloiden hitaat jonot ärsyttävät. Onko sitä leipää aivan pakko jäädä voitelemaan siihen linjastolle, kun sen voisi tehdä pöydässäkin?

PB189960-2

7. Suomalaisten käsitys juhlapukeutumisesta. Tämä ei taaskaan ole asia, joka sinänsä ärsyttäisi minua, koska jokainenhan saa pukeutua ihan miten haluaa eikä muiden pukeutuminen minulle mitenkään kuulu. Lähinnä vain ihmettelen tätä. Tämä asia tuli mieleeni syksyllä, kun katselin Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa oli vieraana muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. Hän sanoi, että suomalaisilla on tapana pukeutua hienoihinkin tilaisuuksiin esimerkiksi trikoomekkoihin, jotka hän mieltää täysin arkivaatteiksi, ja että suomalaiset eivät oikein uskalla panostaa juhlapukeutumiseen. Olen itse huomannut ihan saman ilmiön. Käytän hameita ja mekkoja useammin kuin housuja, ja minulla on päasiassa erikseen olemassa mekot ja hameet arkeen ja juhlaan, vaikka toki jotkin vaatekappaleet ovat sellaisia, että eri tavalla asustamalla ne sopivat monenlaisiin tilanteisiin. Monella suomalaisella vaikuttaa kuitenkin olevan käsitys, että helmallinen vaate on aina juhlavaate, oli se valmistettu mistä materiaalista tahansa, koska saan usein hyvin arkisiakin hameita ja mekkoja käyttäessäni kyselyitä siitä, olenko menossa johonkin hienompaan tilaisuuteen. Jos oikeasti on jokin juhlavampi tilaisuus, esimerkiksi työpaikalla järjestetyn seminaaripäivän päättävä illallinen, minusta on ihanaa, että kerrankin saa pukeutua oikeasti juhlavaan mekkoon ja panostaa ulkonäköön. Paitsi että ainakin tutkijapiireissä on ihan yleistä, että suurin osa porukasta saapuu paikalle samoissa farkuissa ja villapaidoissa kuin päivälläkin, ja sitten tunnen itseni ylipukeutuneeksi hölmöksi.

8. Käveleminen keskellä pyörätietä. Tai sitten käveleminen koiran kanssa niin, että koiran flexi menee pyörätien poikki. Ja sitten pomppaaminen kaksi metriä ilmaan ja pahat katseet perään, jos yrität päästä pyörällä tällaisen sankarin ohi ja erehdyt soittamaan pyörän kelloa.

9. Ohitustilanteissa pysähtyvät koiranulkoiluttajat. En ymmärrä tätä ilmiötä ollenkaan. Miksi ihmeessä niin moni koiranomistaja jää oman koiransa kanssa paikoilleen huomatessaan vastaantulevan koiran? Miksi ei voida vain kulkea normaalisti ohi, vaan pysähtymällä tilanteesta tehdään tarkoituksella kummallinen sekä omalle että vastaantulevalle koiralle? Minusta tällainen toiminta vain lisää remmirähjäämistä, koska koira huomaa, että omistaja reagoi oudosti ja ajattelee siksi, että muita koiria kohdatessa kuuluu olla varuillaan.

10. Autoilijoiden väistämiskulttuuri. Vaikka olen asunut Suomessa vain kahdessa eri kaupungissa, jotka sijaitsevat ainoastaan 180 kilometrin päässä toisistaan, olen nähnyt kaksi autoilukulttuurin ääripäätä. Lapsena Kajaanissa totuin siihen, että autoilija on kuningas, joka ei väistä koskaan ketään, vaikka väistämisvelvollisuus olisikin. Jos joku on astumassa suojatielle, kajaanilainen autoilija painaa kaasun pohjaan ja paahtaa täyttä vauhtia ohi, ettei varmasti tarvitse pysähtyä. Tasan kerran yksi auto pysähtyi ja päästi minut kävelemään suojatien yli, mutta siinäkin oli venäläinen rekisterinumero. Lapsuus- ja nuoruusvuosieni aikana selkärankaani iskostuikin tapa pysähtyä AINA ristetykseen, olin sitten liikkeellä kävellen tai pyörällä ja oli minulla etuajo-oikeus tai ei.

Ouluun muutettuani aloin liikkua lähinnä pyöräillen, ja hämmästykseni oli todella suuri, kun huomasin, että täällä autoilijat pysähtyvät pyörätien jatkeen eteen, vaikka näkevät myös minun olevan pysähtyneenä ja vaikkei heidän kuuluisi väistää. Yleensä vielä alkavat huitoa, että “mene, mene”. Täytyy sanoa, että näin kymmenen vuoden jälkeenkään en ole tottunut tähän tapaan, ja nykyään se jopa ärsyttää minua, vaikka ymmärränkin autoilijoiden tarkoittavan pelkästään hyvää.

Sanottakoon tähän väliin, että jos minä saisin päättää, niin liikennelain mukaan autoilija väistäisi kaikkia muita tiellä liikkujia joka ikisessä tilanteessa. Mutta koska näin ei ole, niin itse noudatan pyöräilijänä nykyisiä väistämissääntöjä. Siis kun lähestyn pyörällä pyörätien jatketta (jollaisia siis käytännössä ovat kaikki “suojatiet”, joille tullaan pyöräilyyn sallitulta tieltä), jolla olen itse väistämisvelvollinen (eli auto ajaa suoraan eikä sillä ole kolmiota) ja huomaan auton lähestyvän, alan tietysti hidastaa omaa vauhtiani, jotta auto ehtisi ohi, kumpikin voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä, ja liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Minulle käy kuitenkin päivittäin ja vieläpä useita kertoja päivässä niin, että sen sijaan, että etuajo-oikeutettu autoilija ajaisi pyörätien jatkeen ohi, minut nähdessään myös hän alkaa hidastaa lähestyessään jatketta. Sitten molemmat matelevat hitaasti, ja lopulta kumpikin pysähtyy. Sitten taas ratin takaa huidotaan, että “mene, mene”, ja liikenne on kaikkea muuta kuin sujuvaa. Kaikista naurettavinta on se, että myös ajoradalla pyöräillessäni ja tasa-arvoiseen risteykseen saapussani oikealta tulevat autoilijat väistävät lähes poikkeuksetta minua. Ja sitten on Facebookin puskaradio täynnä valitusta siitä, miten pyöräilijät eivät noudata väistämisvelvollisuuttaan. No eivät kai, kun autoilijat täällä eivät itse noudata sääntöjä ja ovat luoneet tällaisen kulttuurin.

PB189962

Panta/Headband – Pull & Bear

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Huivi/Scafr – Indiska

Takki/Coat – Vintage (Valioasu)/Vintaholic

Neule/Sweater – Mummuni tekemä/Made by my grandmother

Laukku/Bag – Octopus

Hame/Skirt – Lapin Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

PB189973

Oletteko ihmetelleet samoja juttuja tai jotain muita asioita kanssaihmisten käytöksessä?

Sorry, only in Finnish this time!

w/ ♥, Hanna

UUSI VUOSI, VANHAT KUVAT

Hyvää keskiviikkoa, ystävät! Arvatkaa, mistä tietää, ettei ole tullut päiviteltyä blogia hetkeen? No siitä, että mieheni – joka ei blogia edes lue – kyselee, miksi en ole postannut pitkään aikaan mitään. Edellisestä postauksesta on tosiaan vierähtänyt melkein huomaamatta puolitoista kuukautta, sillä loppuvuosi oli jatkuvan migreenin ja kaikenlaisen työ- ja joulustressin takia niin vaikeaa aikaa, etten ehtinyt tai oikeastaan jaksanutkaan keskittyä blogiin ollenkaan.

Odotinkin joululomaa todella kovasti. Toivoin, että ehtisin nukkua univelkani pois, ulkoilla kerrankin valoisaan aikaan, rentoutua hyvien kirjojen parissa, kuvailla asuja ja muutakin, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä tietysti päivittää ahkerasti blogia. Perinteiseen tapaani sain kuitenkin heti alkajaisiksi sukulaislapsilta flunssatartunnan, ja loppuloma kuluikin sängynpohjalla ympärivuorokautisesti Game of Thronesia tuijottaen, kun muuhun ei energia riittänyt eikä nukkumisestakaan tullut mitään. Katsoin muuten kyseistä sarjaa ensimmäistä kertaa ja tietysti kaikki seitsemän kautta heti kerralla läpi, joten vihdoin tiedän, mistä kaikkialla puhutaan ja pääsen huhtikuussa mukaan viimeisen kauden hypetykseen.

Sairaana sängyssä makaaminen ja läppärin ruudun tuijottaminen ei kuitenkaan oikein vastannut käsitystäni kaipaamastani levosta ja rentoutumisesta. Tiedättekö sen tunteen, kun on nukkunut koko yön levottomasti painajaisia nähden ja aamulla herää väsyneempänä kuin nukkumaan mennessään? No, juuri samanlainen tunne minulla oli reilu pari viikkoa sitten, kun palasin lomalta töihin: olin rasittuneempi kuin lomalle lähtiessäni ja olisin kaivannut sairastamiseen kuluneen loman perään uuden loman palautumista varten. Minun kohdallani uusi vuosi ei siis valitettavasti alkanut yhtä lailla intoa puhkuen kuin se on monella muulla näyttänyt alkaneen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt alkaa onneksi taas tuntua, että elämä voittaa. Ilokseni voin kertoa, että migreeni on vähentynyt huomattavasti – edellisen kerran olen kärsinyt siitä joulunalusviikolla! Koputtelen asian johdosta päivittäin erinäisiä puu- ja lastulevypintoja. Lisäksi flunssa alkaa näin kuukauden jälkeen olla vihdoin kunnolla selätetty, ja hitaasti mutta varmasti lisääntyvä valon määrä on kohentanut väsynyttä, raihnaista ja kaamosmasentunutta olotilaani, josta kärsin aina talvisin. Olen huomannut, että kaamosoireiluani helpottaa huomattavasti, jos saan viettää valoisaan aikaan ulkona edes pienen hetken. Siksipä kiitän onneani liukuvasta työajastani ja pyöräilen tarkoituksella töihin vasta siinä vaiheessa, kun aurinko on jo noussut.

Nyt kun olen päässyt eroon sairaalloisesta hormonipalelustani, niin talvi ylipäätään ahdistaa minua huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina, enkä odota kevättä ihan yhtä epätoivoisesti. Viime vuonna kovat pakkaset kestivät tammikuusta maaliskuulle saakka, ja lähes joka ilta tulin töistä itkien kotiin, koska mikään määrä vaatteita ei tuolloin estänyt kylmyyttä luikertelemasta luihini ja ytimiini, ja ulkona oleminen vain tuntui niin helkutin pahalta. Tänä vuonna kyyneliltä on onneksi vältytty!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska syksyllä postailu jäi vähemmälle, niin muutamat syksyiset asukuvatkin jäivät julkaisematta. Vaikka tunnenkin laahaavani aivan ajastani jäljessä, niin ajattelin kuitenkin tykitellä niitä tänne seuraavien päivien aikana ennen kuin siirryn talvisempiin asuihin. Muutama aika kiva kokonaisuus tuli nimittäin syksyn mittaan kuvattua, eikä niitä kuvia hukkaankaan viitsisi heittää.

Tämä asu itse asiassa näytti minusta livenä paljon kivemmalta kuin kuvissa. Voisin vaikka vannoa, että oikeasti vaatteet istuivat päälleni paremmin kuin kuvien perusteella voisi olettaa. Lisäksi hiukseni näyttävät kuvissa ihan hölmöiltä, koska kuvat otettiin heti sen jälkeen, kun olin tehnyt kiharat, eivätkä ne olleet vielä ehtineet “asettua aloilleen”. Meikkinikin oli tuona päivänä minusta oikeasti kiva, mutta kuvissa näyttää kuin sitä ei olisi ollenkaan. No, aina ei voi onnistua, etenkään asukuvissa.

70-luvun mokkahousut tilasin syksyllä, kun innostuin leveälahkeisten housujen uudesta aallosta. Tykkään niiden vähän vajaasta mitasta ja löysähköstä mallista. Ne ovat itse asiassa osoittautuneet aivan loistaviksi housuiksi viime aikojen kolmeakymmentä astetta hipoviin pakkasiin, sillä ne pysäyttävät tehokkaasti kylmän viiman, ja lisäksi niiden alle voi pukea helposti vaikka kolmekin kerrosta merinovillaisia sukkahousuja lämmittämään. Olen aina erittäin tyytyväinen löytäessäni uusia keinoja pukeutua oman tyylini mukaisesti pakkassäähän, sillä en voi sietää – itselläni – toppahousutyyliä muuten kuin lenkillä ja laskettelurinteessä. Suunnitelmissani onkin tehdä lähiaikoina postaus tyylikkäästä pakkaspukeutumisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hattu/Hat – Stockmann

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Neule/Sweater – Second Hand -kauppa Brisbanessa/Second Hand Shop in Brisbane

Takki/Jacket – Selected

Laukku/Bag – Vintage/Niin Mua

Housut/Trousers – Peekaboo Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

Miltä asu sinusta näyttää? Entä miten sinun vuotesi on alkanut?

It’s a new year and I’m back (with old pics, though)! I’ve been feeling kind of sick and tired for the past two months with migraine and a cold and all, but now I feel that I’m finally getting my energy back. There are a few fall outfits that I really want to post before moving on to winter looks, and this is one of them. I love those 70’s suede trousers but I think they look much better live than they do in the photos. It’s actually really cold in Finland right now (close to -30 °C) and those trousers are just great for this kind of weather because they block the freezing wind and I can easily fit two or three layers of woollen tights underneath them to stay warm. What do you think about the outfit? And how’s your January been so far?

w/ ♥, Hanna

YHDISTELMÄEHKÄISYN LOPETUS – PALELUN LOPPU JA MIGREENIN ALKU?

Takana on täysin harakoille mennyt marraskuu. Töiden suhteen, blogin suhteen, pukeutumisen ja asukuvien suhteen, liikunnan ja terveellisen ruokavalion suhteen, neule- ja ompeluprojektien suhteen. Siis ihan kaiken suhteen. Suurimman osan ajasta olen joutunut vain keskittymään selviytymiseen, ja syynä on ollut kroonistunut migreeni. Viime postauksessani jo ohimennen mainitsin päivittäisen päänsäryn, mutta enpä vielä silloin arvannut, että se yltyisi lopulta jatkuvaksi piinaksi, joka on kestänyt jo kuukauden, joka vie usein toimintakyvyn ja johon tavalliset tulehduskipulääkkeet eivät auta. Tällä hetkellä tilanne näyttää onneksi jo hieman valoisammalta: en enää kärsi migreenikohtauksista ihan joka päivä, kuten kolme marraskuun ensimmäistä viikkoa, vaan viimeisen viikon aikana on jo ollut kokonaiset kolme täysin päänsärytöntä päivää.

Marraskuussa ei ole tullut juuri asukuviakaan otettua, joten kuvituksena toimikoon asukuvat lokakuun alkupuolelta, vaikka ne eivät postauksen aiheeseen mitenkään liitykään. Ajattelin nimittäin kirjoittaa tänään siitä, mihin tämänhetkinen migreenini hyvin todennäköisesti liittyy: hormonaalisesta ehkäisystä ja erityisesti sen lopettamisesta, omasta näkökulmastani tietysti. Haluan tuoda omat kokemukseni esille siksi, että minusta ainakin on tosi mielenkiintoista lukea muiden tarinoita tästä aiheesta, ja myös siksi, että en ole oikein löytänyt muista blogeista tai netin keskustelupalstoilta kovinkaan paljon samanlaisia kokemuksia kuin itselläni on ollut, joten ehkä tästä kirjoituksesta on joskus apua jollekin. Varoituksen sana: tästä tulee pitkä postaus. Toivon, että silti lukisit sen, ja vielä enemmän toivon, että kertoisit kommenttikentässä omia ajatuksiasi, kokemuksiasi ja mahdollisia vinkkejäkin käsittelemiini aiheisiin liittyen. Olen muuten muuttanut blogin ulkoasua hieman, ja samalla otin käyttöön myös täysin anonyymin kommentointimahdollisuuden, joten kynnys kommentointiin on nyt toivottavasti entistä matalampi.

Aloitin yhdistelmäehkäisyn käytön kymmenen vuotta sitten eli 18-vuotiaana lukiolaisena. Suurin syy oli se, että teinivuosien kuluessa kuukautiskivut olivat käyneet sietämättömiksi – sellaisiksi, että oli lintsattava tunneilta, koska makasin koulun vessan lattialla oksentamassa. Lähes varma ehkäisy ja apu iho-ongelmiin tulivat seuraavina perusteluina. Söin Yasminelle-pillereitä seitsemän vuotta, kunnes kolmisen vuotta sitten vaihdoin Nuvaring-renkaaseen, joka tuntui käytännöllisemmältä vaihtoehdolta. Taukoa yhdistelmäehkäisystä en ole pitänyt kertaakaan, koska olen kokenut sen sopivan minulle varsin hyvin: kuukautiskivut ovat vähentyneet huomattavasti, iho on pysynyt hyvässä kunnossa ja pitkään ajattelin, ettei minulla ollut hormoneista mitään negatiivisia sivuvaikutuksia. Jossain vaiheessa tieto yhdistelmäehkäisyn ja aurallisen migreenin yhteydestä aivoverenkiertohäiriöihin ilmeisesti lisääntyi, sillä yhtäkkiä reseptin uusimisen yhteydessä lääkärit alkoivat kovasti kysellä aurallisesta migreenistä. Minulla on kuin onkin ollut elämässäni muutama aurallinen migreenikohtaus, joten periaatteessa en saisi yhdistelmäehkäisyä käyttää. Aurallinen migreenini ei kuitenkaan ole ollut aktiivinen, vaan kohtauksia on ollut yhden käden sormilla laskettava määrä ja niiden välillä on ollut vuosia, joten olen riskit tiedostaen jatkanut pillereiden ja sittemmin renkaan käyttöä, koska olen kokenut hyötyväni siitä niin paljon.

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut pohtia, pitäisikö yhdistelmäehkäisy lopettaa. Olisihan se nimittäin ihan hyvä saada aivohalvausriskiään pienenettyä. Toisekseen, olen kokenut jo pitkään syyllisyyttä siitä, että hormonaalisen ehkäisyn käyttäjänä olen osasyyllinen siihen, että hormonit kertyvät vesistöihin ja aiheuttavat ongelmia esimerkiksi kalojen lisääntymiselle. Lisäksi olen ollut yksinkertaisesti utelias – olen miettinyt, olisiko oma olotila jotenkin erilainen ilman ylimääräisiä hormoneja. Olen nimittäin lukenut paljon kokemuksia hormonaalisen ehkäisyn lopettamisesta paitsi netin keskustelupalstoilta, myös useista blogeista. Vastikään omasta lopettamiskokeilustaan julkaisi videon myös Ylen toimittaja. Tämän lisäksi useat ystäväni ovat lopettaneet hormonaalisen ehkäisyn käytön. Tällä otannalla suurimman osan kokemukset lopettamisesta ovat minun mielestäni vaikuttaneet positiivisilta. Moni on sanonut, että mieliala ja yleinen olotila on parempi, osa on jopa kuvaillut saaneensa itsensä takaisin ja kertonut lopettamisen olleen elämänsä paras päätös. Toisaalta joillakin seuraukset ovat olleet myös negatiivisia, esimerkiksi kuukautiskivut ja akne ovat palanneet. Niiden – varsinkin kipujen – pelko on ollut itsellänikin syy siihen, etten ole uskaltanut lopettaa yhdistelmäehkäisyä aiemmin. Kunnes marraskuun alussa, kymmenen vuoden tauottoman käytön jälkeen päätin, että nyt on aika kokeilla olla ilman.

Viimeinen niitti päätökselleni oli eräs oivallus, joka liittyy jo pitkään elämääni vaikeuttaneeseen ongelmaan eli sairaalloiseen paleluun. Siihen ei vuosikausien lääkärissä ravaamisen ja erilaisten verikokeiden jälkeenkään tuntunut löytyvän mitään lääketieteellistä syytä eikä siten myöskään mitään hoitoa. Kesät ja talvet olen nukkunut yöni kahteen tai kolmeen villakerrokseen pukeutuneena untuvapeiton alla ja sähköllä toimivan lämpöpatjan päällä, mutta silti herännyt aamuyöllä kylmästä täristen. Pakkasella jo pelkkä ovesta ulos astuminen on saanut kaikista vaatekerroksista huolimatta aikaan välittömän jäätymisen, ja ilmastoiduissa sisätiloissa oleskelu on ollut tuskallista. Päällimmäisin muistoni opiskeluajoilta on yliopiston jäätävän kylmät luentosalit. Palelu on välillä tuntunut suorastaan kipuna. Takki päällä sisällä istuminen, kuuman juominen tai sauna eivät ole auttaneet. Kerran Espanjassa rannalla lämpötilan ollessa +35 sai pieni tuulenvire minut palelemaan niin, että oli kääriydyttävä pyyhkeeseen. Palelu on haitannut tosi paljon liikunnan harrastamista, varsinkin ulkona kylmällä säällä liikkuminen on tuntunut vaikealta, kun lihakset vain eivät ole lämmenneet tarpeeksi. Esimerkiksi hiihtoa, josta muuten tykkäisin, en ole pystynyt kunnolla harrastamaan vuosiin. Olen usein jättänyt varsinkin töissä aterioita väliin, koska olen pelännyt niin paljon ruuanjälkeistä tuskallista palelua. Palelusta siis muodostui vuosien mittaan minulle paitsi fyysinen ongelma, myös henkinen este, joka sai minut pelkäämään mahdollisesti palelua aiheuttavia tilanteita ja rajoittamaan elämääni sen mukaan. Olenhan – hitto soikoon – viime vuodet suunnitellut koko tulevaisuuteni sen varaan, että muutan heti sopivan tilaisuuden tullen ulkomaille, koska en kestä Suomen ilmastoa. Talvet, varsinkin kaksi viimeisintä, ovat olleet erityisen vaikeita ja olenkin moneen kertaan julistanut vihaavani talvea enemmän kuin mitään muuta.

Olen saanut usein osakseni kauhistelua, ihmettelyä ja kehotuksia mennä lääkäriin, mutta toisaalta taas välillä vihaisia kommentteja, sillä minua on pidetty turhasta valittajana. Olen kokenut paljon vähättelyä, mitä en oikeastaan ihmettele, koska kuulostaahan tämä kaikki todella kummalliselta enkä varmasti itsekään uskoisi palelun voivan olla niin lamaannuttavaa, jos en olisi sitä kokenut. Välillä olen alkanut epäillä omia tuntemuksiani: ehkä muistakin tuntuu tältä ja ehkä todellakin vain valitan turhasta? Vuosikausia olen yrittänyt googlettaa, mihin tautiin palelu voisi liittyä ja ravannut eri lääkäreillä, kun olo jatkuvan tärinän kanssa on käynyt sietämättömäksi. On tutkittu muun muassa kilpirauhas- ja lisämunuaishormoneja, hemoglobiinia, ferritiiniä ja vitamiinitasoja. Kun mitään ei ole löytynyt, lääkärit ovat nostaneet kädet pystyyn, käskeneet pukea enemmän päälle ja tyrkyttäneet masennuslääkereseptiä.

Tämän vuoden hellekesä helpotti elämääni suunnattomasti. Trooppisina öinä nukuin paremmin kuin vuosikausiin, koska en herännyt paleluun. Olin pirteä ja energinen. Siinä missä muut valittivat liiasta kumuudesta, minä kävin päivittäin juoksulenkillä, kun se kerrankin ei tuntunut pahalta. Ihanan kesän jälkeen syksyn viilentyminen iskikin sitten vielä tavallista pahemmin päin naamaa, ja tunsin epätoivoa ja pakokauhua, kun vain ajattelinkin tulevaa talvea. Lokakuussa marssin taas kerran työterveyteen valittamaan paleluani ja pyysin verikokeet kaikista sellaisista arvoista, jotka edes jotenkin etäisesti voisivat liittyä siihen. Kaikki tulokset olivat tietenkin jälleen viiterajoissa.

Tässä vaiheessa tein ratkaisevan oivallukseni: entä jos syyllinen paleluuni onkin hormonaalinen ehkäisy? Kun aloin miettiä tarkemmin, niin tajusin, että teinivuosinani en ollut yhtä paha palelija. Muistin myös, että ystäväni kertoi palelleensa raskauden alussa paljon, ja yhdistelmäehkäisyhän luo kehoon raskautta muistuttavan tilan. Ja jos vaihdevuosien hormonaaliset muutokset häiritsevät lämmönsättelyä aiheuttaen kuumia aaltoja ja hikoilua, niin miksipä pillereiden ja renkaan sisältämät hormonitkin eivät voisi vaikuttaa lämmönsäätelyyn toiseen suuntaan? Kun kirjoitin googleen “e-pillerit + palelu”, löysin pari keskustelua, joissa ihmiset kertoivat pillereiden saaneen heidät palelemaan voimakkaasti. Aloin vähitellen uskoa teoriaani.

Ja kuinka ollakaan: nyt, kuukausi lopettamisen jälkeen, paleluni on vähentynyt huomattavasti. Enää en tarvitse villavaatteita öisin ja lämpöpatjaakin vain harvoin. Yhtenä yönä kävin jopa vääntämässä makuuhuoneen patteria pienemmälle, sillä heräsin siihen, että minulla oli kuuma! Aivan ennenkuulumatonta. Töissä olen ollut välillä t-paidassa, siinä missä ennen kääriydyin villaneuleisiin ja huiveihin ja litkin litrakaupalla teetä lämmetäkseni. Pakkasaamuina ilma on yhtäkkiä tuntunut mukavan raikkaalta ja helpolta hengittää. Vielä kuukausi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että kylmällä säällä ulkona oleminen voisi oikeasti tuntua hyvältä ainaisen tuskan ja kivun sijaan. Talven tulo ei tällä hetkellä ahdista juuri ollenkaan. Tuntuu uskomattomalta, että muutos voi olla näin suuri.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Kuten jo kerroin, viheliäisenä seuralaisenani on ollut renkaan poisjättämisestä saakka päivittäinen migreeni, auraton sellainen. Olen ollut päänsärkyherkkä lapsesta saakka enkä poistu ikinä kotoa ilman särkylääkkeitä. Minä olen se typpi, jonka käsilaukusta löytyy aina tarvittaessa Buranaa muillekin. Olen kuitenkin vasta viimeisen parin vuoden aikana ymmärtänyt, että tavallisen jännityspäänsäryn lisäksi minulla on ollut ajoittain myös migreeniä. Nykyään osaan erottaa nämä päänsärkytyypit helposti: Auraton migreeni esiintyy minulla aina vain vasemmalla puolella, mutta jännistyspäänsärky yleensä koko päässä. Migreenikipu on jyskyttävää ja yleensä niin kovaa että se vie toimintakyvyn, kun taas jännistyspäänsärky on tasaista ja tuntuu lähinnä ärsyttävältä. Jännityspäänsärkyyn voi auttaa pieni kävelylenkki, mutta migreenikohtauksen pahimmassa vaiheessa liikkuminen ei tulisi mieleenkään, varsinkaan, kun siihen yleensä liittyy myös pahoinvointia. Migreeniin ei tunnu oikein mikään tavallinen särkylääke auttavan, kun taas jännityspäänsärky usein helpottuu tulehduskipulääkkeillä. Lisäksi minulla on ollut muutaman kerran elämässäni kolmoishermosärkyä eli kovia pistäviä kipuja toisella puolella kasvoja kolmoishermon alueella.

Kun etsin tietoa migreenistä, huomasin, että on olemassa sellaiset ilmiöt kuin kuukautismigreeni ja synnytyksen jälkeinen migreeni, jotka johtuvat estrogeenitason laskusta. Siihenhän tämä minunkin tilanteeni nyt varmasti liittyy. Olen vielä tässä vaiheessa toiveikas sen suhteen, että oman hormonitoiminnan tasoittuessa migreenikin vähitellen helpottaisi. Olen kuitenkin kuullut naisista, jotka kärsivät migreenistä koko elämänsä raskauksia ja yhdistelmäehkäisyjaksoja lukuunottamatta, joten tiedostan, että on mahdollista, että minullakin migreeni jää krooniseksi. Silloin ei kai auta muu kuin selvittää estolääkityksen mahdollisuutta.

Juuri nyt yritän vain elää migreenin kanssa. Päänsäryn kestettyä kaksi viikkoa hankin reseptin migreenin täsmälääkkeeseen eli triptaaniin. Se on joka kerta auttanut 30–90 minuutin kuluessa, mutta sen käyttö tulisi rajoittaa särkylääkepäänsärkyriskin vuoksi korkeintaan kymmeneen päivään kuussa, joten otan sitä vain, jos kohtaus on todella vaikea ja kestää tunti- tai päiväkausia. Yritän myös vältellä migreeniä laukaisevia tekijöitä. Tosin usein päänsärky alkaa öisin eli päätä särkee jo valmiiksi aamulla herätessä enkä silloin osaa yhdistää sitä mihinkään. Jos migreenikohtaus on tullut vasta illalla, niin silloin sen on yleensä laukaissut joko sauna tai raskas liikunta, joten niitä en nyt ole harrastanut. Alkoholista olen pysytellyt erossa, sillä pari rentouttavaa viinilasia saattaa hyvinkin auttaa jännityspäänsärkyyn, mutta migreeniä ne luultavasti vain pahentaisivat. Pyrin juomaan paljon vettä ja normaaleista tavoistani poiketen syömään välipaloja sekä vielä illalla myöhään jotain iltapalaa, ettei nestehukka tai verensokerin lasku aiheuttaisi migreenikohtausta. Olen vältellyt ylimääräistä ruudun tuijottelua, minkä vuoksi blogikin on ollut heitteillä. Stressiä vältelläkseni olen aina kyetessäni tehnyt jotain rentouttavaa, kuten neulonut, kävellyt rauhallisen lenkin koiran kanssa tai kuunnellut Youtubesta ASMR-videoita. (Suosittelen niitä muuten lämpimästi kaikille, joilla on stressiä tai nukahtamisvaikeuksia! Itselläni ainakin toimivat paremmin kuin vaikka rauhallinen musiikki. Suosikkejani ovat kaikenlaiset naputteluäänet.) Siinä vaiheessa, kun migreenikohtauksen päänsärky ei ole vielä yltynyt kauhean kovaksi tai pahin vaihe on jo hellittänyt, olen kokenut, että päähieronnasta, käsien pyörittelystä jumppanauhan avulla ja raittiiseen ulkoilmaan menemisestä on ollut apua. Tosi kevyt hieronta on auttanut varsinkin siinä vaiheessa, kun migreenikohtausta on seurannut keskushermoston herkistyminen eli allodynia, jossa migreenin esiintymispuolella päänahka muuttuu araksi ja hiusten harjaaminen tai muu tavallinen kosketus tuntuu kipuna. Eräs ystäväni vinkkasi, että maca-jauheella oli vähintäänkin lumevaikutus hänen pillereiden lopettamisen seurauksena alkaneeseen migreeniinsä, joten ajattelin kokeilla myös sitä, koska tuskin siitä haittaakaan on.

Hattu/Hat – Stockmann A+more

Korvikset/Earrings – Aarikka

Huivi/Scarf – Vintage/Niin Mua

Takki/Jacket – Vintage/Niin Mua

Paita/Shirt – Gina Tricot

Laukku/Bag – Jo & Mr. Joe

Hame/Skirt – Lapin Vintage

Sukat/Socks – Lindex

Kengät/Shoes – Vintage/Niin Mua

Kuukausi yhdistelmäehkäisyn lopettamisen jälkeen havaittavissa on siis yksi selvästi hyvä puoli eli palelun väheneminen ja yksi valitettava haittapuoli eli migreeni. Yhden positiivisen pikkujutun olen lisäksi havainnut: jonkinlainen pöhötys on ilmeisesti vähentynyt, koska housujen ja hameiden vyötäröt tuntuvat aiempaa löysemmiltä. Mielialasta en näin lyhyessä ajassa osaa oikein sanoa mitään. Nähtäväksi jää myös, palaavatko kivut, räjähtääkö naama ja lähtevätkö hiukset päästä. Aion raportoida kokemuksistani lisää, kun aikaa on kulunut enemmän.

Nyt olisi tosi mielenkiintoista kuulla niitä sinun kokemuksiasi ja ajatuksiasi aiheesta! Oletko käyttänyt yhdistelmäehkäisyä tai progesteroniehkäisyä ja onko se sopinut sinulle? Pohditko hormonaalisen ehkäisyn lopettamista tai oletko jo kenties lopettanut? Oletko kärsinyt hankalista oireista lopetettuasi? Puhkesiko akne ja muuttuivatko menkat kivuliaiksi vai oliko lopetus elämäsi paras päätös? Entä onko sinulla koskaan ollut voimakasta palelua ja oletko huomannut sen liittyvän hormoneihin? Jos kärsit migreenistä, niin kerro myös ihmeessä, jos sinulla on jotain vinkkejä sen kanssa elämiseen ja etenkin migreenikohtausten ennaltaehkäisyyn. Onko esimerkiksi jotain tiettyjä laukaisevia tekijöitä, joita kannattaisi ehdottomasti vältellä, mutta joita en ehkä ole tullut ajatelleeksi?

Today I’m talking about hormonal contraception. The topic is guite far from my blog’s usual theme but I wanted to write about it since I feel that sharing my experiences concerning health issues may help somebody else. I originally started using hormonal contraception because of very painful periods but stopped using it a month ago, mainly because I’m not actually allowed to use it due to my – very rare – migraine with aura. I was also worried about the effects of the hormones on the environment, curious to know what life would be like without them and wondering if hormones could be the reason I was always freezing, no matter the temperature. After all, I had been using hormonal contraception without any breaks for ten years so I thought it was about time to get rid of it, at least for a while. Well, after a month I can say  that, luckily, I don’t feel so cold anymore, which is pretty amyzing, but unfortunately I stared having migraine without aura every day. I’m really hoping the migraine will end as soon as my own hormone levels settle but until that, do you have any good tips to deal with migraine? What are your experiences of hormonal contraception or quitting it?

w/ ♥, Hanna

TALVIAJAN TAHMEAA TAJUNNANVIRTAA

Vuoden vaikein neljännes eli marras-tammikuun välinen ajanjakso on täällä. Se on tälläkin kertaa alkanut tahmeasti. Talviaikaan siirtyminen tuntuu vielä yli viikon jälkeenkin kerta kaikkiaan kamalalta, kun illat pimenevätkin yhtäkkiä niin aikaisin. Päivisinkään ei ole valoisaa, vaan ilmassa on harmaata sumua ja auringon edessä kilometrin paksuinen pilvikerros. Iltaisin katulamppujen valo heijastuu märästä asvaltista suorastaan oksettavan kelmeänä, paitsi silloin, kun lamput on säästösyistä sammutettu. Lonkeronharmaan ja kelmeänkeltaisen lisäksi muita värejä ei maailmassa sitten olekaan. Kaikki elämä on pysähtynyt eikä missään tapahdu mitään. Viime vuonna tähän aikaan pakenin neljäksi viikoksi Australiaan, mutta nyt mitään livistämismahdollisuutta ei ole tiedossa, ja tunnen suunnatonta pakokauhua, kun vain ajattelenkin kolmea edessä olevaa kuukautta – pardon my French – Mörön perseessä. Siis jäätävää ja pimeää, tiedättehän.

Pimeys ja kellonaikojen sörkkiminen ovat sysänneet aivoni kaaokseen. Päivisin yritän vain pysyä hereillä ja selviytyä, mutta siitä huolimatta öisin käyn ylikierroksilla eikä uni tule. Töissä mikään ei etene. Tuijotan silmät ristissä Excelissä olevaa dataa ja taistelen nukahtamista vastaan. Päänsärky vaivaa jatkuvasti. Elän pullalla, koska ruokahalu on kadonnut. Liikunnasta ei voida edes puhua, varsinkaan, kun yskä ja nuha eivät ota hellittääkseen – keuhkojeni pihinästä päätellen olen saanut flunssani jälkeen jonkin sortin jälkitaudin.

Olen aina reagoinut kellojen siirtoon näin. Jostain syystä jo tunnin muutos saa rytmini täysin sekaisin, ja minun on tosi vaikea saada kaikesta uudelleen kiinni. Siitä taas seuraa kaikenlaisia fyysisiä oireita. Jonkinlaista jetlagia tämäkin kai tavallaan on. Onko teillä vastaavaa? Jos jollain on hyviä vinkkejä siitä, miten saada aivonsa tajuamaan päivän ja yön ero ja löytämään jonkinlainen rytmi, niin eikun kommenttia tulemaan! Kiitos EU:n kanssakansalaisille, että järjettömästä ajanvenkslauksesta ollaan vihdoin pääsemässä eroon. Itse toivon, että jäisimme pysyvään kesäaikaan, koska koen oman mielenterveyteni kannalta tarvitsevani kaiken mahdollisimman iltavalon, mutta pääasia nyt kuitenkin on, että siirtelyhullutus loppuisi, ja mieluiten mahdollisimman pian.

En voi edes yrittää väittää näiden kuvien olevan viime päiviltä. Lehdet ovat puissa, pihjajissa on marjoja ja minulla on paljaat nilkat eikä takkia ollenkaan, joten nämä taitavat olla syyskuulta. Olivat vain jääneet julkaisematta, mutta saavat luvan nyt piristää tätä muuten ankeahkoa tunnelmaa. Kuvissa päälläni on korviksia lukuunottamatta pelkästään käytettyjä juttuja. Huomatkaa myös asun pilkku-/palloteema!

Lokakuultakin olisi varastossa muutamat kivat asukuvat, ja päässä kyllä pyörii paljonkin kaikenlaisia teksti-ideoita, mutta aina kun avaan blogin, iskee tyhjän näytön syndrooma. Syytän tätä tahmeaa marraskuuta siitäkin, että ajatukset vain eivät muotoudu sanoiksi. Tai vaikka muotoutuisivatkin, niin sanat eivät kulje aivoista sormenpäihin ja niistä näppäimistölle ja näytölle saakka. Siksi en olekaan postannut puoleentoista viikkoon, vaikka olen melkein joka päivä aloittanut kirjoittamisen. Joka kerta olen myös pyyhkinyt tönköiltä kuulostaneet lauseet pois.

Paljon olisi myös asuja kuvaamatta, mutta kun sekä aamuisin että iltaisin on pimeää, niin kuvaamatta ne meinaavat jäädäkin. Pimeyden takia mitään muutakaan ei ole tullut kuvattua. En tiedä, oletteko huomanneet, että esimerkiksi viikon suosikkikuvia ei ole ilmestynyt aikoihin. En kuitenkaan aio luovuttaa! Asujen suunnittelu ja blogi ovat nimittäin välillä ainoat piristävät asiat kaiken harmauden, pimeyden ja ahdistuksen keskellä. Siksi ainakin parhaat asut on kuvattava! Olen päättänyt, että pyydän Teemun kuvaamaan viikon asut vaikka putkeen aina viikonloppuisin tai varastan välillä aamuisin itselleni hetken valoisaa aikaa ennen töihinmenoa ja menen kameran ja jalustan kanssa pihalle heilumaan. Asukuvat kun ovat minusta tämän blogin olennaisinta kuvasisältöä, ja ainakin niitä haluan postata, vaikka muut kuvat pimeinä kuukausina jäisivätkin vähemmälle.

Hattu/Hat – Pop Sick Vintage

Korvikset/Earrings – Aarikka

Neule/Sweater – Second hand Lindex/Rekki

Laukku/Bag – Hillhouse Vintage

Vyö/Belt – Isäni vanha/Used to belong to my father

Hame/Skirt – Mummuni vanha/Used to belong to my grandmother

Kengät/Shoes – Vintage (tehty Suomessa/made in Finland)/Wardrobe Queen

Haluaisin sanoa teille lukijoille, että kiitos, kun olette siellä! Vaikka blogi onkin minulle henkireikä ja kanava oman (pukeutumis)inspiraationi toteuttamiselle, niin en varmasti olisi yhtä motivoitunut kirjoittamaan, jos tätä ei kukaan lukisi. Kiva siis nähdä, että teitä siellä on, ja että juttuni ehkä kiinnostavat. Meinaan olla välillä postauksiani kohtaan turhankin kriittinen sekä kielen, kuvien että sisällön suhteen, mutta yritän ajatella, että postaus on onnistunut, jos saan herätettyä lukijassa jonkinlaisen ajatuksen. Ei sen tarvitse olla mitään hienoa ja ylevää, vaan jokin ihan arkipäiväinen juttu riittää. Ehkä joku muukin vaikkapa kärsii kellojen siirrosta ja sai tämän postauksen luettuaan helpotusta ajatuksesta, ettei ole ainoa. Kenties joku toinen huomasi, että tummanvihreä ja tummansininen näyttävät ihan kivalta samassa asussa tai että löysän yläosan ja väljän hameen yhdistelmään saa hieman muotoa, kun tunkee neuletta hameen sisään ja lisää asuun vyön. Voi olla, että joku jopa hoksasi, että pelkästään käytetyistä vaatteistakin voi saada ihan hyvännäköisen asun ja innostuu kokeilemaan vaikkapa kirppistelyä itsekin. Tai ehkä joku vain naurahti Mörön perseelle.

Varoitin jo otsikossa tajunnanvirrasta, ja sitähän tämä totisesti olikin. Ehkä ensi kerralla tapaamme selkeämpien ajatusten merkeissä.

I’m so jealous of people who live somewhere where November is still considered autumn and filled with colourful leaves and even sunshine at times. For us in the North, November is – along with December and January – one of the most depressing months of the year, because all the leaves have fallen, days get really – I mean really – short and the sky is covered by thick clouds most of the time. So even when there’s daylight, everything’s just grey. That’s why I’ve been feeling a bit under the weather lately and too tired to post anything. It’s also very difficult to find time to take outfit photos when it’s dark all the time, but I will try to do that in weekends, and I also have many nice outfits from October yet to post. This polka dot -themed outfit is actually from September.

w/ ♥, Hanna