KYMMENEN KUMMALLISTA TAI ÄRSYTTÄVÄÄ ASIAA IHMISTEN KÄYTÖKSESSÄ

Koska sunnuntaina ei saa olla liian kivaa tai leppoista, niin nyt seuraa lista asioista, jotka joskus ärsyttävät tai joita usein ihmettelen ihmisten toiminnassa.

PB189944-2

1. Useiden vanhempien henkilöiden kirjoitustyyli netissä. Siis se ihmeellinen ylimääräisten pisteiden ja pilkkujen viljely lauseiden loppuun tai pahimmillaan melkein jokaisen sanan väliin. Tarkoitan siis,,,,,..,,,että,,,,,,,kirjoitetaan,…,,,tähän tyyliin ,,,,,,ihan koko ajan,,. Tätä harrastavat useimmiten keski-iän ylittäneet naiset, joskus miehetkin, enkä käsitä sitä yhtään. Mistä tuo tyyli kumpuaa ja mikä sen syy on? Tätä on ihmetelty esimerkiksi Facebookin “Huonosti kirjoitetut järjettömät kommentit” -ryhmässä usein, mutta kukaan ei ole keksinyt vastausta. Ymmärrän kolmen peräkkäisen pisteen käytön sillöin tällöin tehokeinona ja saatan käyttää sitä esimerkiksi whatsapp-viesteissä itsekin, vaikka minulle onkin opetettu koulussa, ettei kolmen pisteen käyttö kuulu suomen kieleen. Mutta miksi ei edes käytetä pelkkiä pisteitä, vaan usein PILKKUJA, ja miksi ihmeessä niitä tungetaan ihan joka paikkaan ja todellakin enemmän kuin kolme kappaletta kerrallaan? Kertokaa heti, jos tiedätte. Kaipaan selitystä!

2. Vastustus- ja vihakommentointi ilmastonmuutokseen liittyviin uutisiin. Ihan oma lukunsa ovat ilmastonmuutoksen kieltäjät tai ne, jotka kieltävät sen johtuvan ihmisen toiminnasta. Heistä en edes aloita. Mutta sitä ihmettelen, että myös ihmiset, jotka sinänsä eivät kiellä tosiasioita, lietsovat usein älytöntä vihaa ja kummallista vastustusta niiden uutisten kommenttikentissä, jotka liittyvät jollain tapaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen, oli sitten kyse armeijan yhdestä kasvisateriasta viikossa, jonkun henkilön ekologisesta elämäntavasta, yksityisautoilun vähentämisestä, lentoveroista tai siitä, että lukiolaiset vaativat koululakon avulla parempaa ilmastopolitiikkaa. Näiden uutisten kommentit ovat aina luokkaa “viherpiiperöiden hommaa”, “en tee mitään, koska Kiina ja Intia”, “ihminen ei pärjää, jos ei saa joka aterialla lihaa”, “tästä asiasta ei pitäisi uutisoida, vaan pitäisi uutisoida maahanmuutosta”, “onpa typeriä nuoria, ei ole vielä elämän realiteetit iskeneet”, “turha uutinen”, “mistä näitä rumia ituhippejä sikiää”, “vihervassareiden propagandaa”, “hyvä että joku syö rehuja, niin riittää enemmän pihvejä meille muille”, “ajan autolla autoa pidemmät matkat” ja niin edelleen. Jotenkin sitä luulisi, että ilmastonmuutos olisi sellainen yhteinen asia, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia puoluerajoista riippumatta ja oltaisiin tyytyväisiä, jos edes joku yrittää tehdä asialle jotain, vaikka omassa toiminnassa olisikin vielä parannettavaa.

Minulla ei ole mitään keski-ikäisiä vastaan, mutta usein nämä vihanlietsojat ovat juuri sitä ikäpolvea ja monesti miehiä. Olen ansioituneena keittöpsykologina keksinyt selityksen tällaiselle kommentoinnille. Syy on nimittäin varmaankin se, että defenssit puskevat päälle, kun oma identiteetti asetetaan yhtäkkiä kyseenalaiseksi, ja muutos tuntuu pelottavalta. Syvällä sisimmässä kyllä tajutaan, että sitähän ollaan itsekin oltu mukana paskomassa tätä palloa, mutta ei haluta myöntää asiaa itselle tai muille. Jos on koko ikänsä ajellut autolla Prismaan ostamaan ruuaksi lihaa ja pottua ja lennellyt pari kertaa vuodessa Thaimaahan polttamaan nahkaansa ja ajatellut olevansa ihan perusjamppa ja “normaali, hyvä ihminen”, niin voihan se olla hämmentävää yhtäkkiä tajuta, että se ihan normaalina pidetty toiminta onkin ehkä ollut haitallista. Pitäisi muuttaa elämäänsä aika paljon, muttei oikein tiedä, että miten, eikä välttämättä oikein huvittaisikaan, ja sekös sitten ahdistaa. Seuraus on, että ahdistus purkautuu vihana. Vai mitä luulette?

PB189951-2

3. Kuntosalien pukukaapin valinta. Jos salilla ei ole ruuhkaa, valitsen oman lokeroni aina niin, että sen ylä- tai alapuolinen kaappi ei ole varattu ja että molemmille sivuille jää mielellään vähintään kaksi tyhjää kaappia, jottei turhaan tarvitse olla ihan kylki kyljessä kenenkään kanssa vaihtamassa vaatteita. Jostain syystä silti lähes joka kerta joku on ottanut itselleen lokeron juuri minun vierestäni tai ylä- tai alapuoleltani, vaikka tyhjiä kaappeja olisi tarjolla ympäri pukuhuonetta vaikka kuinka paljon. Siinä on kiva sitten olla puolialastomana pylly vasten pyllyä, jos molemmat sattuvat lopettamaan treeninsä samaan aikaan. Mietin aina, että olenko ainoa, joka valitsee pukukaappinsa sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman kaukana muista. Eivätkö muut vain välitä ollenkaan?

4. Kassajonokäytös. Kun kaupassa on ruuhkaa ja jonot ovat venyneet pitkiksi,  avataan usein uusi kassa. Mutta miksi ihmeessä silloin uudelle kassalle ryntäävät kauhealla kiireellä jonon päästä ne, jotka ovat jonottaneet vähiten aikaa? Minusta sinne pitäisi ehdottomasti päästää jonon alkupuolelta ne, jotka ovat seisseet siinä jo kauan. Toinen ärsyttävä juttu kassajonoissa ovat ne ihmiset, jotka menevät jonottamaan siihen Postin palveluita tarjoavalle kassalle, vaikka muitakin kassoja olisi auki eikä heillä olisi asiaa Postiin ollenkaan. Sitten kun itse maksat ostoksesi ja sen jälkeen kaivat vielä puhelimestasi Postilta tulleen saapumisilmoituksen, alkaa takana jonossa huokailu ja silmien pyörittely. Olisitte menneet siihen normaalille kassalle!

5. Liian tuttavalliset myyjät. Asioin yleensä S-marketissa tai Salessa ja ehkä noin viitisen vuotta sitten huomasin, että ainakin Oulussa S-ryhmän kauppojen myyjät alkoivat tervehtiä asiakkaita kaupan käytävillä. Tämä on varmaankin jokin yleinen linjaus, johon ohjeistus on tullut esimiestasolta. Ensimmäisen kerran tähän ilmiöön törmätessäni luulin myyjän sekoittaneen minut johonkin toiseen henkilöön. Sinänsä tervehtiminen ei ärsytä minua ja totta kai tervehdin myyjää tullessani kassalle, mutta jos työntekijä tervehtii minua hyllyjen välissä, se saa minut tuntemaan oloni jotenkin noloksi ja tyhmäksi, kun ei itselleni ole tullut ollenkaan mieleen tervehtiä häntä. Siksi vastaankin aina vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ihan hölmistyneenä takaisin, koska en ikinä tajua heti, että tervehdys on osoitettu minulle. Jotenkin tämä tapa ei vain sovi suomalaiseen kulttuuriin.

6. Jonossa hidastelu. Miksi ihmiset ovat niin hitaita kaikissa jonotustilanteissa? Vihaan varsinkin lentokoneeseen jonottamista, koska jostain syystä tyypit eivät vain voi asettaa laukkuaan matkatavaralokeroon nopeasti ja istua paikoilleen, vaan aina alkavat säätää siinä vaiheessa kaikenlaista. Jos esimerkiksi tietää tarvitsevansa lennon aikana jotain tavaroita, niin miksi niitä ei voi ottaa etukäteen vaikka pienempään käsilaukkuun tai kangaskassiin, ettei niitä tarvitsisi kaivella siinä vaiheessa, kun on työntämässä laukkuaan lokeroon ja jono takana seisoo? Myös lounasravintoloiden hitaat jonot ärsyttävät. Onko sitä leipää aivan pakko jäädä voitelemaan siihen linjastolle, kun sen voisi tehdä pöydässäkin?

PB189960-2

7. Suomalaisten käsitys juhlapukeutumisesta. Tämä ei taaskaan ole asia, joka sinänsä ärsyttäisi minua, koska jokainenhan saa pukeutua ihan miten haluaa eikä muiden pukeutuminen minulle mitenkään kuulu. Lähinnä vain ihmettelen tätä. Tämä asia tuli mieleeni syksyllä, kun katselin Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa oli vieraana muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. Hän sanoi, että suomalaisilla on tapana pukeutua hienoihinkin tilaisuuksiin esimerkiksi trikoomekkoihin, jotka hän mieltää täysin arkivaatteiksi, ja että suomalaiset eivät oikein uskalla panostaa juhlapukeutumiseen. Olen itse huomannut ihan saman ilmiön. Käytän hameita ja mekkoja useammin kuin housuja, ja minulla on päasiassa erikseen olemassa mekot ja hameet arkeen ja juhlaan, vaikka toki jotkin vaatekappaleet ovat sellaisia, että eri tavalla asustamalla ne sopivat monenlaisiin tilanteisiin. Monella suomalaisella vaikuttaa kuitenkin olevan käsitys, että helmallinen vaate on aina juhlavaate, oli se valmistettu mistä materiaalista tahansa, koska saan usein hyvin arkisiakin hameita ja mekkoja käyttäessäni kyselyitä siitä, olenko menossa johonkin hienompaan tilaisuuteen. Jos oikeasti on jokin juhlavampi tilaisuus, esimerkiksi työpaikalla järjestetyn seminaaripäivän päättävä illallinen, minusta on ihanaa, että kerrankin saa pukeutua oikeasti juhlavaan mekkoon ja panostaa ulkonäköön. Paitsi että ainakin tutkijapiireissä on ihan yleistä, että suurin osa porukasta saapuu paikalle samoissa farkuissa ja villapaidoissa kuin päivälläkin, ja sitten tunnen itseni ylipukeutuneeksi hölmöksi.

8. Käveleminen keskellä pyörätietä. Tai sitten käveleminen koiran kanssa niin, että koiran flexi menee pyörätien poikki. Ja sitten pomppaaminen kaksi metriä ilmaan ja pahat katseet perään, jos yrität päästä pyörällä tällaisen sankarin ohi ja erehdyt soittamaan pyörän kelloa.

9. Ohitustilanteissa pysähtyvät koiranulkoiluttajat. En ymmärrä tätä ilmiötä ollenkaan. Miksi ihmeessä niin moni koiranomistaja jää oman koiransa kanssa paikoilleen huomatessaan vastaantulevan koiran? Miksi ei voida vain kulkea normaalisti ohi, vaan pysähtymällä tilanteesta tehdään tarkoituksella kummallinen sekä omalle että vastaantulevalle koiralle? Minusta tällainen toiminta vain lisää remmirähjäämistä, koska koira huomaa, että omistaja reagoi oudosti ja ajattelee siksi, että muita koiria kohdatessa kuuluu olla varuillaan.

10. Autoilijoiden väistämiskulttuuri. Vaikka olen asunut Suomessa vain kahdessa eri kaupungissa, jotka sijaitsevat ainoastaan 180 kilometrin päässä toisistaan, olen nähnyt kaksi autoilukulttuurin ääripäätä. Lapsena Kajaanissa totuin siihen, että autoilija on kuningas, joka ei väistä koskaan ketään, vaikka väistämisvelvollisuus olisikin. Jos joku on astumassa suojatielle, kajaanilainen autoilija painaa kaasun pohjaan ja paahtaa täyttä vauhtia ohi, ettei varmasti tarvitse pysähtyä. Tasan kerran yksi auto pysähtyi ja päästi minut kävelemään suojatien yli, mutta siinäkin oli venäläinen rekisterinumero. Lapsuus- ja nuoruusvuosieni aikana selkärankaani iskostuikin tapa pysähtyä AINA ristetykseen, olin sitten liikkeellä kävellen tai pyörällä ja oli minulla etuajo-oikeus tai ei.

Ouluun muutettuani aloin liikkua lähinnä pyöräillen, ja hämmästykseni oli todella suuri, kun huomasin, että täällä autoilijat pysähtyvät pyörätien jatkeen eteen, vaikka näkevät myös minun olevan pysähtyneenä ja vaikkei heidän kuuluisi väistää. Yleensä vielä alkavat huitoa, että “mene, mene”. Täytyy sanoa, että näin kymmenen vuoden jälkeenkään en ole tottunut tähän tapaan, ja nykyään se jopa ärsyttää minua, vaikka ymmärränkin autoilijoiden tarkoittavan pelkästään hyvää.

Sanottakoon tähän väliin, että jos minä saisin päättää, niin liikennelain mukaan autoilija väistäisi kaikkia muita tiellä liikkujia joka ikisessä tilanteessa. Mutta koska näin ei ole, niin itse noudatan pyöräilijänä nykyisiä väistämissääntöjä. Siis kun lähestyn pyörällä pyörätien jatketta (jollaisia siis käytännössä ovat kaikki “suojatiet”, joille tullaan pyöräilyyn sallitulta tieltä), jolla olen itse väistämisvelvollinen (eli auto ajaa suoraan eikä sillä ole kolmiota) ja huomaan auton lähestyvän, alan tietysti hidastaa omaa vauhtiani, jotta auto ehtisi ohi, kumpikin voisi jatkaa matkaansa pysähtymättä, ja liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Minulle käy kuitenkin päivittäin ja vieläpä useita kertoja päivässä niin, että sen sijaan, että etuajo-oikeutettu autoilija ajaisi pyörätien jatkeen ohi, minut nähdessään myös hän alkaa hidastaa lähestyessään jatketta. Sitten molemmat matelevat hitaasti, ja lopulta kumpikin pysähtyy. Sitten taas ratin takaa huidotaan, että “mene, mene”, ja liikenne on kaikkea muuta kuin sujuvaa. Kaikista naurettavinta on se, että myös ajoradalla pyöräillessäni ja tasa-arvoiseen risteykseen saapussani oikealta tulevat autoilijat väistävät lähes poikkeuksetta minua. Ja sitten on Facebookin puskaradio täynnä valitusta siitä, miten pyöräilijät eivät noudata väistämisvelvollisuuttaan. No eivät kai, kun autoilijat täällä eivät itse noudata sääntöjä ja ovat luoneet tällaisen kulttuurin.

PB189962

Panta/Headband – Pull & Bear

Korvikset/Earrings – Second Hand/Niin Mua

Huivi/Scafr – Indiska

Takki/Coat – Vintage (Valioasu)/Vintaholic

Neule/Sweater – Mummuni tekemä/Made by my grandmother

Laukku/Bag – Octopus

Hame/Skirt – Lapin Vintage

Kengät/Shoes – Shoe the Bear

PB189973

Oletteko ihmetelleet samoja juttuja tai jotain muita asioita kanssaihmisten käytöksessä?

Sorry, only in Finnish this time!

w/ ♥, Hanna

KYMMENEN POSITIIVISTA JUTTUA JUURI NYT

Minä, aiemmin kyynisenä pessimistinä tunnettu henkilö, olen huomannut, että elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa, jos yrittää ajatella positiivisesti ja valittaa vähemmän. Kuten tästäkin postauksesta saattaa huomata, minulla on asian kanssa vielä vähän tekemistä, koska välillä meinaa vahingossa lipsahtaa negatiivisuuden puolelle, mutta ainakin yritän kovasti olla positiivisempi. Siksipä päätin listata kymmenen tämän hetken positiivista juttua.

I decided to list ten positive things right now.

1. Neulominen. Lempiharrastukseni viime kuukausina, rentoutumista ja mindfullnessia parhaimmillaan! Olen huomannut, että stressaantuneena tai muuten ylivireystilassa puikkoihin tarttuminen on paras tapa rauhoittaa hermojaan ja laskea sykettään. Nyt flunssaisenakin, aina kun olen jaksanut hetkeksi nousta sängystä, olen neulonut muutaman kerroksen, ja heti on tullut parempi olo. Teemu huomautti minulle vastikään mummoutumisestani. Istuin kuulemma sohvalla neulomassa ja katsomassa jotain eläkeläissarjaa* kuin mummot konsanaan. En ymmärtänyt huomautuksen pointtia, minusta mummoilussa ei ole mitään vikaa. Viime aikoina olen neulonut lähinnä pipoja, kaulaliinoja ja sukkia, mutta päätin tarttua uuteen haasteeseen, ja ostin langat uusimmassa Novita-lehdessä olevaan ihanaan, sydänkuvioiseen kirjoneulepuseroon. Viimeksi olen neulonut villapaitoja yläasteella, mutta enköhän selviä ohjeiden avulla.

*Kyseessä oli Ylen esittämän Kotiin takaisin -sarjan viimeinen jakso. En ole seurannut sarjaa, telkkarista ei vain tullut juuri silloin muutakaan, mutta upeita 50-luvun vaatteita siinä näytti olevan. Lisäksi se sijoittuu suosikkimaahani Australiaan, joten täytyy ehkä yrittää selvittää, saisiko koko sarjan vielä katsottua jostain.

Knitting! The best way to relax.

2. Tunnin pidempi viikonloppu. En tykkää talviaikaan siirtymisestä yhtään, ja minusta Suomen pitäisi ehdottomasti jäädä kellojen siirtelyn loputtua kesäaikaan. Olisi kiva, jos syys-marraskuussa ja helmi-huhtikuussa illat olisivat vähän valoisampia, niin tulisi ulkoiltua enemmän. Kesällä ja talvellahan koko asialla ei ole mitään merkitystä. Yritin nyt kuitenkin löytää tästäkin asiasta positiivisen puolen – yhden lisätunnin viikonloppuun. Ja sanovathan ne viisaammat, että talviajassa olisi helpompi herätä aamuisin, joten ehkä sekin on sitten positiivista. Itse en tosin samaistu heräämisongelmiin  ollenkaan, koska minun ongelmani on ennemminkin se, että herään unesta liian helposti enkä osaa nukkua aamuisin pitkään, vaikka yrittäisinkin. Talvella ylös sängystä nouseminen ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa pimeyden takia, vaan kylmyyden. Joudun keräämään vähintään puoli tuntia rohkeutta, että voin nousta untuvapeittoni ja sähköllä toimivan lämpöpatjani (paras keksintö ikinä!) suojista kylmään ilmaan.

The clocks were turned back and we got an extra hour to our weekend!

 3. Flunssa hellittää. Vihdoinkin. Tänään olen jo jaksanut tehdä vähän muutakin kuin nukkua. Vaikka yskäkohtaukset yhä repivätkin keuhkoja rikki vähän väliä, niin pahin vaihe on onneksi jo selvästi takana ja elämä voittaa lopulta, vaikka vielä eilen en ollut siitä ollenkaan varma.

I’m finally recovering from one of the nastiest colds ever.

4. Mummuni vanhat vaatteet. Olen niin onnellinen, että satun olemaan suunnilleen samaa kokoa kuin mummuni joskus 60–80-luvuilla, ja että hänen vaatteitaan noilta vuosikymmeniltä on tallessa melko paljon. Katsokaa vaikka näidenkin kuvien upeaa, kukallista sifonkipuseroa, jossa on leveät hihat ja vielä peplum-helmakin, joka näissä kuvissa tosin jää liivihameen alle piiloon. Tosin, mummuni on tainnut olla melkoinen tiimalasi noihin aikoihin, koska välillä hameiden vyötäröt saattavat tuntua vähän tiukoilta, mutta lantion kohdalla on hyvin tilaa. Saman olen kyllä huomannut muidenkin tuon aikakauden naistenvaatteiden kohdalla: ne istuvat hyvin naisten vartaloille, joissa lantio nyt tuppaa yleensä olemaan vyötäröä leveämpi. Nykyvaatteet taas tuntuvat usein olevan tasapaksuja vailla mitään muotoja. Itse en esimerkiksi meinaa millään löytää kaupoista istuvia housuja: jos löydän koon, johon paksut reiteni mahtuvat, niin ne ovat vyötärön kohdalta aivan tuhottoman suuret. Olenkin miettinyt, että onkohan naisten yleisin ruumiinrakenne muuttunut noista ajoista niin paljon, että vaatteiden mallit ovat seuranneet mukana, vai eikö istuvia vaatteita nykyisin löydy sen takia, että suunnittelu on huonommalla tasolla kuin muutama vuosikymmen sitten. Ainakin trashionistana tunnettu Outi Pyy on sanonut, että kankaisiin nykyisin usein lisättävä elastaani on “saanut vaatesuunnittelijat menettämään kykynsä käsitellä vaatteen leikkauksia ja muotoja”.

My grandmother’s old clothes. Just look at this blouse!

5. Oma hiusväri. Päätin keväällä kokeilla kasvattaa oman hiusvärini esiin. Ennen tätä päätöstä hiuksissani oli hieman omaa väriäni tummempi sävy juuressa ja vaaleampaa latvassa. Siispä oman juurikasvun ja tummemman värin välistä eroa tasoitettiin vaaleilla raidoilla, jotta oma väri kasvaisi takaisin huomaamattomammin. Lisäksi tajusin ostaa hopeashampoon, sillä minun hiuksissani värjätyillä – erityisesti vaalennetuilla – osioilla on taipumus muuttua keltaisiksi varsinkin auringon vaikutuksesta. Aiemmat oman värin kasvatusprojektit ovatkin tyssänneet aina siihen, että juurikasvun väri on keltaiseen taittavan latvan rinnalla näyttänyt ihan harmaalta. Näissä kuvissa otsatukka on omaa väriäni, mutta latvoissa on vaaleaa raitaa. Edellisessä postauksessani näkyvät hiukseni ilman hattua, ja rajan oman juurikasvun ja vaalealla raidoitetun latvan välillä kyllä huomaa tarkasti katsomalla, mutta minusta se ei ole mitenkään häiritsevä, koska hopeashampoo on vienyt latvan keltaisuutta tehokkaasti pois. Tällä kertaa projekti saattaa siis jopa onnistua.

I’m growing out my natural hair colour and I actually like it.

6. Aurinko. Se on paistanut tänään ja eilen. Kovin matalalta, mutta paistanut kuitenkin. Ja vaikka olenkin viettänyt aikaani muutamia koiranpissatuksia lukuunottamatta sisätiloissa, niin kummasti se on virkistänyt mieltä ikkunankin läpi. Huomennakin pitäisi paistaa!

The sun is shining!

7. Lumettomuus. Jossain päin Suomea tuli somen perusteella lunta eilen. Oulussa on vielä lumetonta, ja minä lasken sen positiiviseksi asiaksi, sillä en juurikaan pidä lumesta ja talvesta. Joku voisi jopa sanoa, että vihaan talvea, mutta tämän piti olla positiivinen postaus, joten jätetään nyt liian vahvat ilmaukset tästä pois. Toivon, että saamme nauttia lumettomasta ajasta mahdollisimman pitkään, koska pyöräily on pääasiallinen liikkumismuotoni ympäri vuoden, ja lumi hankaloittaa sitä huomattavasti. Varsinkin, kun pyöräteiden auraus on itseään talvipyöräilykaupungiksi kutsuvassa Oulussa luokattoman huonolla tasolla. Ai niin, se positiivisuus… No, siirrytään seuraavaan!

There’s no snow yet which is a good thing if cycling is your main mode of transport.

8. Jäätelö. Tunnustan, että olen vetänyt vuorokaudessa melkein kokonaisen paketillisen Aino-maitosuklaajäätelöä. Kyllä, yksin. Mutta se on ihan ok, koska sodassa, rakkaudessa ja flunssan torjunnassa kaikki keinot ovat sallittuja. Sitä paitsi talven varalle on ihan hyvä kasvattaa kevyt rasvakerros kalisevia luita lämmittämään. Onneksi paketista on vielä rippeet jäljellä, että voin syödä kohta vielä lisää.

Ice cream. Chocolate ice cream.

9. Naispuolinen Doctor Who. En ole mikään hard core -fani, mutta olen seurannut sarjaa satunnaisesti. Huomasin uuden kauden alkaneen, katsoin Yle Areenasta pari ensimmäistä jaksoa ja vakuutuin Jodie Whittakerista uutena Tohtorina. Jos Tohtori voi degeneroitua minkälaiseen ruumiiseen vain, niin johan hänen oli aikakin ottaa naisen muoto. Kolmas jakso näyttääkin ilmestyneen Areenaan, joten taidan lappaa loput jäätelöt kulhoon ja siirtyä sohvalle katsomaan sitä.

Female Doctor Who. I love her!

10. Oma koira. Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin juttu. Teemu oli pari päivää reissussa, kun makasin flunssan kourissa kotona. Mutta onneksi en silti ollut yksin, vaan Muru oli uskollisesti seuranani ja makasi jalkopäässäni suurimman osan ajasta. Paitsi seuralaisena, Muru toimii myös ylös, ulos ja lenkille pakottavana tekijänä varsinkin näinä aikoina, kun pimeys ja kylmyys eivät sinne muuten houkuttelisi. Ja onhan koirilla tunnetusti vaikka minkälaisia positiivisia terveysvaikutuksia.

My dog. No explanation needed.

Baskeri/Beret – Vintage/Niin Mua

Pusero/Blouse – Mummuni vanha/Used to belong to my grandmother

Liivihame/Pinafore – Cooperative

Laukku/Bag – Hillhouse Vintage

Sukkahousut/Tights – Lindex

Kengät/Shoes – Vintage/Protect Me

Mitä sinun positiivisuuslistallasi on? What’s on your list?

w/ ♥, Hanna