ARKIVAATTEET, JUHLAVAATTEET JA PRESIDENTIN ROUVAN MEKKO

En oikein pidä ajatuksesta, että vaatteet pitäisi rajata tiukasti arki- ja juhlavaatteisiin. Onhan minulla toki esimerkiksi iltapukuja ja todella juhlavista materiaaleista valmistettuja juhlavaatteita, joita en tietenkään käytä arkena, mutta iso osa vaatteistani ei oikein asetu kumpaankaan joukkoon, vaan niiden väliin. Loppujen lopuksi kaikki onkin yleensä kiinni asusteista – vasta ne luovat kokonaisuuden ja määrittävät sen, minkälaiseen tilaisuuteen asu sopii ja kuinka juhlava se on.

Esimerkiksi näiden kuvien mekossa olen ollut sekä työhön liittyvällä illallisella että ylioppilasjuhlissa, ja silloin asu oli minusta tilaisuuksiin aivan sopiva, sillä olin yhdistänyt mekkoon juhlavat asusteet: sirot mustat juhla-avokkaat, pienen, mustan, kiiltonahkaisen laukun ja kultaiset korut. Mekko kuitenkin sopii minun mielestäni eri tavalla asustamalla hyvin myös arkeen, sillä se on materiaaliltaan puuvillaa. Reilu viikko sitten, ihan tavallisena kesäisenä lauantaina, mekko toimitti ihan tavallisen kesämekon virkaa, kun yhdistin siihen puupohjaiset sandaalit, kesäisen olkihatun ja olkilaukun – joka on muuten yksi suosikkini viimeaikaisista kirpparilöydöistäni – sekä isot puiset korvikset. Tässä asussa kävin lounaalla vihdoinkin Ouluunkin avatussa sushibuffetissa sekä kävelyllä Ainolanpuistossa.

Tuntuu, että Suomessa on edelleen vallalla sellainen käsitys, ettei vaatteilla saa koreilla ja arkena ei missään nimessä voi pukeutua yhtään juhlavan suuntaan viittaaviinkaan vaatteisiin, vaan ne kaikki olisi säilytettävä erikoistilaisuuksia varten. Tämä on ihan typerä ajattelutapa, koska tällä tyylillä saisimme pitää monia ihanimpia vaatteitamme kovin harvoin – esimerkiksi tämä mekko roikkuisi hengarissaan kaapissa, sillä ainakaan minun elämäni ei ole pelkkää juhlaa, johon saisin jatkuvasti pukeutua. Lisäksi monen suomalaisen mielestä mikä tahansa vähänkin tavallisesta farkut ja t-paita -tyylistä poikkeava vaate on automaattisesti juhlavaate, vaikka sen olisikin asustanut hyvin arkisesti puukengillä, ja siksi ehkä sain taas kerran muutaman pitkän ja kummeksuvan katseen osakseni sushibuffetissa. Tai sitten vain kuvittelen.

Kuvien Ivana Helsingin mekon olen tilannut käytettynä Rekiltä muistaakseni puolisentoista vuotta sitten. Rakastan sen kuosia ja leikkausta, ja se onkin toinen tässä postauksessa mainitsemistani puhvihihaisista mekoistani, joita aion käyttää ahkerasti tänä kesänä. Olen nähnyt samanlaisen mekon kuvissa Jenni Haukion päällä pari vuotta sitten. Eihän sitä tiedä, vaikka hän olisi päättänyt myydä omansa pois, ja tämä olisi täsmälleen sama mekko.

Hattu/Hat – Jaggar Vintage

Korvikset/Earrings – Samaskoru (2018)

Laukku/Bag – Vintage, kirpparilta/Flea market

Mekko/Dress – Second hand (Ivana Helsinki)/Rekki

Kengät/Shoes – Moheda (2018)

I don’t like the idea of separating your clothes into “everyday” and “party” categories. I mean, life is not a party all the time, so if you think you can only wear certain pieces to parties, you get to wear them very rarely. Of course there are exceptions, such as evening gowns or other fancy dresses that you don’t wear on a regular day, but I think that, in most cases, it’s all about accessories. For example, I have worn this second hand Ivana Helsinki dress for a party with black heels, a clutch and golden jewellery but a week ago on Saturday I wore it for a sushi buffet lunch and a walk in a park with summery accessories. I think it worked well in both situations. There’s a funny thing about this dress: I have seen the First Lady of Finland wearing this dress a couple of years ago, so who knows, maybe she decided to sell it and this is exactly the same dress!

Erotteletteko te vaatekaappinne sisällön tarkasti arki- ja juhlavaatteisiin vai onko teilläkin monikäyttöisiä vaatekappaleita, joista saa asustamalla sopivia erilaisiin tilanteisiin?

w/ ♥, Hanna

ASUIDEOITA INSTAGRAMISTA

Seuraan instagramissa monia muoti- ja tyylibloggaajia. Usein myös tykkään heidän asukuvistaan. Välillä oma toimintani tuntuu kuitenkin hieman ristiriitaiselta, sillä itsehän pyrin juuri välttelemään uuden ostamista ja pikamuodin tukemista, ja nämä ovat asioita, joihin monen muotibloggaajan koko toimenkuva perustuu. Suomessa tosin ollaan jo – ainakin oman mututuntumani perusteella – siirrytty selvästi kestävämpään suuntaan, ja bloggaajat ovat paljon tiedostavampia kuin ennen. Nykyään ei enää juuri näekään suomalaisten bloggaajien tekevän esimerkiksi Insta-tarinoihinsa pitkiä esittelyvideoita vaatefirmojen ilmaiseksi lähettämistä vaatevuorista. Myös suoria linkkejä heidän yllään oleviin vaatteisiin näkee yhä harvemmin. Kansainvälisesti, varsinkin Jenkeissä, tällainen toiminta on kuitenkin vielä ihan arkipäivää. Bloggaaja on esimerkiksi pukeutunut Insta-kuvassaan ihanaan mekkoon ja kehottaa seuraajiaan siirtymään stoorissa olevan suoran linkin kautta verkkokauppaan ostamaan samanlaisen – “shop my dress!”. Ilmaisia vaatteita tulee heille ovista ja ikkunoista, ja yhden käyttökerran – jos sitäkään –  saatuaan ne päätyvät bloggaajan Depop-kauppaan seuraajien ostettaviksi.

Miksi sitten kuitenkin jatkan tällaistenkin tyyppien seuraamista? Vastaus on yksinkertainen: inspiraation vuoksi. Puhun usein siitä, miten saan suurimman osan tyyli-inspiraatiostani Instagramista. Seuraankin monia tyylivaikuttajia nimenomaan saadakseni uusia ideoita asujen yhdistelemiseen, en siksi, että haluaisin ostaa täsmälleen samanlaisia vaatteita kuin heillä on. Eihän se vielä tyylikkyyttä takaa, jos ostaa samanlaisen mekon kuin jollain bloggaajalla on. Mielenkiintoinen tyyli nimittäin syntyy kyvystä yhdistellä vaatteita ja asusteita persoonallisella tavalla. Kaikkea ei kuitenkaan aina tarvitse keksiä omasta päästään, vaan inspiraatiota on täysin sallittua hakea!

Omalla kohdallani muiden tyylistä inspiroituminen toimii esimerkiksi niin, että saan jonkun asukuvasta idean vaikkapa joidenkin tiettyjen värien yhdistämisestä keskenään, ja sitten toteutan sen omalla tavallani. Ihan ensimmäiseksi mietin, löytyisikö omasta kaapistani jo jotain vastaavaa. Hyvin usein löytyy, mutta jos ei, niin seuraavaksi yritän etsiä vaatekappaleen tai asusteen käytettynä. Jos sekään ei onnistu, ja todella haluan totuttaa kyseessä olevan asuidean, niin yritän sitten tehdä haluamani vaatteen itse, mieluiten jostain ylijäämämateriaalista.

Tämän postauksen viisi asuideaa toimikoon konkreettisina esimerkkeinä siitä, miten Instagramista voi löytää tyyli-inspiraatiota.

There are many bloggers on Instagram whose style I really love. But sometimes it makes me so frustrated to see some of them constantly linking their outfits and basically telling people to buy more new clothes all the time, as this is exactly what people should not do.  I  follow these people anyway, but just to get style inspiration and new outfit ideas, not to buy the exact same clothes they are wearing. If I see an outfit that I really like, I start thinking whether I already have something similar in my closet. If I don’t, I try to find the missing pieces second hand or even make them myself. Here are five examples of outfit ideas that I have found on Instagram recently.

1. Sinisävyinen kukkamekko, paksu musta vyö ja musta lippis. Tämä asuidea pääsi toteutukseen muutama viikko sitten ja esiintyy tämän postauksen kuvissa. Maassa näemmä oli silloin vielä hieman jäätä jäljellä, vaikka sää olikin lämpimämpi kuin se on viimeiset pari viikkoa ollut. Idean tähän asuun sain suoraan @lydiajanealicelta, joka ei varmaan koskaan ole postannut asua, johon en olisi rakastunut heti. Jos saisin valita kenen tahansa vaatekaapin sisällön itselleni, kävisin epäröimättä tyhjentämässä Lydian komeron.  Minun asuni inspiraationa toimi tämä Lydian helmikuussa julkaisema asu. Kuvaan oli tietysti merkitty kaikkien asun osien merkit, mutta se sijaan, että olisin heti klikkaillut asun osat itselleni verkkokaupasta, aloin välittömästi miettiä, voisinko toteuttaa kokonaisuuden jollain tavalla itse. Musta lakki ja sinisävyinen 70-luvun kukkamekko tulivat heti mieleeni, ja pienen pohdinnan jälkeen totesin, että 70-luvun patellavyö saa luvan korvata paksun mustan nahkavyön, jollaista minulla ei ole. Tästä tulikin sitten yksi kaikkien aikojen suosikkiasuistani, ja jopa mieheni kehui tätä yhdistelmää, vaikka hän ei yleensä sano vaatteistani juuri mitään. En usko, että olisin ilman Lydian asukuvaa saanut ideaa yhdistää juuri tätä vyötä ja mekkoa keskenään. Tämä tapaus on siis täydellinen esimerkki siitä, miten Instgramista voi saada inspiraatiota asuihinsa ja tyyliinsä uusia vaatteita ostamatta.

A floral dress, a black belt and a black baker boy cap. I got an idea for my outfit when I saw this outfit by @lydiajanealice. I absolutely love her style! I used pre-existing pieces of my wardrobe here.

2. Leopardikuosi ja keltainen. Eräällä seuraamallani pienemmällä bloggaajalla – jonka Instagram-tili on yksityinen – on usein tapana yhdistää näitä kahta samaan asuun. Minulle ei ole niinkään väliä, mitkä vaatekappaleet tai asusteet ovat kyseessä, vaan tärkeintä on nimenomaan uusi idea en olisi välttämättä itse tullut muuten koskaan ajatelleeksi, että leokuosi voisi näyttää hyvältä keltaisen kanssa. Kaapistani löytyy esimerkiksi keltainen vekkihame ja leopardikuosinen kauluspaita – kolmen euron kirpparilöytöjä molemmat –, jotka ajattelin sopivan tilaisuuden tullen yhdistää.

Leopard print and yellow. I never thought these two would look good together until I saw it on Instagram. I think I could wear my leopard shirt with my yeallow pleated skirt – both are 3 euro thrift finds.

3. Puhvihihat. Ne ovat todella trendikkäät juuri nyt ja tulevat jatkuvasti vastaan Instagramissa, esimerkiksi @steffyllä tässä kuvassa. Minulla sattuu olemaan kaapissa parikin puhvihihaista mekkoa, ja sainkin idean ottaa ne nyt tehokäyttöön. Lisäksi suunnittelen ompelevani eräästä ylimääräiseksi jääneestä kankaasta puhvihihaisen topin. Mitään uutta ei siis tarvitse ostaa.

Puff sleeves. Very much on trend right now, so many people on Instagram wearing puff-sleeved pieces, just like @steffy here. I happen to own a couple of puff-sleeved summer dresses so there’s no need to buy anything new.

4. Kesämekko ja paksu neule. Tällaiseen yhdistelmään törmään jatkuvasti. Esimerkiksi @newdarlingsin Christina pukee usein muhkean neuleen kesäisen mekon tai hameen kaveriksi. Tätä ideaa itse asiassa olenkin jo toteuttanut varsin usein, vaikka blogiin asti yhtään tällaista asua ei ole vielä päätynytkään. Kevyen, kesäisen mekon ja lämpimän neuleen yhdistelmä on täydellinen niihin viileähköihin päiviin, joita Suomen kesissä valitettavasti riittää.

A summer dress with a chunky knit. The perfect combination for those chilly Finnish summer days and I can find both items in my closet. For example, Christina from @newdarlings is often wearing this combo.

5. Oranssi ja valkoinen. Oranssin sävyt, varsinkin murretut sellaiset, ovat pitkään olleet lempivärejäni, ja olen koko talven palanut halusta yhdistää poltettua oranssia tai ruosteenruskeaa valkoiseen, niin ettei asussa olisi ollenkaan mustaa tai muutakaan kovin tummaa sävyä. Sellainen yhdistelmä on tuntunut tähän saakka kuitenkin aivan liian kesäiseltä, mutta koska tänään kesä ilmeisesti tekee pariksi päiväksi paluun, niin aion hyödyntää tilaisuuden pukeutua sen mukaisesti ja toteuttaa tämän idean. Valkoisen ja oranssin yhdistelmä on pinttynyt päähäni varmaankin @nachgesternin eli Esran Instagram-kuvista, sillä hän usein yhdistelee näitä sävyjä varsin onnistuneesti. Nyt kun aloin tarkemmin pohtia, niin jos saisin tilaisuuden valita itselleni vain yhden ihmisen vaatekaapin, tulisi valinnasta sittenkin todella vaikea Lydian ja Esran välillä.

Orange and white. I’m thinking burnt orange in particular. I think I will wear this combination today already. @nachgestern is good at combining these two. She’s definitely one of my style icons.

Hattu/Hat – Stockmann (2017)

Korvikset/Earrings – Aarikka, mummuni vanhat/My grandmother’s old

Takki/Coat – Vintage (Valioasu)/Vintaholic

Laukku/Bag – Octopus (2017)

Mekko/Dress – Jaggar Vintage

Vyö/Belt – Vintage/Niin Mua

Kengät/Shoes – Esprit (2017)

w/ ♥, Hanna

KORVIKSET, KIHARAT JA MUITA TAVARAMERKKEJÄ

Postauksen korvikset saatu: YCM

Tyylissäni on jo pitkään ollut tiettyjä toistuvia asioita, sanoisinko tavaramerkkejä. Ylivoimaisesti selkein on se, että päälläni on useimmiten hame tai mekko, vaikka olenkin viime kuukausina kelpuuttanut vaatekaappiini myös muutamia housuja. Näiden kuvien raidallinen Mangon hame on yksi suosikeistani: todella rento ja mukava vaate, mutta kuitenkin tarpeeksi asiallinen töihinkin. Tosin ehkä joidenkin kivikautisten sääntöjen mukaan se on liian lyhyt joillekin työpaikoille tai edustustehtäviin, mutta minähän voin onneksi yksin labrassa heilua melkein miten lyhyissä helmoissa tahansa. Hame on ostettu käytettynä Rekki.fi:stä.

Ulkona ollessani päässäni on lähes aina jonkinlainen hattu. Minusta mikä tahansa asu tuntuu usein hieman epätäydelliseltä ilman päähinettä. Juuri nyt olen täysin hurahtanut baskereihin. Vähän aikaa sitten kotipuolessa käydessäni tongin vähän äitini baskerivarastoa, joka sisälsi sekä hänen että mummuni vanhoja baskereita, ja sosialisoin itselleni ne, joita äidilläni ei tullut käytettyä. Baskerithan ovat nyt todella trendikkäitä, ja jos tähän päähinetrendiin haluaa hypätä mukaan, niin ennen uuden ostamista suosittelen lämpimästi syynäämään äitien ja mummojen kaappeja baskereiden varalta, mikäli sellaiseen vain on mahdollisuus.

En myöskään osaa olla ilman korviksia, vaan olo tuntuu alastomalta, jos ne joskus sattuvat unohtumaan korvista. Mitä isommat, sen paremmat, on sääntöni korvakorujen suhteen. Nämä ihanat, puiset, käsinmaalatut Caraluna Berry – nimiset korvikset minulle lähetti YCM, joka on suomalainen, laatua ja käsityötä kunnioittava yhden naisen koruyritys. Puu on kyllä keveytensä puolesta yksi parhaista korvakorumateriaaleista, varsinkin jos tykkää isoista korviksista. Toinen kiva korvismateriaali on nahka. Korutelineessäni olikin jo ennestään myös parit nahkaiset käsinmaalatut YCM:n korvikset, jotka tilasin muutama kuukausi sitten. Toiset niistä näkyvät tässä postauksessa.

Nykyään voin varmaan kutsua tyylitavaramerkikseni myös luonnonkiharoitani (tai no laineitani), koska en enää pidä hiuksiani millään muulla tavalla. Kyllä, myös minä olen alkanut noudattaa curly girl -metodia. Ja koska aina pitää korostaa olleensa jossain edelläkävijä eikä massailmiön uhri, niin haluaisin tuoda esille, että aloitin metodin ja liityin Facebookissa Curly Girl Suomi -ryhmään jo joskus maaliskuun alussa, kun ryhmässä oli muistaakseni viitisentuhatta jäsentä tämänhetkisen lähes 74 000 sijaan.  Hassua kyllä, että tämä vuosia vanha hiustenhoitomenetelmä on yhtäkkiä noussut Suomessa niin suosituksi, että metodiin sopivat tuotteetkin ovat välillä loppu kaupoista. Melko huvittavaa – ja turhauttavaa – on myös se, että luonnonkiharoille hiuksille tarkoitettu metodi on mediassa esitetty taikatemppuna, jolla piikkisuoraan tukkaankin saa kiharat, ja nyt kyseisessä Facebook-ryhmässä harva se päivä joku ihmettelee, miksei hänen suora tukkansa kiharrukaan.

Jos joku on elänyt jossain kiven alla viimeiset pari kuukautta eikä ole kuullut CG-metodista, niin lyhyesti sanottuna siinä tarkoituksena on hoitaa luonnonkiharaa hiusta välttelemällä sulfaatteja, silikoneja ja kuivattavia alkoholeja sisältäviä hiustuotteita sekä korostaa kiharaa erilaisilla pesu- ja muotoilutekniikoilla. Kuumat raudat, kuumalla ilmalla föönaaminen ilman diffuuseria sekä hiusten harjaaminen kuivana ovat pannassa. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa tarkemmin omasta tavastani noudattaa metodia, kunhan vain olen ensin löytänyt minulle varmasti sopivat tuotteet, mutta nyt kolmen kuukauden jälkeen voin sanoa, että metodi on toden teolla pelastanut hiukseni.

Lapsena minulla oli suorat hiukset, mutta kiharat ilmestyivät teini-iässä, kuten usein käy, sillä hormonitoiminnalla on suuri vaikutus hiuslaatuun. Monelle on tosin käynyt myös päinvastoin, ja lapsuuden korkkiruuvikiharat ovat kadonneet teini-iän myötä. Itse olen noista teinivuosistani lähtien vihannut minulle ilmaantuneita kiharoita, sillä ei hiuksiani oikeastaan edes voinut kiharoiksi kutsua, vaan ne olivat aina epämääräinen kasa, takkuuntuva harakanpesä, jota oli pakko yrittää silotella silikonihoitoaineilla. Sen jälkeen, kun vuonna 2007 hankin ensimmäisen suoristusrautani, en ole voinut kuvitellakaan liikkuvani ihmisten ilmoilla ilman lämpörautakäsittelyä. Vasta CG-metodin myötä tajusin, että hiukseni eivät olekaan rumat, vaan olen aina hoitanut niitä täysin väärin. Suoristusrauta onkin nyt jäänyt eläkkeelle. Kunpa olisin kuullut menetelmästä jo 15 vuotta sitten!

Baskeri/Beret – Mummuni vanha/My grandmother’s old

Korvikset/Earrings – YCM (saatu/gifted)

Takki/Jacket – Selected (2017)

Laukku/Bag – Second hand/SPR Kontti/Red Cross charity shop

Neule/Sweater  – Second hand (Anne Linnonmaa)/Kirppari/Flea market

Hame/Skirt – Second Hand (Mango)/Rekki.fi

Kengät/Shoes – Bruno Premi (2018)

I’ve got certain style trademarks. First of all, I’m wearing either a dress or a skirt most of the time, even though I’ve lately accepted a few pairs of pants in my closet. Secondly, I’m almost always wearing some kind of a hat. I think a hat is the best way to complete any outfit. Thirdly, I love big earrings. These wooden, handpainted ones are Finnish design by YCM and I got them as a gift. Fourth of all, I guess I could call my wavy hair my trademark nowadays since I found the curly girl method (I know it’s been around for years but for some reason it’s a big deal now in Finland) and stopped using the straightening iron on my hair. I used to think my hair was just an ugly mess and I could never go out in public without a heat treatment, but now I’ve realized I was just treating my natural waves so wrong.

What are your style trademarks?

Mitä tyylitavaramerkkejä teillä on?

w/ ♥, Hanna

LUMILEOPARDI

Hyvää lauantai-iltaa! Pyydän heti alkuun anteeksi otsikkoa. Mutta kun kuvissa on lunta ja leopardia, niin en vain voinut muuta. En voinut.

Ulkona on – vihdoin – suhteellisen keväistä, joten tuntuu vähän hassuhkolta lätkäistä tähän tällaisia lumisia kuvia, mutta kun nyt sattui vielä olemaan parit talviasut varastossa, niin julkaistaanpa ne nyt pois alta. Ehkäpä minun olisi syytä yrittää jatkossa olla hieman ajankohtaisempi postailija. Mutta se lumesta – puhutaan siitä leopardista mieluummin.

Syksyllä kirjoitin postauksen trendikuoseista ja kerroin, miten olin alkanut lämmetä leopardikuosille ja kaipailin leopilkullista hametta. Aiemmin en leokuosista juuri ole välittänyt, joten myönnettävä on, että tässä asiassa olen muodin ja Instagram-aivopesun uhri. Tällä hetkellähän käärme- ja varsinkin seeprakuosi tosin ovat vielä leopardiakin trendikkäämpiä, mutta leopardi on kaikista eläinkuoseista kuitenkin se klassisin valinta, joka tuskin koskaan menee täysin pois muodista.

Rekin valikoimista löysin lopulta käytettynä omantyyliseni midimittaisen ja kellohelmaisen version leohameesta. Hameen mallin lisäksi tykkään siitä, että pilkut ovat hieman isompia kuin leopardikuosissa yleensä ja väritkin ehkä normaalia leokuosia neutraalimmat, joten hame on huomiota herättävästä printistään huolimatta suhteellisen hillitty valinta. Hieman toisentyyppinen leopardikuosi näin suuressa pinta-alassa saattaisi tuntua turhan rohkealta eli toisin sanoen toisi mieleen sen 80-luvulle jämähtäneen pubiruusun, jonka trendikuosipostauksessakin mainitsin.

Saan suurimman osan asuideoistani Instagramista eikä tämä asu ole poikkeus. Bongasin kerran tummanvihreän neuleen, leopardikuosisten housujen ja oranssinruskean laukun yhdistelmän, joka näytti niin kivalta, että minun oli pakko kokeilla vastaavaa itsekin. Toimii minusta vallan mainiosti!

80-luvun korvikset/80’s Earrings – Niin Mua

Neule/Sweater – Volga Vintage

Laukku/Bag – Peekaboo Vintage

Hame/Skirt – Second hand (Lindex)/Rekki

Kengät/Shoes – Billi Bi (2017)

Mitä mieltä olette leopardikuosista tai eläinkuoseista ylipäänsä?

There was a time in my life when I couldn’t imagine wearing leopard print. But during the past year Instagram has totally brainwashed me and last autumn I started looking for a leopard skirt. I know that snake and especially zebra are maybe more on trend right now, but I think leopard is the most classic choice when it comes to animal prints. I finally found a second hand leo skirt a couple months ago. I like how the spots here are a bit bigger than usual and how the tones are kind of neutral so it doesn’t stand out so much and I’m very comfortable wearing it, even thoug it’s a bold print. Because, you know, there is this certain kind of leo print that you have to be very careful with, since it can easily look a bit “trashy”. I saw someone on Instagram wearing leopard pants with a green sweater and orange bag and loved the look so much that I had to recreate it! What do you think about this outfit or leopard/animal prints in general?

w/ ♥, Hanna

EI TULLUT TALVI-IHMISTÄ, MUTTA EHKÄ HOUSUIHMINEN?

“Jos ei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään.” Sen lisäksi, että olen viimeisten viikkojen aikana paahtanut hullun lailla töitä, osasyy pienelle postaustauolle on edellinen lause. Olisi nimittäin saattanut päästä pari vähän turhan äkkipikaisesti valittua sanaa Oulun talvesta, joka on – onneksi – jo jonkin aikaa kitunut henkitoreissaan ja jonka olisin täysin valmis päästämään tuskistaan ja hautaamaan niin syvälle, että lapion terä iskeytyy graniittiin.

Toisina päivinä kuuntelen jo onnellisena veden tippumista räystäistä ja tarvon tyytyväisenä loskassa elätellen toivoa keväästä. Joudun silti jatkuvasti pettymään, koska kuolinkorinoissaankin talvi onnistuu aina kiskomaan jostain lisää happea ja vyörymään kerta toisensa jälkeen niskaan uuden lumimyräkän tai aurinkoisen, mutta jäätävän pakkaspäivän voimalla siirtäen kevään tuloa jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Niin, mikäpä pahan tappaisi? Tänä talvena yritin ihan tosissani muuttua talvi-ihmiseksi ja johonkin helmikuun loppupuolelle saakka jaksoinkin väkisin ajatella, että onhan siellä nyt sentään ihan nätin näköistä. Ilmeisesti en kuitenkaan onnistunut huijaamaan itseäni tarpeeksi hyvin, koska kovin lämpimiä tunteita talvea kohtaan ei minulta vieläkään liikene.

En malttaisi millään odottaa sitä, että kevät ihan oikeasti saapuu ja saan haistaa sulavan maan tuoksun, huomata auringon lämmittävän kasvoja, pyöräillä täyttä vahtia kuivalla asvaltilla ja nähdä silmujen aukeavan koivujen oksissa. Haluaisin niin kovasti jo päästä nauttimaan keväästä kaikilla aisteillani ja tuntea olevani elossa taas. Kuinkahan kauan on vielä kärsittävä ennen sitä?

Tämänkertainen asu on kuvattu yhtenä niistä lohduttoman harmaista ja hämyisistä lumisadepäivistä, joita en kaipaisi enää yhtään enempää. Pukeutumisessani on jo useamman vuoden vallinnut pillifarkkuihin kyllästymisestä johtuva hame- ja mekkokausi. Nykyään ei kuitenkaan ole enää kovin harvinaista nähdä minua housuissa, sillä olen tajunnut, että niitähän on olemassa muunkinlaisia. Esimerkiksi nämä ruutuhousut ja nämä mokkahousut ovat viime kuukausina päätyneet päälle usein. Niiden lisäksi olen täysin hurahtanut 70-luvun leveälahkeisiin farkkuihin, joita olen hankkinut parit kappaleet, joten niitä varmasti näkyy kevään mittaan asukuvissa. Ja sitten on tämänhetkinen suosikkiparini: nämä musta-vihreät, kultaisin kukkakuvioin koristellut 60-luvun brokadihousut.

Mainitsin vähän aikaa sitten, että joissakin vintage-nettikaupoissa pyydetään vaatteista vähän turhan kovaa hintaa. Peekaboo Vintage on yksi niistä kaupoista, joiden hinnat ovat minun mielestäni välillä kiskuriluokkaa. Heidän valikoimansa on tosin aivan ihana ja mallien stailaukset todella onnistuneita, joten usein selaan heidän sivujaan pelkästään asuinspiraation vuoksi. Korkeista hinnoista huolimatta olen välillä myös tilannut heiltä jotain, tosin yleensä vain silloin, kun heillä on ollut jokin alennuskampanja meneillään. Näitä housuja ihailin kauan, ja viikoittain päivitin nettisivua sydän kurkussa peläten, että niiden kohdalla lukisikin unavailable. Nämä housut ovat minusta sen verran upea ja erikoinen vintage-vaatekappale, että sinänsä olin niistä valmis hieman maksamaankin, mutta epäröin, koska pelkäsin rahojeni menevän hukkaan. Housujen ostaminen sovittamatta on nimittäin aina suurempaa arpapeliä kuin vaikkapa mekkojen ja hameiden, enkä oikein koskaan jaksaisi lähteä mihinkään palautusrumbaan. Kun housut sitten lopulta ilmestyivät alennukseen, tiesin, että nyt on pakko toimia tai muuten saattaisi myöhemmin kaduttaa, jos joku ehtisi ne nenäni edestä napata.

Itse asiassa housut olivatkin ensin kokonsa puolesta pieni pettymys, koska niitä ensimmäisen kerran sovittaessani ne kyllä mahtuivat päälle, mutta olivat reisistä hieman turhan tiukat ja siten käytössä epämukavat, koska niiden kangas on täysin joustamatonta. Mutta nyt, kun olen lopettanut kymmenen vuotta kestäneen ylimääräisten hormonien pumppaamisen kehooni ja sen seurauksena – täysin pyytämättä ja yllättäen – laihtunut kilokaupalla, lähestulkoon niihin kymmenen vuoden takaisiin mittoihini, on niistä tullut lempihousuparini kaikenlaisiin pienimuotoisiin juhlatilaisuuksiin, vaikken arkena olekaan niihin vielä rohjennut pukeutua. Täytyy kyllä sanoa, että tuntuu todella hyvältä tuntea taas vartalonsa omakseen ja mahtua kunnolla kaikkiin vaatteisiinsa. Ajattelin, että kirjoitan lopettamiskokemuksistani oman postauksensa kuukauden päästä eli sitten kun on kulunut puoli vuotta ilman ylimääräisiä hormoneja.

Toivottavasti jo pian koittaisivat lämpimämmät ja lumettomammat ajat, että voisin käyttää näitä nilkat paljastavia housuja matalavartisten kenkien kanssa ja yhdistää niihin jotain muutakin väriä kuin mustaa ja housujen värimaailmaan sopivaa vihreää. Mikä väri niiden kanssa sopisi? Olen miettinyt, että esimerkiksi hento vaaleanpunainen yläosa saattaisi toimia, tai sitten oranssi tai keltainen. Valkoinen olisi tietenkin varma vaihtoehto. Olen kuosimiksailussa valitettavan huono, mutta ehkä voisin uskaltautua yhdistämään niihin jonkin toisen kuosinkin. Mitä mieltä olette?

Hattu/Hat – H&M (2006)

Kaulaliina/Scarf – Aldo (2018)

Takki/Coat – Vintage (Dixi Coat)/Niin Mua

Laukku/Bag – Second Hand/Niin Mua

Hanskat/Gloves – XXL (2016)

Paita/Shirt – Gina Tricot (2016)

Housut/Trousers – Peekaboo Vintage

Kengät/Shoes – Vintage/Protect Me

Olen huomannut joidenkin muoti- ja tyylibloggaajien nykyään lisäävän asupostauksiinsa vuoden, jolloin he ovat ostaneet tai saaneet vaatteensa ja asusteensa. Varsinkin niin sanottujen isompien “vaikuttajien” kohdalla se on minusta tosi hyvä idea, sillä ei heitä tyhjän takia vaikuttajiksi kutsuta, vaan heillä on oikeasti mahdollisuuksia vaikuttaa seuraajiensa kulutukseen. Moni suomalaisistakin on bloggaajista kertonut alkaneensa pohtia omaa kulutustaan tarkemmin, ja on hyvä, jos he voivat konkreettisesti näyttää, etteivät enää osta tai kaupallisten yhteistöiden tiimoilta ota vastaan uusia vaatteita yhtä usein kuin aiemmin. Itsekin ajattelin alkaa toteuttaa tätä vuosilukutapaa uutena ostettujen vaatteiden ja asusteiden kanssa, vaikken mikään vaikuttaja olekaan. Uskon nimittäin, että jos tavallaan teen itsestäni tilivelvollisen itselleni (ja toki samalla teillekin), se nostaa omalla kohdallani entisestään uutena ostamisen kynnystä. Jos näkisin yhtäkkiä konkreettisesti mustana valkoisella, että uusia ostoksia alkaisi tälle vuodelle kertyä, niin se varmasti saisi hidastamaan tahtia. Vaikuttaako hyvältä idealta?

I know I already said it in my last post, but I’m just so sick of winter. Every time I get excited about spring, there’s always a new blizzard or a new freezing day to crash my high hopes. It’s very hard to not be a winter person and live in a place where winter is so depressingly long.

At some point during the past few years I got tired of wearing skinny jeans and mainly started wearing skirts and dresses instead. However, lately I’ve realized that skinny jeans are not the only option for pants! So nowadays it’s not such a rare event to see me wearing pants because I’ve found some really cool ones, including my favorite pair: these 60’s black & green brocade cigarette trousers with golden flower pattern. I can’t wait to wear them with shaftless shoes to show my bare ankles when it’s warm enough. I also would really like to combine them with something else than black but I’m having hard time figuring out what to wear them with. A light pink top might look good, or maybe yellow or orange? Maybe I could even try pattern mixing (even though I’m very bad at it)?  What do you think?

I thought I could start writing down the year when I bought all the non-second hand and non-vintage pieces of my outfits. I’ve seen some fashion influencers doing it and I think it’s a good way to show that you really are trying to buy less new stuff and wear your old clothes instead. Do you think it’s a good idea?

w/ ♥, Hanna

TOPPAHOUSUTRAUMA ELI AJATUKSIA TALVIPUKEUTUMISESTA

P1050740

Olen lapsesta asti ihaillut kauniita vaatteita. Estetiikantaju on tietysti vaihdellut vuosien mittaan – lapsena kiinnostivat pinkit prinsessaröyhlöt, myöhemmin vähän erilaiset vaatekappaleet. Tietynlainen innostus pukeutumiseen on kuitenkin säilynyt aina. Siksi talvet olivat jo lapsena ja ovat edelleen minusta melko ankeaa aikaa: kaikki kauniit vaatteet pitää peittää paksujen ja yleensä tosi tylsien ulkovaatekerrosten alle ja koko asu täytyy miettiä lämpimyyden kannalta, mikä rajaa pukeutumisvaihtoehtoja huomattavasti. Lämpimyys onkin ainoa käytännön seikka, josta en pukeutumisessani koskaan tingi – muuten vaatteiden käytännöllisyys on minulle aivan toissijaista. Mieheni kanssa puhuimme vastikään juuri siitä, että suhtaudumme pukeutumiseen täysin eri tavalla. Hänelle tärkeintä on se, miltä vaate tuntuu päällä, minulle se, miltä se näyttää. Kylmyyttä lukuunottamatta olen aivan valmis kärsimään kivan asun vuoksi pientä epämukavuutta.

Lapsuuden talvina aivan erityinen inhokkivaatekappaleeni oli toppahousut. Aina ne vain piti pukea jalkaan, vaikka kuinka olisi inttänyt vastaan ja vaikka kuinka rumat ne olisivat olleet. Erityisen hyvin muistan yhden talven, jolloin taisin olla toisella tai kolmannella luokalla. Sain joululahjaksi uudet talvikengät, jotka sain ihan itse käydä ennen joulua Kajaanin Prismasta valitsemassa. Ne olivat mustat mokkasaappaat, joissa oli varren yläreunassa karvareunus ja hieman alempana varressa kirjailua, muistaakseni jotain tähtiä ja sydämiä. Ne olivat mielestäni kauneimmat kengät ikinä. Mutta kaikkihan meni heti pilalle siinä vaiheessa, kun kengät piti pukea ulos: rumien toppahousujen lahkeet peittivät kengät kokonaan alleen. Tai jos paksujen housujen lahkeet työnsi kenkien sisään, näytti ihan typerältä. Itkuhan siitä sitten seurasi.

Minulla on oikeasti jonkinlainen trauma tästä toppahousuasiasta, koska sen jälkeen, kun olen itse alkanut päättää pukeutumisestani, en ole toppahousuja suostunut jalkaani vetämään, ellei kyseessä ole ollut ulkoilu urheilumielessä, kuten koiran kanssa lenkkeily tai laskettelurinne. Tai itse asiassa olisin kyllä aivan valmis toppahousuihin, jos löytäisin oikeasti hienot. Ongelma on vain siinä, että vuosien etsinnästä huolimatta en ole löytänyt yhtiäkään hienoja, kaupunkikäyttöön sopivia toppahousuja, sillä kaikki ovat urheiluun tarkoitettuja, enkä halua näyttää jatkuvasti miltään naparetkeilijältä tai ikuiselta hiihtolomalaiselta. En kuitenkaan tavoittele housuja, jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon tavallisilta sisähousuilta, vaan sellaisia, jotka olisivat selvästi ulkokäyttöön tarkoitetut, mutta jotka olisivat kauniit ja joissa ei olisi mitään urheiluvaatteeseen viittaavaa, kuten vetoketjuja lahkeissa, muovisia osia, remmejä, tarroja, reisitaskuja tai valmistajan nimeä kissankokoisilla kirjaimilla. Mikäli jollain on tiedossa oikeasti hienot tai erikoiset toppahousut, joissa ei esiinny edellä mainittuja asioita, niin minulle saa heti vinkata! Olen kuitenkin jo melkein luopunut toivosta koskaan löytää sellaisia. Siksi minulla on työn alla mustasta kevyesti topatusta tikkikankaasta 70-luvun tyyliset leveälahkeiset ulkohousut, joihin haaveilen panevani jotkin nätit nepparit molempien lahkeiden ulkosivuille koko lahkeen matkalle. En ole koskaan aiemmin ommellut housuja ja kaavatkin olen joutunut piirtämään itse, joten homma on ollut hidasta ja housut ovat olleet kesken jo lähes vuoden, mutta ehkä ne valmistuvat joskus. Ainakin kuvitelmissani niistä on tulossa tosi hienot. Siihen saakka pidän sääreni lämpiminä muilla tavoin.

Ajattelinkin listata tähän postaukseen keinoja, joita olen keksinyt selviytyäkseni Suomen talvesta omasta tyylistäni tinkimättä. Minähän siis pyöräilen kaikki työ- ja muutkin arkimatkani ympäri vuoden, myös niillä 30 asteen pakkasilla, joten vakuutan, että näiden vinkkien avulla pysyy oikeasti lämpimänä säällä kuin säällä.

P1050675-2

Sisävaatteet. Talvella kerrokset ovat tärkeitä eikä ole ollenkaan merkityksetöntä, mitä pukee ulkovaatteidensa alle. Itse suosin villaa, koska se pitää oikeasti lämpimänä. Villan alle puen puuvillaa tai silkkiä. Näiden kuvien beige villaneule on äitini vanha ja kokoa L, mutta ihan sopiva S-kokoiselle, mikä jälleen kerran todistaa sen, ettei vanhojen vaatteiden kohdalla kannata koskaan luottaa kokomerkintöihin. Villahame on vintagea 70-luvulta.  Jalat pysyvät lämpimänä ilman toppahousujakin, kun ne peittää villasukkahousuilla. Mitä enemmän pakkasta, sitä useampi kerros. Yleensä minulla on talvisin pari-kolme kerrosta sukkahousuja (näissä kuvissa taitaa olla kahdet villaiset), mutta onpa joskus kovilla pakkasilla tainnut olla neljä tai viisikin paria päällekkäin.

Takki. Saattaa olla yllättävää, mutta olen todennut nahan kaikista parhaaksi talvitakkimateriaaliksi, sillä se pitää myös kylmän viiman loitolla paremmin kuin mikään muu materiaali. Tämä on oleellista etenkin Oulussa, jossa tuulee aina. Näissä kuvissa näkyvä “kelsitakki” on lämpimin takki, jonka omistan. Etsiskelin pitkään sopivaa vintage-kelsitakkia, kunnes löysin Asos Marketplacelta tämän 70-luvun takin, joka on ihanan vihreä väriltään, sopivan pientä kokoa, istuvaa mallia ja tarpeeksi lyhyt pyöräilyä varten eli juuri täydellinen minun tarpeisiini. Kirjoitin kelsitakin lainausmerkeissä, sillä vaikka takin pinta onkin oikeaa mokkaa, niin sen lampaankarvamainen vuoraus ja kauluksen karva eivät ole aitoja, ja siksi takki oli myös huomattavasti halvempi kuin aidot turkit. Siitä huolimatta takki lämmittää paremmin kuin hyvin. Karvaosio suojaa herkästi palelevaa rintakehää ja kaulaa, ja kun kaulukset nostaa pystyyn ja kietoo niiden ympärille paksun villahuivin, ei jäätävä viima pääse viiltämään naamaa pyöräillessäkään. Tämä takki on siis todellinen kylmän sään vaate. Hieman kevyemmillä pakkasilla käytän usein topattua pitkää 70-luvun nahkatakkia. Omistan myös pari villakangastakkia, mutta ne eivät sovellu muutamaa pakkasastetta kylmemmille säille, koska ne suojaavat tosi huonosti kylmältä viimalta.

Kengät. Mielestäni parhaimmat talvikengät ovat vuoratut nahkasaappaat. Paras vuori on villainen, mutta myös tekokarva lämmittää. Mitä pidemmät saappaiden varret ovat, sitä paremmin ne  tietysti lämmittävät myös sääriä. Talvikenkien kannattaisi mieluiten olla yhtä kokoa liian isot, jolloin niiden sisälle saa mahtumaan lämpöpohjalliset ja ehkä vielä villasukatkin. Valitettavasti lämpimiä talvikenkiäkään ei valmisteta kovin erikoisia, vaan kaikki ovat aina niitä samoja tylsiä ruskeita ja mustia. Näiden kuvien vintage-saappaat ovat Aaltosen valmistamat, ja niissä on sentään erikoisuutena kultaiset metalliyksityiskohdat. Haluan yleensä, että kenkäni ovat sirot ja hameiden ja mekkojen kanssa sopivat, joten myös sen suhteen talvikenkiä on vaikea löytää. Oikeasti lämpimät kengät kun yleensä tuppaavat olemaan aivan kamalia klohmoja. Myös hienoista tai vähän erikoisemmista talvikengistä saa siis ehdottomasti vinkata! Olen yrittänyt etsiskellä varsinkin kauniita punaisia talvisaappaita.

Asusteet. Ilman kunnollisia asusteita ei talvella selviä. Näissäkin tärkein asia on materiaali. Pipo lämmittää parhaiten, jos se on (ainakin suurimmaksi osaksi) aitoa villaa, mutta jos se on hyvin harvaan neulottu, niin viima pääsee siitä läpi. Siksi neuloin tämän pipon itselleni nelinkertaisesta Seitsemän veljestä -langasta, jolloin siitä tuli todella tiivis. Myös kaulaliinan pitää olla mahdollisimman paksu ja tiivis, jottei takin kauluksista pääse vuotamaan kylmää ilmaa iholle. Villavuoratut nahkarukkaset ovat varsinkin talvipyöräilyyn ainoa oikea valinta. Jos vuoraus ei tunnu lämmittävän tarpeeksi tai se on käytössä kulunut ohueksi, voi rukkasten sisään vielä pukea villalapaset. Tänä talvena olen hoksannut vielä yhden ehdottoman asusteen, jota ilman en enää pakkasiin lähde: ranteenlämmittimet. Jos takissa ei ole sellaisia erikseen, niin villaisten ranteenlämmittimien pukeminen sisäpaidan hihojen päälle tukkii kylmältä ilmalta jälleen yhden mahdollisuuden päästä iholle.

P1050642

Tiivistettynä siis sanoisin, että talvipukeutumisessa olennaisinta ovat kerrokset ja luonnolliset materiaalit. Ja vaikka nyt kevät selvästi jo lähenee ja kovimmat pakkaset saattoivat jo jäädä tämän talven osalta taakse (tosin yleensä ainakin Oulussa koetaan aina maaliskuussa jonkin sortin takatalvi), niin kerrosten määrää säätelemällä nämä samat pukeutumisvinkit sopivat minusta millaiseen talvisäähän tahansa.

Kuitenkin eräs asia, jota olen viime aikoina alkanut eläinperäisten materiaalien käytön suhteen pohtia, on niiden eettisyys ja ekologisuus. Tuotantoeläinten huonot olot ja huoli ilmastonmuutoksesta ovat nimittäin saaneet minut vähentämään tehotuotetun lihan kulutuksen lähes olemattomiin ja maitotuotteiden kulutustakin huomattavasti, mutta miten sitten pitäisi suhtautua muihin eläinperäisiin hyödykkeisiin kuin ravintoon? Täytyy myöntää, että en ole nähnyt mitenkään järjettömän paljon vaivaa selvittääkseni näitä asioita enkä siksi voi lyödä tiskiin mitään rautaista faktaa aiheesta, mutta minulla on joitain yleisiä käsityksiä, joihin olen pohdintani perustanut.

Ensinnäkin, en pidä villaa kauhean ongelmallisena. Tiedän kyllä, että sitäkin voidaan tuottaa vastuullisesti tai vähemmän vastuullisesti, mutta noin yleisesti ottaen kuitenkin lampaat laiduntavat vapaina tai suurissa aitauksissa, pystyvät syömään ihmiselle kelpaamatonta ravintoa, eikä niitä tietenkään tapeta villantuotannon takia. Parhaassa tapauksessa luonnonlaitumilla laiduntavat lampaat jopa pitävät yllä monille lajeille soveltuvia elinympäristöjä ja parantavat luonnon monimuotoisuutta. Suurin osa villavaatteistani on useita kymmeniä vuosia vanhoja, mikä kertoo siitä, kuinka kestävä materiaali on kyseessä. Uutena ostan lähinnä villalankoja käsitöitä varten ja villaa sisältäviä sukkahousuja. Olen sitä mieltä, että ainakin pohjoisen Suomen oloissa on melko vaikeaa pärjätä ilman villaa, sillä se on ehdottomasti lämpimin mahdollinen materiaali talvipakkasten kerrospukeutumiseen.

Myös nahkaa käytän aika huoletta, sillä vaikka kannatankin lihantuotannon vähentämistä, ajattelen, että niin kauan kuin lihantuotantoa on olemassa, on hyvä, että kaikki osat eläimestä hyödynnetään. Myös nahkavaatteistani suurin osa on valmistettu jo vuosikymmeniä sitten ja ne jos mitkä ovat osoittautuneet hyvin kestäviksi. Minusta on ehdottomasti hyvä asia, että nämä jonkun joskus hylkäämät nahkatuotteet ovat päässeet uudestaan käyttöön. Uutena olen elämäni aikana ostanut yhden nahkatakin ja useampia kenkiä ja laukkuja. Kenkien ja laukkujen kohdalla syy nahan suosimiselle on se, että kokemukseni perusteella muut materiaalit eivät kestä päivittäistä käyttöä. Olen aikoinani joutunut heittämään roskiin liian monet tekonahasta (eli muovista) tai kankaasta valmistetut kengät tai laukun vain muutaman kuukauden käytön jälkeen. Tosin uskon, että materiaalit ovat kehittyneet niin, että nykyisin niin sanottu vegaaninahka voi olla hyvinkin kestävää, joten minunkin olisi varmasti jo aika päivittää mielipiteeni tässä asiassa.

Sitten se varmasti eniten mielipiteitä jakava materiaali: turkis. Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että vastustan ehdottomasti turkistarhausta eli eläinten sulkemista pieniin häkkeihin ja usein muutenkin huonoihin olosuhteisiin pelkästään turkistuotannon takia, etenkin kun näitä turkistuotteita käytetään usein vain ulkonäön vuoksi eikä oikeasti kylmältä suojautumiseen. Mutta on myös pakko sanoa, että en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka kategorisesti vastustavat ihan kaikkia turkiksia, mutta silti käyttävät nahkaa ja syövät lihaa surutta. Onhan nimittäin turkiksissakin eroa. Esimerkiksi luonnosta metsästettyjen tai auton alle jääneiden (Suomessa esimerkiksi supikoirat) sekä vapaana laiduntaneiden eläinten turkikset (esimerkiksi lammaskelsiturkit) ovat minusta eettisesti ajatellen ihan eri asia kuin tarhattujen eläinten turkikset enkä sinänsä vastusta niitä, vaikka itse en uutta turkistuotetta varmasti hankkisikaan. Ongelma on vain siinä, että eihän turkiksista päällepäin näe, ovatko ne tarhattuja vai eettisemmin tuotettuja eikä läheskään aina sitäkään, onko kysessä tekoturkis vai aito turkis. Siksi mitä tahansa turkista tai sen näköistä tuotetta käyttämällä saattaakin leimaantua turkistarhaamisen kannattajaksi ja sitä kautta tavallaan tukea kyseistä toimintaa.

Oma lukunsa ovat myös vintage-turkikset. Olisihan tietysti järjellä ajatellen hyvä, tai ainakin ekologista, että nämä jo vuosikymmeniä sitten valmistetut turkikset (jotka ehkä parhaassa tapauksessa on valmistettu vapaana eläneiden eläinten turkeista), olisivat käytössä eivätkä ihmisten varastojen perällä tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikoilla. Mutta eihän sitäkään välttämättä turkiksesta päällepäin näe, että kyseessä on vanha vaate, joka on pois heittämisen sijaan otettu hyötykäyttöön. Meilläkin olisi kotona pari ellei useampikin kappale isomummojen peruja olevia täysmittaisia turkkeja varastossa, mutta juuri niiden mahdollisesti antaman väärän viestin takia en ole ikinä osannut ajatella pukeutuvani niihin.

Näiden kuvien takki taitaa olla ainoa vaatteeni, jossa on edes tekokarvaa, aidosta turkiksesta puhumattakaan, ja itse asiassa pohdinkin melko pitkään, voinko sen takia käyttää sitä ollenkaan. Lisäksi pohdin, että mitä jos kaulusten karva on sittenkin aitoa, koska materiaalimerkinnät puuttuvat. Vuoraukseen käytetty “lampaankarva” on nimittäin saumoista paremmin esillä ja nopeallakin vilkaisulla ihan selvästi synteettistä, mutta kauluksen erilaisen karvan laadun sataprosenttinen varmistaminen vaatisi saumojen ratkomista, enkä ole halunnut tehdä sitä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että karvan pohjana olisi jonkinlainen neulos nahan sijaan ja minusta karva ei muutenkaan tunnu ihan aidolta. Olen tullut siihen tulokseen, että voin käyttää takkia, sillä minusta on kaikesta huolimatta hieman outo ajattelutapa, että tekoturkista käyttämällä kannattaisi turkistarhausta. Ja vaikka kauluksen karva paljastuisi aidoksi, käyttäisin luultavasti takkia silti. Takkihan on valmistettu luultavasti lähes viisikymmentä vuotta sitten eli kauan ennen minun syntymääni, ja se on edelleen erinomaisessa kunnossa, mutta joku on sen silti heittänyt pois. Minusta olisi suurta tuhlausta olla käyttämättä näin kestävää vaatekappaletta ja ostaa sen sijaan uusi vastaava vain tämän karva-asian takia. Takki on ollut minulla tammi-helmikuussa lähes jokapäiväisessä käytössä ja lämpimyydessään se on pelastanut työmatkani tänä talvena. En siis todellakaan hankkinut sitä pelkästään ulkonäkösyistä.

P1050640

Pipo/Beanie – Itse tehty/DIY

Huivi/Shawl – Zara

Takki/Coat – Old But Gold Vintage

Laukku/Bag – Octopus

Rukkaset/Leather mittens – Markkinoilta/The marketplace in my hometown

Villapaita/Wool sweater – Äitini vanha/My mom’s old

Villahame/Wool skirt – Vintage/I Dream of Wires

Merinovillasukkahousut/Merino wool tights – Norlyn

Saappaat/Boots – Vintage (Aaltonen)/Niin Mua

P1050722

I’ve always loved beautiful clothes, dresses and skirts especially, and hated winter, because you have to hide all those pretty things under boring outdoor clothing. I’m particularly traumatized by ugly insulated trousers that my parents always made me wear as a child. This is why I have developed alternative ways to stay warm in winter and still maintain my own style. I’ve come to the conclusion that the key factor to survive the winter here in the North is to wear layers and natural materials, such as wool and leather. In these photos I’m wearing lined vintage leather boots, DIY wool beanie made of fourfold yarn, thick shawl, leather mittens with wool ones inside of them, my mom’s old wool sweater, 70’s vintage wool skirt and a couple of layers of merino wool tights. Remeber that you can always increase or reduce the number of layers according to the temperature. When it’s -30 °C, I can wear as much as 4 or 5 layers of wool tights, for example. But NEVER the damn insulated trousers, unless I’m walking my dog or skiing.

The vintage ‘shearling coat’ is the warmest thing I own. It’s made of real suede, which blocks the freezing wind very effectively, but the ‘fur parts’ are actually fake. Lately I’ve been pondering if it’s ethically correct to wear materials derived from animals. I think wool is fine and even though I don’t eat much meat, in my opinion it’s good to take advantage of all parts of an animal as long as meat production exists, so I’m also wearing leather. However, most of my leather items are dozens of years old. But fur farming is something I am definitely against, I think it should be banned everywhere. However, fur products can also be more ethically made from roadkill animals or hunted wild animals. I also think it’s better to wear vintage fur than throw it in the trash, so even if the fur parts of this vintage coat were real, I would probably still wear it. It would be only to keep me warm, not for the looks. What is your opinion on these issues?

Sattuuko sinulla olemaan mitään ideaa hienoista ulkohousuista? Saitko tästä postauksesta mitään hyviä talvipukeutumisvinkkejä tai olisiko sinulla jakaa omiasi? Entä herättikö pohdinta eläinperäisten materiaalien käytöstä mitään ajatuksia?

w/ ♥, Hanna

VOIKO TYTTÖMÄINEN OLLA USKOTTAVA?

Tulipa täytettyä muutama päivä sitten, ystävänpäivänä, 29 vuotta. Sen kunniaksi leivoin työkavereille karpalo-kinuskimuffineja, ja illalla mieheni vei minut saunalautalle saunomaan ja uimaan (tai no ehkä pikemminkin kastautumaan) Oulujoen avantoon. Edellisestä avantouintikerrasta olikin mennyt varmaan noin viisitoista vuotta, ja meinasin ensin jänistää, mutta onneksi uskaltauduin, koska tuli erittäin hyvä fiilis! Oli siellä onneksi lämmin poreallaskin terassilla. Oli oikein ihana ja rentouttava synttäripäivä, enkä mitään sen kummempaa juhlintaa olisi kaivannutkaan. Ehkä ensi vuonna voisi järjestää jotkut vähän isommat juhlat pyöreiden vuosien johdosta.

Kolmenkympin rajapyykki häämöttelee tosiaan jo kohtalaisen lähellä tulevaisuudessa. Joku voisi ajatella, että kolmekymppisenä pukeutumisenkin pitäisi olla aikuismaista, mitä sillä nyt sitten ikinä tarkoitetaankaan. Itse ajattelen, että alkakoon ikä vaikka kolmosella tai nelosellakin, niin minähän en luovu tietystä tyttömäisyydestä, joka on olennainen osa tyyliäni. Katsellaan asiaa uudestaan vaikka sitten viisikymppisenä, jos silloinkaan. Huomenna on taas maanantai, ja koska meillä ei onneksi töissä ole mitään pukukoodia, voin ihan hyvin ilmaantua paikalle vaikkapa tässä sinapinkeltaisessa jättirusetilla varustetussa mekossa, eikä se tee minusta yhtään sen vähemmän uskottavaa tutkijaa. Tai ainakaan sen ei pitäisi tehdä.

Minua ärsyttää sellainen dress for success -puhe, jonka mukaan jokaisen naisen tulisi olla jakkupukuinen bosslady edetäkseen urallaan. On olemassa esimerkiksi käsite power suit, joka tarkoittaa hyvin istuvaa pukua, jollaiseen pukeutuvat itsevarmuutta uhkuvat, korkeissa asemissa olevat miehet, ja jollaiseen myös naisen olisi pukeuduttava päästäkseen vastaavaan asemaan työelämässä. Minusta ei saisi jakkupukuhenkilöä tekemälläkään, enkä ymmärrä, miksi pitäisikään. Miksi se, että pukeutuu bleiserin sijaan tyttömäiseen mekkoon, tekisi kenestäkään yhtään vähemmän varteenotettavaa, vähemmän älykästä, vähemmän kyvykästä tai vähemmän yhtään mitään? Pohjimmiltaanhan tällaisessa ajattelutavassa näkyvät yhä syväänjuurtuneet asenteemme. On siis kyse siitä, että tyttöjä ja naisia arvostetaan vähemmän eikä heitä pidetä yhtä älykkäinä ja osaavina kuin poikia ja miehiä, joten naisten tulisi pukeutumisessaan ja käytöksessään pyrkiä häivyttämään tyttömäiset ja naiselliset piirteensä vaikuttaakseen uskottavammilta.

Pukukoodilliset työpaikat ovat tietysti asia erikseen, mutta minusta kenenkään ei pitäisi antaa ammattinsa rajoittaa omaa tyyliään, eikä toisaalta kenenkään pitäisi tehdä johtopäätöksiä muiden tiedoista, taidoista, älykkyydestä tai osaamisesta näiden pukeutumisen perusteella. Minulla on tutkijan koulutuksen lisäksi myös aineenopettajan paperit, ja muistan, kun opiskeluluaikoina jollain didaktiikan kurssilla pohdittiin, miten opettaja saa pukeutua. Minä olen sitä mieltä, että ihan niin kuin huvittaa. Voisin siis muitta mutkitta kävellä tässä samassa mekossa nykyisten tutkimushommieni lisäksi myös luokan eteen opettajan roolissa. Omistan minäkin pari bleiseriä ja pukeudun niihinkin välillä, mutta en kyllä koskaan jättäisi pukeutumatta mekkoihin ja hameisiin vain siksi, että se ehkä jonkun mielestä on sopimatonta tai ammatillisesti epäuskottavaa. Sehän tarkoittaisi, että itsekin hyväksyisin ajatuksen, että tyttömäisyys tarkoittaisi vähemmän uskottavaa ja vähemmän pätevää.

I just turned 29 on Valentine’s day. I had a really lovely birthday – I baked cranberry-caramel cupcakes for people a work and in the evening my husband took me to a sauna boat by the frozen Oulu river. I took a dip in a hole in the ice for the first time in years and felt amazing afterwards. There was also an outdoor hot tub. Such a relaxing evening!

So, I’m not that far from thirty anymore. One might think that you should start dressing ‘like an adult’ when you hit that milestone, but I totally disagree. I think I’m going to keep wearing my girly dresses as long as I’ll live. I can easily show up at work tomorrow wearing this mustard yellow dress with a huge bow, for example, but it doesn’t make me less of an adult or less convincing as a cancer researcher, which I happen to be. Or at least it shouldn’t.

I don’t like the saying ‘dress for success’ or the idea of bossladies in their power suits that much. I mean, I hate the idea that women can only be successful if they dress like men. I think that the reason behind this is that women are still considered less intelligent and less skillful than men, and therefore women should hide their girly traits in order to be more convincing. We should really get rid of this kind of thinking! Of course, if masculine style is your thing, then, by all means, go for it, but if you are like me and love to wear cute and girly things occasionally, it should not make people think that you are less intelligent, less competent, less skillful, less convincing or less anything. In addition to my interests in research, I also have a teaching degree and I could also easily walk in front of a class wearing this dress. I think that – unless there’s a dress code – you should never let your profession define what you can wear.

Korvikset/Earrings – Second hand/Niin Mua

Poolopaita/Turtle neck top – Äitini vanha/My mom’s old

Mekko/Dress – Second hand -kauppa Brisbanessa/Second hand shop in Brisbane

Laukku/Bag – Octopus

Kengät/Shoes – Billi Bi

Mitä mieltä sinä olet? Voiko tyttömäinen olla (ammatillisesti) uskottava?

What do you think, can girly be competent & convincing?

w/ ♥, Hanna